"No, onhan noita tosin muitakin ryhmiä, kuten nuoret, työttömät,
yksinhuoltajat ja persaukiset noin ylipäänsä, joita saa lyödä kuin
vierasta sikaa, mutta tuskin kenenkään muun kohdalla ihmisarvo
kielletään yhtä totaalisesti kuin huumeidenkäyttäjien"
Kolumni, Kansan Uutiset: Hyvät ihmiset hirttoköysineen
13.5.2013
4.5.2013
Itse provosoitu raiskaus
Establishment on nyt hyvin, hyvin vihainen.
Oh me, shame on me. En tiennytkään, että jos kirjoitan blogissani kyllästyneeni puupäihin, se oikeuttaa minuun kohdistuvan tappo- ja raiskausuhkailun sekä konkreettisen häirinnän. Onneksi Ulla Appelsin tietää paremmin.
Mietin tovin, jaksanko edes vastata niin ala-arvoiseen tekstiin kuin hän kirjoitti Ilta-Sanomiin. Se oli tietoinen, tarkoituksellisen harhaanjohtava provokaatio, joka teki itse itsensä naurunalaiseksi. (Jussi Jalonen ehti jo erittelemään tarkemmin, miksi.) Sillä tokihan kokenut päätoimittaja tietää, mikä ero on sillä, että...
a) kirjoittaa omalla nimellään joskus räväkkääkin, kaiken laillisuuden rajoissa pysyvää yhteiskuntakritiikkiä
b) uhkailee kirjoittajaa tappamisella, toivoo raiskatuksi tulemista, häiritsee kotirauhaa ja tuhoaa omaisuutta.
Tai sillä, että...
a) vihaa epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää, riistoa, ihmisten tai eläinten hyväksikäyttöä, epätasa-arvoa jne.
b) uhkailee ja vihaa henkilökohtaisesti ja sokeasti ihmistä, joka pyrkii toimimaan em. poistamiseksi.
Tai sillä, että...
a) kirjoittaa kirjan, jossa käsittelee äärioikeiston väkivaltaa
b) harjoittaa väkivaltaa kirjan kirjoittajia kohtaan.
Ja niin edelleen.
Mutta hän esittää, ettei ymmärrä. Appelsin pyrkii hämmentämään, häivyttämään eroa niin, että viha toisinajattelijoita ja vallanpitäjien kriitikoita kohtaan tulisi oikeutetuksi. Se on mielestäni aika vistoa. Hän käyttää tässä itse asiassa samoja tekniikoita kuin äärioikeisto, erityisesti pyrkien luomaan paikkansapitämätöntä viholliskuvaa.
Siinä viholliskuvassa minä, työläistaustainen persaukinen nuori, edustan jotain eliittiä ja sivistyneistöä ja hän, keski-ikäinen, ajatuksiltaan konservatiivinen, hyvätuloinen päätoimittaja "kansaa". Siinä viholliskuvassa minulla on jotain huikeita etuoikeuksia saada ääneni kuuluviin siinä, kun päätoimittajaparoilla on pelkkä valtamedia ja suhteet. Hän tietää, että väite on typerä, nurinkurinen ja paikkansapitämätön. Mutta tietää myös, etteivät kaikki viitsi ajatella niin pitkälle, vaan käyvät sylki roiskuen tarjotun viholliskuvan kimppuun. Ja että näistä syistä olen pakotettu vastaamaan jopa niin älyllisesti harvinaisen epärehelliseen tekstiin.
Hän myös käyttää totuutta varsin säästeliäästi väittäessään kirjoituksessaan minun kutsuneen jotain tiettyä ihmistä persereiäksi. Ei pidä paikkaansa (ja entä sitten, vaikka pitäisikin). Totesin, että sellaisiakin ihmisiä on maailmassa olemassa. Sen sijaan tissiposkia olen kyllä kutsunut tissiposkiksi, posliinihampaisia psykopaatteja posliinihampaisiksi psykopaateiksi ja natseja natseiksi. (Niin, ja Jussi Halla-ahoa teinipissikseksi, mutta teinipissiksethän ovat ihania.)
Niitä sanotaan tautologioiksi. Natsi on natsi on natsi.
Appelsin tietää senkin, mutta yrittää väittää muuta. On pelottavaa, että yhä useammin yritetään kieltää asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. On oksettavaa, miten laajalti yhteiskunnan yläkerroksista levitetään uskoa, että kaikki viha on samaa, että kaikki kärkevä puhe on hyi hyi yhtä tuhmaa puhetta ja pahojen juttujen vastustaja on itse vähintään yhtä paha. Kirjoitin aiheesta hiljattain oman blogauksensa sekä yhden kolumnin.
Tuntuu karmivalta lukea tällaista propagandaa laajalevikkisestä valtamediasta samaan aikaan, kun 30 000 natsia mölisee Eurooppamme sivistyksen kehdon pääkaupungin kaduilla ja hakkaa maahanmuuttajia. Kun Saksassa vasta selvitetään virkavallan suojeluksessa tapahtuneita järjestelmällisiä, rasistisia murhia. Kun Suomessa kirjan kirjoittaminen on syy puukottaa ja kaasuttaa ihmisiä. Kun tutkijat pelkäävät tutkia ja toimittajat kirjoittaa muuta kuin äärioikeistolle suopeaa tekstiä. Kun eliitti vie Euroopassa kansaa ihan oikeasti mennen tullen kölin ali saaden nämä sitten syyttämään toisiaan.
Niin ikään päätoimittaja aivan taatusti ymmärtää, mikä ero on sarkastiseen sävyyn, paikoin kieli poskessa kirjoitetulla blogilla ja jollain ihan muulla tekstillä. Tällaisen blogin syyttäminen alatyylistä on vähän kuin sanoisi, että splatter-elokuvat olisivat muuten ihan hyviä, mutta kun niissä on sitä verta. Tai että noisemusiikki olisi muuten ihan hyvää, mutta se on jotenkin vähän sekavaa.
Sitä paitsi blogini on alatyyliseksi aika hemmetin kiltti.
Vastaus otsikon kysymykseen, onko toisten vihaa sallitumpaa kuin toisten: ei toisten, vaan toisenlainen. Kuten Riikka Yrttiaho kirjoittaa blogissaan:
"On vihaa, joka vie asioita eteenpäin ja antaa voimaa taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Sitten on vihaa, joka saa ihmisen toivomaan toisen raiskausta tai lähtemään puukon kanssa kirjastoon."
Totta munassa ensinmainittu on sallitumpaa ja niin kuuluukin olla. Jos niin ei olisi, tämä maailma olisi aivan sietämätön paikka.
Viha ei ole missään vaiheessa ollut se pointti. En ole itse koskaan erityisemmin ilahtunut vihapuhe-termistä juuri sen epämääräisyyden ja moralistiseksi lyömäaseeksi taipuvaisuuden vuoksi. (Kirjoitin asiasta jo pari vuotta sitten.) Tätä yritin korostaa myös Ylen haastattelussa: kyse ei ole vihasta, vaan vallasta. Lopullisessa ohjelmassa kerroin konkreettisista uhkailuista ja vahingonteoista.
Kerroin tapahtuneesta. Lue uudelleen: kerroin tapahtuneista asioista. Mikä kohta tässä on väärin?
Mikä tekemäni oikeuttaa kohtaamani - saati muiden haastateltujen kohtaaman - uhkailun ja konkreettisen uhan? Appelsinin mielestä ilmeisesti blogikirjoittelu, joka ei ole suoraan Ilta-Sanomien kultaisen käytöksen kirjasta. Minun mielestäni ei mikään.
Minä en ole uhkaillut ketään. En ole toivonut kenenkään raiskausta tai pahoinpitelyä saati uhkaillut sellaisella, en ole lähetellyt ihmisille alatyylisiä viestejä, en ole kiihottanut kansanryhmää vastaan tai muutakaan laitonta. Kenenkään ei ole tarvinnut pelätä henkensä tai terveytensä puolesta takiani. Olen kirjoittanut yhteiskuntakriittistä blogia.
Ja Ulla Appelsin tietää, ettei tätä blogia kirjoiteta hänelle. Kuten ei myöskään Matti Apuselle, Jari Sarasvuolle ja mitä näitä palkoja nokkaansa vetäneitä eliitin edustajia nyt onkaan. Olen esittänyt aiemminkin kysymyksen: jos pidätte paskana, miksette jätä omaan arvoonsa? Internet on täynnä paskaa, mitä te tähän niin hanakasti tartumaan? En minäkään lue Ilta-Sanomia tai kuuntele Sarasvuon puheohjelmaa, koska ei ole pakko.
Vitsi onkin siinä, että heidän on pakko, koska heidän etuoikeutensa ovat uhattuina. Koska he tietävät, että aika hiton moni on samaa mieltä kanssani. Tai oikeastaan kysymys ei ole "mieltä olosta" vaan siitä, että aika hiton moni elää sen rakenteellisen väkivallan kohteena, josta kirjoitan ja jota establishment puolustelee. Kun se tehdään näkyväksi, establishment hätääntyy.
Koska kysymys ei ole siitä, että olen joskus kirjoittanut jonkun ruman sanan ja se jotakuta häiritsisi, vaan siitä, että he toivovat, etten kirjoittaisi. He yrittävät ohjata keskustelun sivuraiteille milloin "tyylistä", milloin "mausta", milloin "käyttäytymisestä" - koska eivät halua puhua asioista. Asioista, joista olen vihainen. Asioista, kuten:
Tuloerojen kasvu , köyhyys, kurjistuva työelämä, toimeentulo, vanhuspalvelulaki, veronkierto, harmaa talous, veroparatiisit, julkisen omaisuuden ryöstö, luonnon raiskaus, seksuaalinen häirintä, työttömät paarialuokkana, luokkayhteiskunnan paluu, asunnottomuus, rasismi, sovinismi, ryöstökapitalismi, syrjintä, ihmisten leimaaminen, päihderiippuvaisten epäinhimillistäminen, hoitajien pienet palkat, vanhuspalvelujen aliresursointi, erityislasten sorsiminen, kaupunkitilan yksityistäminen jne jne jne.
Ne ovat juurikin niitä asioita, joista Appelsinin mainitsemat "tavalliset ihmiset" minua pyytävät kirjoittamaan ja joista tavallisena ihmisenä kirjoitan. Koska ne koskevat arkeani ja tuntemieni ihmisten arkea. Ne ovat juuri niitä asioita, joista yläluokka toivoisi minun ja muiden vaikenevan. Siksi he tekevät kaikkensa, että keskusteltaisiin ihan jostain muusta. Yrittävät hädissään jaella setämäisiä käyttäytymisohjeita ja saada meidät pelkäämään tai häpeämään.
Sori. Ei toimi.
Ja siitähän he niin hädissään ovatkin. Ettemme toimi samalla logiikalla. Meihin ei tepsi uhkailu, kiristys tai lahjonta. Emme leiki heidän säännöillään.
Sinä päivänä, kun joku yläluokan edustaja kiittää minua ansiokkaasta tekstistä, voin yhtä hyvin lopettaa kirjoittamisen ja muuttaa loppuelämäkseni johonkin perunakuoppaan häpeämään. (Tai jos ihan totta puhutaan, niin en: tokihan tunnen sellaisenkin vaientamistekniikan kuin "kuoliaaksihalaaminen".)
Mitä tulee tyyliin, makuun ja käyttäytymiseen - luoja varjelkoon siltä päivältä, että annan jonkun eliitin omahyväisen edustajan ne puolestani määritellä!
Sama koskee sivistystä. Sivistys ei ole sivistyssanoja tai ulkokultaisuutta, sivistys ei ole sitä ettei koskaan missään kontekstissa kiroile, sivistys ei ole sitä että sanoo kierrellen, että "turpa kiinni huora". Sivistys ei ole sitä, että turvautuu itse rakenteelliseen väkivaltaan ja jättää likaisen työn peräluutien huoleksi. Sivistys ei ole jakkupukuja ja kravatteja. Sivistys ei ole harmaata, keskustelua karttavaa konsensushyminää, ettei kenellekään vain tule paha mieli.
Mitä se sitten on, jääköön lukijan pohdittavaksi.
Maailmalla "jos olisitte vähän kiltimmin niin teitä kuunneltaisiin" -argumentti tunnetaan nimellä tone argument. Ja se ei muuten pidä paikkaansa. Se on täyttä paskaa. Tiedän sen ja niin tietävät myös establishmentin edustajat - siksi he sitä vaativatkin. Sillä yritetään vaientaa ja viedä kritiikiltä terä, lyödä lyötyä, kastroida oikeutettu viha. Viha, joka syntyy tilanteissa, joissa sen jokaisella terveellä ihmisellä kuuluukin syntyä.
"If you tread on someone's toes, and they tell you to get off, then get off their toes. Don't tell them to 'ask nicely'."
Olemme tulleet aika kauas asiasta, joka oli: saako ihmistä uhkailla, pahoinpidellä ja häiritä sen vuoksi, että tämä esittää julkisesti omia mielipitetään omalla nimellään? Useimmiten vieläpä sellaisia mielipiteitä, joissa puolustetaan altavastaajia hyväosaisten mielivaltaa vastaan.
En millään jaksaisi enää tätä metakeskustelua. Sievistelevää, hymistelevää, kaksinaamaista, tuhoisaa, rakenteellista väkivaltaa pönkittävää epäkeskustelua. Haluaisin keskustella asioista, josta olen vuosikausia kirjoittanut. Asioista, kuten:
Tuloerojen kasvu , köyhyys, kurjistuva työelämä, toimeentulo, vanhuspalvelulaki...
Sikäli kun puhutaan "vihapuheesta", toivoisin sitä lähestyttävän juridiikan, en moralismin näkökulmasta - kuten Sakari Timonenkin esittää.
Sitten loppukevennys. Pikkuveljeni valisti minua hiljattain, että maailman vaikein kieli on mandariinikiina. Itse alan kallistua kantille, että kyllä se on kuitenkin tuo appelsinsuomi.
Np. Sehr Schnell - Tekopyhä
Oh me, shame on me. En tiennytkään, että jos kirjoitan blogissani kyllästyneeni puupäihin, se oikeuttaa minuun kohdistuvan tappo- ja raiskausuhkailun sekä konkreettisen häirinnän. Onneksi Ulla Appelsin tietää paremmin.
Mietin tovin, jaksanko edes vastata niin ala-arvoiseen tekstiin kuin hän kirjoitti Ilta-Sanomiin. Se oli tietoinen, tarkoituksellisen harhaanjohtava provokaatio, joka teki itse itsensä naurunalaiseksi. (Jussi Jalonen ehti jo erittelemään tarkemmin, miksi.) Sillä tokihan kokenut päätoimittaja tietää, mikä ero on sillä, että...
a) kirjoittaa omalla nimellään joskus räväkkääkin, kaiken laillisuuden rajoissa pysyvää yhteiskuntakritiikkiä
b) uhkailee kirjoittajaa tappamisella, toivoo raiskatuksi tulemista, häiritsee kotirauhaa ja tuhoaa omaisuutta.
Tai sillä, että...
a) vihaa epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää, riistoa, ihmisten tai eläinten hyväksikäyttöä, epätasa-arvoa jne.
b) uhkailee ja vihaa henkilökohtaisesti ja sokeasti ihmistä, joka pyrkii toimimaan em. poistamiseksi.
Tai sillä, että...
a) kirjoittaa kirjan, jossa käsittelee äärioikeiston väkivaltaa
b) harjoittaa väkivaltaa kirjan kirjoittajia kohtaan.
Ja niin edelleen.
Mutta hän esittää, ettei ymmärrä. Appelsin pyrkii hämmentämään, häivyttämään eroa niin, että viha toisinajattelijoita ja vallanpitäjien kriitikoita kohtaan tulisi oikeutetuksi. Se on mielestäni aika vistoa. Hän käyttää tässä itse asiassa samoja tekniikoita kuin äärioikeisto, erityisesti pyrkien luomaan paikkansapitämätöntä viholliskuvaa.
Siinä viholliskuvassa minä, työläistaustainen persaukinen nuori, edustan jotain eliittiä ja sivistyneistöä ja hän, keski-ikäinen, ajatuksiltaan konservatiivinen, hyvätuloinen päätoimittaja "kansaa". Siinä viholliskuvassa minulla on jotain huikeita etuoikeuksia saada ääneni kuuluviin siinä, kun päätoimittajaparoilla on pelkkä valtamedia ja suhteet. Hän tietää, että väite on typerä, nurinkurinen ja paikkansapitämätön. Mutta tietää myös, etteivät kaikki viitsi ajatella niin pitkälle, vaan käyvät sylki roiskuen tarjotun viholliskuvan kimppuun. Ja että näistä syistä olen pakotettu vastaamaan jopa niin älyllisesti harvinaisen epärehelliseen tekstiin.
Hän myös käyttää totuutta varsin säästeliäästi väittäessään kirjoituksessaan minun kutsuneen jotain tiettyä ihmistä persereiäksi. Ei pidä paikkaansa (ja entä sitten, vaikka pitäisikin). Totesin, että sellaisiakin ihmisiä on maailmassa olemassa. Sen sijaan tissiposkia olen kyllä kutsunut tissiposkiksi, posliinihampaisia psykopaatteja posliinihampaisiksi psykopaateiksi ja natseja natseiksi. (Niin, ja Jussi Halla-ahoa teinipissikseksi, mutta teinipissiksethän ovat ihania.)
Niitä sanotaan tautologioiksi. Natsi on natsi on natsi.
Appelsin tietää senkin, mutta yrittää väittää muuta. On pelottavaa, että yhä useammin yritetään kieltää asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä. On oksettavaa, miten laajalti yhteiskunnan yläkerroksista levitetään uskoa, että kaikki viha on samaa, että kaikki kärkevä puhe on hyi hyi yhtä tuhmaa puhetta ja pahojen juttujen vastustaja on itse vähintään yhtä paha. Kirjoitin aiheesta hiljattain oman blogauksensa sekä yhden kolumnin.
Tuntuu karmivalta lukea tällaista propagandaa laajalevikkisestä valtamediasta samaan aikaan, kun 30 000 natsia mölisee Eurooppamme sivistyksen kehdon pääkaupungin kaduilla ja hakkaa maahanmuuttajia. Kun Saksassa vasta selvitetään virkavallan suojeluksessa tapahtuneita järjestelmällisiä, rasistisia murhia. Kun Suomessa kirjan kirjoittaminen on syy puukottaa ja kaasuttaa ihmisiä. Kun tutkijat pelkäävät tutkia ja toimittajat kirjoittaa muuta kuin äärioikeistolle suopeaa tekstiä. Kun eliitti vie Euroopassa kansaa ihan oikeasti mennen tullen kölin ali saaden nämä sitten syyttämään toisiaan.
Niin ikään päätoimittaja aivan taatusti ymmärtää, mikä ero on sarkastiseen sävyyn, paikoin kieli poskessa kirjoitetulla blogilla ja jollain ihan muulla tekstillä. Tällaisen blogin syyttäminen alatyylistä on vähän kuin sanoisi, että splatter-elokuvat olisivat muuten ihan hyviä, mutta kun niissä on sitä verta. Tai että noisemusiikki olisi muuten ihan hyvää, mutta se on jotenkin vähän sekavaa.
Sitä paitsi blogini on alatyyliseksi aika hemmetin kiltti.
Vastaus otsikon kysymykseen, onko toisten vihaa sallitumpaa kuin toisten: ei toisten, vaan toisenlainen. Kuten Riikka Yrttiaho kirjoittaa blogissaan:
"On vihaa, joka vie asioita eteenpäin ja antaa voimaa taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Sitten on vihaa, joka saa ihmisen toivomaan toisen raiskausta tai lähtemään puukon kanssa kirjastoon."
Totta munassa ensinmainittu on sallitumpaa ja niin kuuluukin olla. Jos niin ei olisi, tämä maailma olisi aivan sietämätön paikka.
Viha ei ole missään vaiheessa ollut se pointti. En ole itse koskaan erityisemmin ilahtunut vihapuhe-termistä juuri sen epämääräisyyden ja moralistiseksi lyömäaseeksi taipuvaisuuden vuoksi. (Kirjoitin asiasta jo pari vuotta sitten.) Tätä yritin korostaa myös Ylen haastattelussa: kyse ei ole vihasta, vaan vallasta. Lopullisessa ohjelmassa kerroin konkreettisista uhkailuista ja vahingonteoista.
Kerroin tapahtuneesta. Lue uudelleen: kerroin tapahtuneista asioista. Mikä kohta tässä on väärin?
Mikä tekemäni oikeuttaa kohtaamani - saati muiden haastateltujen kohtaaman - uhkailun ja konkreettisen uhan? Appelsinin mielestä ilmeisesti blogikirjoittelu, joka ei ole suoraan Ilta-Sanomien kultaisen käytöksen kirjasta. Minun mielestäni ei mikään.
Minä en ole uhkaillut ketään. En ole toivonut kenenkään raiskausta tai pahoinpitelyä saati uhkaillut sellaisella, en ole lähetellyt ihmisille alatyylisiä viestejä, en ole kiihottanut kansanryhmää vastaan tai muutakaan laitonta. Kenenkään ei ole tarvinnut pelätä henkensä tai terveytensä puolesta takiani. Olen kirjoittanut yhteiskuntakriittistä blogia.
Ja Ulla Appelsin tietää, ettei tätä blogia kirjoiteta hänelle. Kuten ei myöskään Matti Apuselle, Jari Sarasvuolle ja mitä näitä palkoja nokkaansa vetäneitä eliitin edustajia nyt onkaan. Olen esittänyt aiemminkin kysymyksen: jos pidätte paskana, miksette jätä omaan arvoonsa? Internet on täynnä paskaa, mitä te tähän niin hanakasti tartumaan? En minäkään lue Ilta-Sanomia tai kuuntele Sarasvuon puheohjelmaa, koska ei ole pakko.
Vitsi onkin siinä, että heidän on pakko, koska heidän etuoikeutensa ovat uhattuina. Koska he tietävät, että aika hiton moni on samaa mieltä kanssani. Tai oikeastaan kysymys ei ole "mieltä olosta" vaan siitä, että aika hiton moni elää sen rakenteellisen väkivallan kohteena, josta kirjoitan ja jota establishment puolustelee. Kun se tehdään näkyväksi, establishment hätääntyy.
Koska kysymys ei ole siitä, että olen joskus kirjoittanut jonkun ruman sanan ja se jotakuta häiritsisi, vaan siitä, että he toivovat, etten kirjoittaisi. He yrittävät ohjata keskustelun sivuraiteille milloin "tyylistä", milloin "mausta", milloin "käyttäytymisestä" - koska eivät halua puhua asioista. Asioista, joista olen vihainen. Asioista, kuten:
Tuloerojen kasvu , köyhyys, kurjistuva työelämä, toimeentulo, vanhuspalvelulaki, veronkierto, harmaa talous, veroparatiisit, julkisen omaisuuden ryöstö, luonnon raiskaus, seksuaalinen häirintä, työttömät paarialuokkana, luokkayhteiskunnan paluu, asunnottomuus, rasismi, sovinismi, ryöstökapitalismi, syrjintä, ihmisten leimaaminen, päihderiippuvaisten epäinhimillistäminen, hoitajien pienet palkat, vanhuspalvelujen aliresursointi, erityislasten sorsiminen, kaupunkitilan yksityistäminen jne jne jne.
Ne ovat juurikin niitä asioita, joista Appelsinin mainitsemat "tavalliset ihmiset" minua pyytävät kirjoittamaan ja joista tavallisena ihmisenä kirjoitan. Koska ne koskevat arkeani ja tuntemieni ihmisten arkea. Ne ovat juuri niitä asioita, joista yläluokka toivoisi minun ja muiden vaikenevan. Siksi he tekevät kaikkensa, että keskusteltaisiin ihan jostain muusta. Yrittävät hädissään jaella setämäisiä käyttäytymisohjeita ja saada meidät pelkäämään tai häpeämään.
Sori. Ei toimi.
Ja siitähän he niin hädissään ovatkin. Ettemme toimi samalla logiikalla. Meihin ei tepsi uhkailu, kiristys tai lahjonta. Emme leiki heidän säännöillään.
Sinä päivänä, kun joku yläluokan edustaja kiittää minua ansiokkaasta tekstistä, voin yhtä hyvin lopettaa kirjoittamisen ja muuttaa loppuelämäkseni johonkin perunakuoppaan häpeämään. (Tai jos ihan totta puhutaan, niin en: tokihan tunnen sellaisenkin vaientamistekniikan kuin "kuoliaaksihalaaminen".)
Mitä tulee tyyliin, makuun ja käyttäytymiseen - luoja varjelkoon siltä päivältä, että annan jonkun eliitin omahyväisen edustajan ne puolestani määritellä!
Sama koskee sivistystä. Sivistys ei ole sivistyssanoja tai ulkokultaisuutta, sivistys ei ole sitä ettei koskaan missään kontekstissa kiroile, sivistys ei ole sitä että sanoo kierrellen, että "turpa kiinni huora". Sivistys ei ole sitä, että turvautuu itse rakenteelliseen väkivaltaan ja jättää likaisen työn peräluutien huoleksi. Sivistys ei ole jakkupukuja ja kravatteja. Sivistys ei ole harmaata, keskustelua karttavaa konsensushyminää, ettei kenellekään vain tule paha mieli.
Mitä se sitten on, jääköön lukijan pohdittavaksi.
Maailmalla "jos olisitte vähän kiltimmin niin teitä kuunneltaisiin" -argumentti tunnetaan nimellä tone argument. Ja se ei muuten pidä paikkaansa. Se on täyttä paskaa. Tiedän sen ja niin tietävät myös establishmentin edustajat - siksi he sitä vaativatkin. Sillä yritetään vaientaa ja viedä kritiikiltä terä, lyödä lyötyä, kastroida oikeutettu viha. Viha, joka syntyy tilanteissa, joissa sen jokaisella terveellä ihmisellä kuuluukin syntyä.
"If you tread on someone's toes, and they tell you to get off, then get off their toes. Don't tell them to 'ask nicely'."
Olemme tulleet aika kauas asiasta, joka oli: saako ihmistä uhkailla, pahoinpidellä ja häiritä sen vuoksi, että tämä esittää julkisesti omia mielipitetään omalla nimellään? Useimmiten vieläpä sellaisia mielipiteitä, joissa puolustetaan altavastaajia hyväosaisten mielivaltaa vastaan.
En millään jaksaisi enää tätä metakeskustelua. Sievistelevää, hymistelevää, kaksinaamaista, tuhoisaa, rakenteellista väkivaltaa pönkittävää epäkeskustelua. Haluaisin keskustella asioista, josta olen vuosikausia kirjoittanut. Asioista, kuten:
Tuloerojen kasvu , köyhyys, kurjistuva työelämä, toimeentulo, vanhuspalvelulaki...
Sikäli kun puhutaan "vihapuheesta", toivoisin sitä lähestyttävän juridiikan, en moralismin näkökulmasta - kuten Sakari Timonenkin esittää.
Sitten loppukevennys. Pikkuveljeni valisti minua hiljattain, että maailman vaikein kieli on mandariinikiina. Itse alan kallistua kantille, että kyllä se on kuitenkin tuo appelsinsuomi.
Np. Sehr Schnell - Tekopyhä
28.4.2013
FAQ eli miksi enimmäkseen vihaan somekeskustelua
"Jos vittuilet blogissasi, mikset kuuntele minun vittuiluani?"
Jos vittuilu olisi edes hyvää, niin ilollahan sitä kuuntelisi, mutta jos joku on niin vitun pahvi, ettei osaa erottaa yhteiskuntakritiikkiä ja vallanpitäjiin kohdistuvaa arvostelua siitä, että osaa olla ihmisiksi noin ylipäänsä, niin en voi auttaa. Jos ei ymmärrä sitä, että esimerkiksi presidentin tekemän politiikan arvostelu on eri asia kuin meikäläisen neverheardin haukkuminen, on varmaan pienenä tippunut päälleen. Velvollisuuteni ei ole kuunnella tuntemattomien vittuilua, enkä sitä myöskään kuuntele. En netissä enkä livenä - vaikka livenähän kukaan netin puskistahuutelijoista ei tule koskaan sanomaan yhtään mitään. Eikä muuten kannatakaan.
"Jos haluat herättää keskustelua, mikset keskustele kanssani?"
Siinä on se jos. Ja jos keskustelisin kaikkien halukkaiden kanssa, en ehtisi muuta tekemäänkään. Ja mulla on kuitenkin esimerkiksi töitä, sosiaalinen elämä ja elämä noin ylipäänsä. Toisekseen aika monen intresseissä ei ole mikään keskustelu, vaan vittuilu. Enkä edelleenkään kuuntele vittuilua.
"Miksi sitten kirjoitit tuon tekstin?"
Koska halusin kirjoittaa sen tekstin. En jankata tuntemattomien puupäiden kanssa.
"Miksi et halua tutustua minuun?"
Miksi haluaisin?
"Sinun pitäisi tutustua erilaisiin ihmisiin!"
Mistäs sinä tiedät, ketä ja millaisia ihmisiä tunnen?
"Vihaatko sananvapautta?"
Kuvittele tilanne, että istut baaripöydässä keskustelemassa tuttaviesi kanssa. Sitten paikalle pamahtaa joku urpo, joka alkaa huutaa, että olette kaikki ihan tyhmiä ja väärässä. 1. Haluatko keskustella urpon kanssa, 2. jos et, vihaatko sananvapautta? Ihan vakavasti, varmaan 80 prosenttia ihmisistä ei edes tiedä, mitä sananvapaus tarkoittaa. Ja se muuten ei tarkoita sitä, että voi olla idiootti, miten vaan, missä vaan ja muiden on vain siedettävä se. 3. Jos haluatkin keskustella, halutko vielä 796. urpon kanssa?
"Tekisi hyvää sinulle kuulla näitä eriäviä mielipiteitäni!"
Tosiaan, en ole koskaan IRL törmännyt erilaisiin ihmisiin tai mielipiteisiin. Onko sellaisiakin olemassa?
"Sinua vain vituttaa puolueesi huono kannatus!"
Minkä puolueen? En ole minkään puoleen poliitikko.
"Neuvon miten sinun tulee kirjoittaa, mikset kuuntele!"
(Köh.) Missäs vaiheessa joka insinööristä on tullut kirjoittamisen ammattilainen? Suutari pysyköön lestissään. Minulla on tuttavissani aika paljon kirjoittamisen ammattilaisia ja muita henkilöitä, joiden näkemyksiä arvostan, joiden kanssa voin käydä kehityskeskusteluja. Sinä et kuulu niihin.
"Olet tyhmä ja inhottava" ym. rakentava, asiallinen palaute.
Voi olla, että se kuva, jonka olet rakentanut minusta itsellesi, on sellainen. Koita tulla toimeen sen kanssa, koska minusta henkilönähän et tiedä oikeasti mitään.
"Paskaa / ripulia / ripulipaskaa" ym. analyyttinen, asiasisältöön terävästi puuttuva palaute.
Sillä, ettet juuri sinä pidä juuri tämän tekstin tyylistä tai siinä esitetyistä asioista ei ole mitään tekemistä tekstin tason kanssa. Sori.
"Etkö kestä kritiikkiä?"
Kts. edelliset esimerkit tästä rakentavasta kritiikistä. Lisäksi erotan kyllä vittuilun keskustelusta, vaikka se olisikin puettu näennäisen sisäsiistiin pakettiin.
"Haet huomiota / teet rahaa / saat etuja" ym. likaisten motiivien arvailu.
Olen aika monta kertaa kironnut sitä, etten alkanut aikoinaan kirjoittaa nimimerkillä. Arvelin, että on kuitenkin jotensakin suoraselkäistä kirjoittaa omalla nimellä tai jotain muuta typerää. Vaan pitää olla ihan vitun tyhmä, jos on kateellinen siitä, että joku kirjoittaa vuosikausia blogia saamatta siitä senttiäkään, mutta sen sijaan jatkuvalla syötöllä paskaa niskaan. Mutta jos jostain syystä kovasti haluaa samaan asemaan - siitä vain, areena on vapaa.
"Miksi sanot vittu, etkö osaa kirjoittaa ilman että sanot vittu?"
Tässä blogissa kirjoitan tällaisia tekstejä, toisaalla toisenlaisia. Jos ei kiinnosta, käsittääkseni pitäisi olla aika helppoa pidättäytyä lukemasta. En tietääkseni lähettele kirjoituksiani väkisin ihmisten sähköposteihin. Vittu.
"Miksi edes kirjoitat?"
Tekstieni aihealueet ja asiasisältö voivat antaa tästä joitain viitteitä. Myös siksi, että henkilöt, joita aihepiirit koskettavat, pyytävät minua kirjoittamaan. Toisinaan samasta syystä kuin Seppo Räty heilutti (Barcelonassa 1992).
---
Noin ylipäänsä en lakkaa hämmästelemästä sitä, miksi niin monia kiinnostaa kirjoittaja kirjoituksen sijaan. Enkä sitä, miten paljon aikuisilla ihmisillä on aikaa ja intoa jauhaa paskaa itselleen tuntemattomista henkilöistä. Tulkitsen sellaisen tyhjän länkytyksen yritykseksi ohjata huomio pois itse asioista. Ikävä kyllä se ei tule onnistumaan. Ihmiset ovat siihen keskimäärin liian fiksuja. Tiedän sen myös siitä, että keskimäärin yhtä vittuilupostia kohden saan sata asiallista tai kannustavaa. Hyvin erilaisilta ihmisiltä, eri taustoista. Kiitos jokaisesta niistä.
Np. Tuuttimörkö - Pitkät vitut blogosfääriin
Jos vittuilu olisi edes hyvää, niin ilollahan sitä kuuntelisi, mutta jos joku on niin vitun pahvi, ettei osaa erottaa yhteiskuntakritiikkiä ja vallanpitäjiin kohdistuvaa arvostelua siitä, että osaa olla ihmisiksi noin ylipäänsä, niin en voi auttaa. Jos ei ymmärrä sitä, että esimerkiksi presidentin tekemän politiikan arvostelu on eri asia kuin meikäläisen neverheardin haukkuminen, on varmaan pienenä tippunut päälleen. Velvollisuuteni ei ole kuunnella tuntemattomien vittuilua, enkä sitä myöskään kuuntele. En netissä enkä livenä - vaikka livenähän kukaan netin puskistahuutelijoista ei tule koskaan sanomaan yhtään mitään. Eikä muuten kannatakaan.
"Jos haluat herättää keskustelua, mikset keskustele kanssani?"
Siinä on se jos. Ja jos keskustelisin kaikkien halukkaiden kanssa, en ehtisi muuta tekemäänkään. Ja mulla on kuitenkin esimerkiksi töitä, sosiaalinen elämä ja elämä noin ylipäänsä. Toisekseen aika monen intresseissä ei ole mikään keskustelu, vaan vittuilu. Enkä edelleenkään kuuntele vittuilua.
"Miksi sitten kirjoitit tuon tekstin?"
Koska halusin kirjoittaa sen tekstin. En jankata tuntemattomien puupäiden kanssa.
"Miksi et halua tutustua minuun?"
Miksi haluaisin?
"Sinun pitäisi tutustua erilaisiin ihmisiin!"
Mistäs sinä tiedät, ketä ja millaisia ihmisiä tunnen?
"Vihaatko sananvapautta?"
Kuvittele tilanne, että istut baaripöydässä keskustelemassa tuttaviesi kanssa. Sitten paikalle pamahtaa joku urpo, joka alkaa huutaa, että olette kaikki ihan tyhmiä ja väärässä. 1. Haluatko keskustella urpon kanssa, 2. jos et, vihaatko sananvapautta? Ihan vakavasti, varmaan 80 prosenttia ihmisistä ei edes tiedä, mitä sananvapaus tarkoittaa. Ja se muuten ei tarkoita sitä, että voi olla idiootti, miten vaan, missä vaan ja muiden on vain siedettävä se. 3. Jos haluatkin keskustella, halutko vielä 796. urpon kanssa?
"Tekisi hyvää sinulle kuulla näitä eriäviä mielipiteitäni!"
Tosiaan, en ole koskaan IRL törmännyt erilaisiin ihmisiin tai mielipiteisiin. Onko sellaisiakin olemassa?
"Sinua vain vituttaa puolueesi huono kannatus!"
Minkä puolueen? En ole minkään puoleen poliitikko.
"Neuvon miten sinun tulee kirjoittaa, mikset kuuntele!"
(Köh.) Missäs vaiheessa joka insinööristä on tullut kirjoittamisen ammattilainen? Suutari pysyköön lestissään. Minulla on tuttavissani aika paljon kirjoittamisen ammattilaisia ja muita henkilöitä, joiden näkemyksiä arvostan, joiden kanssa voin käydä kehityskeskusteluja. Sinä et kuulu niihin.
"Olet tyhmä ja inhottava" ym. rakentava, asiallinen palaute.
Voi olla, että se kuva, jonka olet rakentanut minusta itsellesi, on sellainen. Koita tulla toimeen sen kanssa, koska minusta henkilönähän et tiedä oikeasti mitään.
"Paskaa / ripulia / ripulipaskaa" ym. analyyttinen, asiasisältöön terävästi puuttuva palaute.
Sillä, ettet juuri sinä pidä juuri tämän tekstin tyylistä tai siinä esitetyistä asioista ei ole mitään tekemistä tekstin tason kanssa. Sori.
"Etkö kestä kritiikkiä?"
Kts. edelliset esimerkit tästä rakentavasta kritiikistä. Lisäksi erotan kyllä vittuilun keskustelusta, vaikka se olisikin puettu näennäisen sisäsiistiin pakettiin.
"Haet huomiota / teet rahaa / saat etuja" ym. likaisten motiivien arvailu.
Olen aika monta kertaa kironnut sitä, etten alkanut aikoinaan kirjoittaa nimimerkillä. Arvelin, että on kuitenkin jotensakin suoraselkäistä kirjoittaa omalla nimellä tai jotain muuta typerää. Vaan pitää olla ihan vitun tyhmä, jos on kateellinen siitä, että joku kirjoittaa vuosikausia blogia saamatta siitä senttiäkään, mutta sen sijaan jatkuvalla syötöllä paskaa niskaan. Mutta jos jostain syystä kovasti haluaa samaan asemaan - siitä vain, areena on vapaa.
"Miksi sanot vittu, etkö osaa kirjoittaa ilman että sanot vittu?"
Tässä blogissa kirjoitan tällaisia tekstejä, toisaalla toisenlaisia. Jos ei kiinnosta, käsittääkseni pitäisi olla aika helppoa pidättäytyä lukemasta. En tietääkseni lähettele kirjoituksiani väkisin ihmisten sähköposteihin. Vittu.
"Miksi edes kirjoitat?"
Tekstieni aihealueet ja asiasisältö voivat antaa tästä joitain viitteitä. Myös siksi, että henkilöt, joita aihepiirit koskettavat, pyytävät minua kirjoittamaan. Toisinaan samasta syystä kuin Seppo Räty heilutti (Barcelonassa 1992).
---
Noin ylipäänsä en lakkaa hämmästelemästä sitä, miksi niin monia kiinnostaa kirjoittaja kirjoituksen sijaan. Enkä sitä, miten paljon aikuisilla ihmisillä on aikaa ja intoa jauhaa paskaa itselleen tuntemattomista henkilöistä. Tulkitsen sellaisen tyhjän länkytyksen yritykseksi ohjata huomio pois itse asioista. Ikävä kyllä se ei tule onnistumaan. Ihmiset ovat siihen keskimäärin liian fiksuja. Tiedän sen myös siitä, että keskimäärin yhtä vittuilupostia kohden saan sata asiallista tai kannustavaa. Hyvin erilaisilta ihmisiltä, eri taustoista. Kiitos jokaisesta niistä.
Np. Tuuttimörkö - Pitkät vitut blogosfääriin
27.4.2013
Hyvät ihmiset ovat helvetistä
Hajanaisia merkintöjä jonkun tärkeämmän paperin reunasta.
Varmin merkki siitä, että joku on yksisilmäinen ja kiihkomielinen vouhottaja on, että tämä väittää olevansa objektiivinen, neutraali, (mihinkään) sitoutumaton, puolueeton pragmatisti tai realisti. Ideologia on aina vahvimmillaan siellä, missä sen olemassaoloa yritetään piilottaa - niin ideologia toimii.
Siksi sanon aina varmuuden vuoksi olevani kommunisti, anarkisti tai jotain muuta irstasta.
Nimittäin niin kauan kuin ihminen on ihminen (jo tätä on tosin monen ilmeisen vaikea hyväksyä), joka katselee asioita ihmisen vinkkelistä eikä Olympos-vuorelta tai pilvenlongalta, hän on väistämättä aina puolueellinen, sitoutunut (johonkin), kallellaan johonkin ja kannattaa joitain asioita joidenkin toisten kustannuksella.
Keskikohtaa ja puoleetonta maaperää ei ole olemassa. Ei tässä maailmassa.
Suurinta mahdollista objektiivisuutta on, ettei vaikene lähtökohdistaan, sitoumuksistaan ja suhteistaan. Vaikenemista vain on vaikea tunnistaa, koska paras sumutus on tietysti sumutus, jota kukaan ei huomaa. Se on vähän kuin kaikkien yhteistä hyvää tahtovien poliitikkojen pörssiomistusten piilottaminen. Eniten kertoo aina se, mikä jätetään kertomatta.
On vanhastaan tiedetty totuus, että tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää luulevansa. Tyhmä kuvittelee tietävänsä paljon, viisas ymmärtää, ettei ymmärrä paljon vittujakaan mistään. Samalla tavoin viisas ymmärtää inhimilliset rajoitteensa siinä, kun tyhmä kuvittelee olevansa joku jumalallinen valon ja totuuden sanansaattaja, oli "totuus" sitten uskonnollinen eli ei. Tai sitten hän kuvittelee ja väittää olevansa maltillinen, rationaalinen "järjen ääni".
Ja tässä hän tekee suurimman mahdollisen virheen. Hän nimittäin ei koskaan huomaa omaa asemaansa suhteessa muihin. Hän ei hahmota omien tekojensa ja sanojensa konkreettisia seurauksia. Ja kuitenkin, konkretia on ainoa, millä on merkitystä.
"If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse, and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality." - Desmond Tutu
Itselläni on kaikessa elämässäni ollut suurin piirtein yksi moraalinen ohjenuora (nytkin valehtelen, kaikilla niitä on väkisinkin useampia): ettei toimintani koskaan ainakaan heikentäisi itseäni tavalla tai toisella kehnommassa asemassa olevien asemaa entisestään, mieluummin toisin päin. (Turha väittääkään, että olisin siinä aina onnistunut - todisteeksi riittävät jo yksin tennarini, made in China.) Tosin moraalista puhuminen on ylipäänsä perseestä, koska:
"Me emme tarvitse moraalia osataksemme auttaa, rakastaa, olla ystävällisiä, hymyillä, kärsiä toisen tuskaa. Mutta sen sijaan me tarvitsemme kovaa moraalia voidaksemme tehdä pahaa hyvällä omallatunnolla." - Yrjö Kallinen
Eiköhän kaikilla riittäne mielikuvitusta miettiä kaikkia niitä pahoja tekoja, jotka on tehty moraalin nimissä. Ei koskaan, ei missään tapauksessa vallanhalusta, kostonhimosta, pelosta, sadistisesta nautinnosta tai muusta syystä, vaan aina moraalin nimissä. Kun on tämä "moraali", jota on suojeltava. Usein etuliittellä työ- tai seksuaali-.
Se moraalista. Oikeasti en tiedä siitä mitään, joten parempi vaieta. Ikänsä työttömien nälkäänsä itkevistä lapsista huolissaan ollut Kimmo Sasi osannee konsultoida paremmin myös näissä empatia-asioissa.
Kukaan ei vaikuta niin rehelliseltä ja vilpittömältä kuin hyvä valehtelija. (Edeltävällä virkkeellä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä sitä edeltävän kanssa.)
Sama päinvastaisuuden laki kuin neutraaliuden lampaannahoissa esiintyviä susia koskee niitä, jotka esiintyvät mielellään hyvän ja kunnollisen ihmisen prototyyppeinä. Minä kammoan sellaisia ihmisiä. Heillä on aina ketunhäntä kainalossa. Useimmiten se tarkoittaa hädänalaisten ihmisten käännyttämistä omaan kapeaan moraaliin tai ideologiaan, oman sädekehän kiillottamista ja toisten yhä alemmas polkemista, alistamista oman nautinnon lähteeksi: "sinä paha, minä hyvä, minä vielä parempi kun tein sinusta kaltaiseni".
Ei oikeasti hyvän ja kunnollisen tarvitse erinomaisuuttaan koko ajan korostaa. Vähän kuten ei puolueettoman tai pragmaattisenkaan. Tokihan sellainen erinomaisuus huomataan huutamattakin, että "minä, minä muuten olen niin saatanan vaatimaton ja nöyrä jätkä".
"-- And the best at murder are those who preach against it
and the best at hate are those who preach love
and the best at war finally are those who preach peace
those who preach god, need god
those who preach peace do not have peace
those who preach peace do not have love --"
Charles Bukowski - The Genius of the Crowd
Tämäkin kirjoitus oli paatoksellista jeesustelupaskaa.
Np. Tragedy - No words
Varmin merkki siitä, että joku on yksisilmäinen ja kiihkomielinen vouhottaja on, että tämä väittää olevansa objektiivinen, neutraali, (mihinkään) sitoutumaton, puolueeton pragmatisti tai realisti. Ideologia on aina vahvimmillaan siellä, missä sen olemassaoloa yritetään piilottaa - niin ideologia toimii.
Siksi sanon aina varmuuden vuoksi olevani kommunisti, anarkisti tai jotain muuta irstasta.
Nimittäin niin kauan kuin ihminen on ihminen (jo tätä on tosin monen ilmeisen vaikea hyväksyä), joka katselee asioita ihmisen vinkkelistä eikä Olympos-vuorelta tai pilvenlongalta, hän on väistämättä aina puolueellinen, sitoutunut (johonkin), kallellaan johonkin ja kannattaa joitain asioita joidenkin toisten kustannuksella.
Keskikohtaa ja puoleetonta maaperää ei ole olemassa. Ei tässä maailmassa.
Suurinta mahdollista objektiivisuutta on, ettei vaikene lähtökohdistaan, sitoumuksistaan ja suhteistaan. Vaikenemista vain on vaikea tunnistaa, koska paras sumutus on tietysti sumutus, jota kukaan ei huomaa. Se on vähän kuin kaikkien yhteistä hyvää tahtovien poliitikkojen pörssiomistusten piilottaminen. Eniten kertoo aina se, mikä jätetään kertomatta.
On vanhastaan tiedetty totuus, että tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää luulevansa. Tyhmä kuvittelee tietävänsä paljon, viisas ymmärtää, ettei ymmärrä paljon vittujakaan mistään. Samalla tavoin viisas ymmärtää inhimilliset rajoitteensa siinä, kun tyhmä kuvittelee olevansa joku jumalallinen valon ja totuuden sanansaattaja, oli "totuus" sitten uskonnollinen eli ei. Tai sitten hän kuvittelee ja väittää olevansa maltillinen, rationaalinen "järjen ääni".
Ja tässä hän tekee suurimman mahdollisen virheen. Hän nimittäin ei koskaan huomaa omaa asemaansa suhteessa muihin. Hän ei hahmota omien tekojensa ja sanojensa konkreettisia seurauksia. Ja kuitenkin, konkretia on ainoa, millä on merkitystä.
"If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse, and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality." - Desmond Tutu
Itselläni on kaikessa elämässäni ollut suurin piirtein yksi moraalinen ohjenuora (nytkin valehtelen, kaikilla niitä on väkisinkin useampia): ettei toimintani koskaan ainakaan heikentäisi itseäni tavalla tai toisella kehnommassa asemassa olevien asemaa entisestään, mieluummin toisin päin. (Turha väittääkään, että olisin siinä aina onnistunut - todisteeksi riittävät jo yksin tennarini, made in China.) Tosin moraalista puhuminen on ylipäänsä perseestä, koska:
"Me emme tarvitse moraalia osataksemme auttaa, rakastaa, olla ystävällisiä, hymyillä, kärsiä toisen tuskaa. Mutta sen sijaan me tarvitsemme kovaa moraalia voidaksemme tehdä pahaa hyvällä omallatunnolla." - Yrjö Kallinen
Eiköhän kaikilla riittäne mielikuvitusta miettiä kaikkia niitä pahoja tekoja, jotka on tehty moraalin nimissä. Ei koskaan, ei missään tapauksessa vallanhalusta, kostonhimosta, pelosta, sadistisesta nautinnosta tai muusta syystä, vaan aina moraalin nimissä. Kun on tämä "moraali", jota on suojeltava. Usein etuliittellä työ- tai seksuaali-.
Se moraalista. Oikeasti en tiedä siitä mitään, joten parempi vaieta. Ikänsä työttömien nälkäänsä itkevistä lapsista huolissaan ollut Kimmo Sasi osannee konsultoida paremmin myös näissä empatia-asioissa.
Kukaan ei vaikuta niin rehelliseltä ja vilpittömältä kuin hyvä valehtelija. (Edeltävällä virkkeellä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä sitä edeltävän kanssa.)
Sama päinvastaisuuden laki kuin neutraaliuden lampaannahoissa esiintyviä susia koskee niitä, jotka esiintyvät mielellään hyvän ja kunnollisen ihmisen prototyyppeinä. Minä kammoan sellaisia ihmisiä. Heillä on aina ketunhäntä kainalossa. Useimmiten se tarkoittaa hädänalaisten ihmisten käännyttämistä omaan kapeaan moraaliin tai ideologiaan, oman sädekehän kiillottamista ja toisten yhä alemmas polkemista, alistamista oman nautinnon lähteeksi: "sinä paha, minä hyvä, minä vielä parempi kun tein sinusta kaltaiseni".
Ei oikeasti hyvän ja kunnollisen tarvitse erinomaisuuttaan koko ajan korostaa. Vähän kuten ei puolueettoman tai pragmaattisenkaan. Tokihan sellainen erinomaisuus huomataan huutamattakin, että "minä, minä muuten olen niin saatanan vaatimaton ja nöyrä jätkä".
"-- And the best at murder are those who preach against it
and the best at hate are those who preach love
and the best at war finally are those who preach peace
those who preach god, need god
those who preach peace do not have peace
those who preach peace do not have love --"
Charles Bukowski - The Genius of the Crowd
Tämäkin kirjoitus oli paatoksellista jeesustelupaskaa.
Np. Tragedy - No words
24.4.2013
Uusimmat Viikkolehden kolumnit
"Monen kohdalla ulossulkeminen ja leimaaminen alkavat jo ensimmäisiltä
luokilta. Miksi lapsi kunnioittaisi yhteisöä, joka on kohdellut tätä
hylkiönä? [...] Mutta yhteiskuntaa ei kiinnosta rakenteellinen kaltoinkohtelu tai
yksilön tuska, vaan pelkästään se suuri synti, ettei joku kunnioita
auktoriteetteja."
Kansan Uutisten Viikkolehti: Einsteinkin oli häirikkö
"Todellisuudessa härskin kuuloinen 9,5-heitto olikin keskustelunavaus, jolla haluttiin määrittää keskustelun suunta ja rajat. Sen tarkoitus on saada meidät helpotuksesta huokaisten tyytymään johonkin hiukan pienempään lahjaan elinkeinoelämälle."
Kansan Uutisten Viikkolehti: Pallon perässä oikeaan laitaan
Kansan Uutisten Viikkolehti: Einsteinkin oli häirikkö
"Todellisuudessa härskin kuuloinen 9,5-heitto olikin keskustelunavaus, jolla haluttiin määrittää keskustelun suunta ja rajat. Sen tarkoitus on saada meidät helpotuksesta huokaisten tyytymään johonkin hiukan pienempään lahjaan elinkeinoelämälle."
Kansan Uutisten Viikkolehti: Pallon perässä oikeaan laitaan
9.4.2013
Köyhä ei ole karhu
"Kohdatessasi köyhän mene maahan makaamaan, suojaa niskasi ja näyttele kuollutta."
Kolumni, Kepa: Köyhä ei ole karhu
Kolumni, Kepa: Köyhä ei ole karhu
14.3.2013
Pikkupojat keisaria kiusaamassa - uuskieli, osa 1
Johtuneeko hyvän poliittisen satiirin puutteesta, herranpelosta, ihan jostain muusta vai onko suuri osa ihmisistä noin muuten vain kyllästynyt käyttämään päätään, mutta mediayleisö vaikuttaa - anteeksi nyt vain - paikoin hukanneen kaiken kykynsä tolkulliseen ajatteluun.
Tyhmäksi heittäytymisestä vaikuttaa tulleen oikea kansanhuvi. Käsitteiden tietoinen hämärtäminen on hämärtänyt myös ajattelun.
Erityisen vaikeaa tuntuu olevan hahmottaa erilaisia astevaihteluita, harmaan sävyjä ja syy-seuraus-suhteita. Ei-juu- ja joko-tai-logiikkaan jumittuminen voi aiheuttaa muun muassa sen, ettei ihminen ymmärrä eroa esimerkiksi pääministerin ja koulukiusatun lapsen välillä.
Huomion teki jo aikaa sitten myös Kaasuputki-blogisti Jami Järvinen: "Koulukiusaaminen on uusi Stalin". Koulukiusaamiskortti on oiva kortti. Mainitsitko jotain hyvävelikerhoista? Koulukiusaaja!
Epämääräisiä häärännyt pääministeri ja pääministerin kaveri vs. väkivallan kohteeksi joutunut lapsi. Joku voisi pitää rinnastusta vähän härskinä.
Väliäkös tuolla, että toinen on merkittävä vallankäyttäjä, jolta tiedustellaan vaikkapa 700 000 valtion (=veronmaksajien) euron käytöstä ja käytön eettisyydestä, kun taas toinen on - no, koulukiusattu lapsi on koulukiusattu lapsi.
Veikkaan, että pian uusi paavikin on koulukiusattu. Niin ovat nimittäin katkerat puhuneet ja kateelliset panetelleet, että ovat iljenneet mainita herran veljeilleen kymmeniätuhansia ihmisiä murhanneen sotilasjuntan kanssa.
Saippualla on suut pestävä sellaisilta.
Vaan mikä on tämä "sivistysvaltio" vuonna 2013, että median täyttäessä varsinaista tehtäväänsä eli tutkiessa ja pitäessä silmällä vallankäyttäjiä, kiirehtivät moraalisäteilijät heristelemään sormiaan, että koulukiusaajat? Vai ajattelevatko he näin ostavansa tilaa isompiensa selkien takaa? Mitä tai ketä he pelkäävät?
Siihen tosin muutamat - ilmeisesti siis ne katkerat, kateelliset ja kaikin puolin epäonnistuneet - vääräleuat loihe lausumahan, että mitenkäs tuota, kun ihan tavan kansalaisia ovat saaneet isokenkäiset ja horinalistit mediassa kurmuttaa, nälviä ja leimata ihan huoletta?
Työttömiä, yksinhuoltajia, duunareita, mielenterveysongelmaisia, opiskelijoita, päihderiippuvaisia ja tuoreimpana esimerkiksi Asperger-henkilöitä. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Vallanpitäjiltä sitä kritiikinsietoa pitäisi penätä, eikä vallankäytön kohteilta.
Toki asioita voi tehdä nätisti ja voi tehdä vähemmän nätisti. Noin ylipäänsä suomalainen media tosin on vallanpitäjiään kohtaan aika kiltti.
Mutta mikä ihmeen lammaskansa huutaa, että ei meidän Mattia ja Jyrkiä saa kiusata eikä Timppaa eikä Juttaa, kun on kysymys ihan oikeista isoista asioista? Heidän omasta elämästään ja lastensa tulevaisuudesta?
Ihmisiähän hekin siellä huipulla, en minä sitä. Mutta huipulla tuulee ja niin pitääkin tuulla. Naiivi ja mielistelevä suhtautuminen ihmisiin, joille on annettu huomattavasti enemmän valtaa kuin muille, on pirun vaarallista.
Tässä on muuten eräs jännä yhtälö. Kukahan niitä irvimisjuttuja johannatukiaisista ja kumppaneista ostaa, kun Suomi on täynnä niin hyviä ihmisiä, etteivät he soisi edes poliitikoilta heidän toimenkuvaansa liittyviä ikävänpuoleisia kysymyksiä kysyttävän? Kuka uhkailee toisinajattelijoita hiljaisiksi blogeissa ja keskustelupalstoilla?
Mitä piuhoja ihmisen päässä pitää oikein mennä ristiin ja millä tavoin, että se kuvittelee, että kritiikki = koulukiusaaminen? Tai kyseenalaistaminen = katkeruus? Aika yksisilmäistä logiikkaa. Tyrannin logiikkaa.
Tyrannin logiikaa pelkureille.
Edelleenkään en ymmärrä, kuinka on mahdollista, että aikuiset ihmiset kutsuvat keskusteluksi sitä, että nimeävät toistensa puheenvuorot sattumanvaraisesti ja pinnallisesti joiksikin emootioiksi. Ettei sillä nyt niin väliä, mitä sanottiin ja millä perustein - haluamme tunnetta ja draamaa!
Paitsi että niillä tyrannit juuri pelaavat.
"And the best at murder are those who preach against it
and the best at hate are those who preach love..."
- C. Bukowski : The Genius of the Crowd
Tätä kyllä ovat toimittajatkin edistämässä "kansa järkyttyi", "loukkaantui", "pöyristyi" jne. -hattarajuttuineen. Ikään kuin sillä olisi mitään merkitystä asian kannalta, kuka tunsi mitäkin. Ja toisekseen, ikään kuin tunteet sinänsä olisivat jotenkin epäilyttäviä. Kolmanneksi, vaikkeivät ole, niin eivät ne kyllä argumenteistakaan käy.
Siksi olen aika pessimistinen, mitä tulee julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Enimmäkseen se on toisten tunteiden arvailua ja sitten tunteellista reagointia toisten oletettuihin tunteisiin ja loppujen osalta mukapuolueetonta sivustakatsomista, kun ei uskalleta olla sitä vähää mieltä.
"Mielen oleminen" toisaalta taas on yksi belsebuubin keksintö sinänsä. Ei kai kukaan voi olla mitään mieltä, ellei hän kaiken hyvän järkensä mukaan ole siihen lopputulokseen tullut?
Paitsi että voi. Ei sitäkään tavata enää juuri erotella, onko kyseessä perusteltu näkemys vai mielipide. Mielipide kuin mielipide - ihanaa, että ollaan mieltä! Ollaan mieltä ja herätetään keskustelua! Paitsi ettei sitä keskustelua koskaan tule, kun ollaan jo meta-sellaisessa.
Ja huutokuorossa viisaimmaksi ylennetään se, joka ei laiskuuttaan tai pelkuruuttaan viitsi olla mitään mieltä ja toiseksi viisaimmaksi paras manipulaattori, joka on sitä mieltä, mikä kulloinkin hänelle eniten eduksi on. Peesaajat saavat taputuksen päähän.
Siinä välissä höhötellään ja hymistellään ja lopuksi annetaan toisillemme palkintoja hyvistä keskusteluista ja tällaisista puolivillaisista harrastelublogeista. (Eikun, hetkinen. Ei ole näkynyt?)
Todellisuudessahan Suomessa käydään par'aikaakin satoja ja tuhansia häikäisevän teräviä debatteja ja herkullisen analyyttisia keskusteluja. Ihan tavallisissa kodeissa, kuppiloissa, työpaikoilla, yömajoissa, kaduilla ja nuorisotaloilla. Sen minä tiedän, jos en mitään muuta.
Niitä vain ei jostain syystä käydä julkisuudessa. Kansalle joko 1. halutaan antaa, 2. annetaan vahingossa tai 3. erinäisten julkisuuden ja joukkoviestinnän mekanismien ja käytäntöjen vuoksi kuva, että se on tyhmempää kuin onkaan.
Tyhmäähän se on vasta, jos se sen uskoo.
Np. Leevi and the Leavings - Kyykyssä
Tyhmäksi heittäytymisestä vaikuttaa tulleen oikea kansanhuvi. Käsitteiden tietoinen hämärtäminen on hämärtänyt myös ajattelun.
Erityisen vaikeaa tuntuu olevan hahmottaa erilaisia astevaihteluita, harmaan sävyjä ja syy-seuraus-suhteita. Ei-juu- ja joko-tai-logiikkaan jumittuminen voi aiheuttaa muun muassa sen, ettei ihminen ymmärrä eroa esimerkiksi pääministerin ja koulukiusatun lapsen välillä.
Huomion teki jo aikaa sitten myös Kaasuputki-blogisti Jami Järvinen: "Koulukiusaaminen on uusi Stalin". Koulukiusaamiskortti on oiva kortti. Mainitsitko jotain hyvävelikerhoista? Koulukiusaaja!
Epämääräisiä häärännyt pääministeri ja pääministerin kaveri vs. väkivallan kohteeksi joutunut lapsi. Joku voisi pitää rinnastusta vähän härskinä.
Väliäkös tuolla, että toinen on merkittävä vallankäyttäjä, jolta tiedustellaan vaikkapa 700 000 valtion (=veronmaksajien) euron käytöstä ja käytön eettisyydestä, kun taas toinen on - no, koulukiusattu lapsi on koulukiusattu lapsi.
Veikkaan, että pian uusi paavikin on koulukiusattu. Niin ovat nimittäin katkerat puhuneet ja kateelliset panetelleet, että ovat iljenneet mainita herran veljeilleen kymmeniätuhansia ihmisiä murhanneen sotilasjuntan kanssa.
Saippualla on suut pestävä sellaisilta.
Vaan mikä on tämä "sivistysvaltio" vuonna 2013, että median täyttäessä varsinaista tehtäväänsä eli tutkiessa ja pitäessä silmällä vallankäyttäjiä, kiirehtivät moraalisäteilijät heristelemään sormiaan, että koulukiusaajat? Vai ajattelevatko he näin ostavansa tilaa isompiensa selkien takaa? Mitä tai ketä he pelkäävät?
Siihen tosin muutamat - ilmeisesti siis ne katkerat, kateelliset ja kaikin puolin epäonnistuneet - vääräleuat loihe lausumahan, että mitenkäs tuota, kun ihan tavan kansalaisia ovat saaneet isokenkäiset ja horinalistit mediassa kurmuttaa, nälviä ja leimata ihan huoletta?
Työttömiä, yksinhuoltajia, duunareita, mielenterveysongelmaisia, opiskelijoita, päihderiippuvaisia ja tuoreimpana esimerkiksi Asperger-henkilöitä. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Vallanpitäjiltä sitä kritiikinsietoa pitäisi penätä, eikä vallankäytön kohteilta.
Toki asioita voi tehdä nätisti ja voi tehdä vähemmän nätisti. Noin ylipäänsä suomalainen media tosin on vallanpitäjiään kohtaan aika kiltti.
Mutta mikä ihmeen lammaskansa huutaa, että ei meidän Mattia ja Jyrkiä saa kiusata eikä Timppaa eikä Juttaa, kun on kysymys ihan oikeista isoista asioista? Heidän omasta elämästään ja lastensa tulevaisuudesta?
Ihmisiähän hekin siellä huipulla, en minä sitä. Mutta huipulla tuulee ja niin pitääkin tuulla. Naiivi ja mielistelevä suhtautuminen ihmisiin, joille on annettu huomattavasti enemmän valtaa kuin muille, on pirun vaarallista.
Tässä on muuten eräs jännä yhtälö. Kukahan niitä irvimisjuttuja johannatukiaisista ja kumppaneista ostaa, kun Suomi on täynnä niin hyviä ihmisiä, etteivät he soisi edes poliitikoilta heidän toimenkuvaansa liittyviä ikävänpuoleisia kysymyksiä kysyttävän? Kuka uhkailee toisinajattelijoita hiljaisiksi blogeissa ja keskustelupalstoilla?
Mitä piuhoja ihmisen päässä pitää oikein mennä ristiin ja millä tavoin, että se kuvittelee, että kritiikki = koulukiusaaminen? Tai kyseenalaistaminen = katkeruus? Aika yksisilmäistä logiikkaa. Tyrannin logiikkaa.
Tyrannin logiikaa pelkureille.
Edelleenkään en ymmärrä, kuinka on mahdollista, että aikuiset ihmiset kutsuvat keskusteluksi sitä, että nimeävät toistensa puheenvuorot sattumanvaraisesti ja pinnallisesti joiksikin emootioiksi. Ettei sillä nyt niin väliä, mitä sanottiin ja millä perustein - haluamme tunnetta ja draamaa!
Paitsi että niillä tyrannit juuri pelaavat.
"And the best at murder are those who preach against it
and the best at hate are those who preach love..."
- C. Bukowski : The Genius of the Crowd
Tätä kyllä ovat toimittajatkin edistämässä "kansa järkyttyi", "loukkaantui", "pöyristyi" jne. -hattarajuttuineen. Ikään kuin sillä olisi mitään merkitystä asian kannalta, kuka tunsi mitäkin. Ja toisekseen, ikään kuin tunteet sinänsä olisivat jotenkin epäilyttäviä. Kolmanneksi, vaikkeivät ole, niin eivät ne kyllä argumenteistakaan käy.
Siksi olen aika pessimistinen, mitä tulee julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Enimmäkseen se on toisten tunteiden arvailua ja sitten tunteellista reagointia toisten oletettuihin tunteisiin ja loppujen osalta mukapuolueetonta sivustakatsomista, kun ei uskalleta olla sitä vähää mieltä.
"Mielen oleminen" toisaalta taas on yksi belsebuubin keksintö sinänsä. Ei kai kukaan voi olla mitään mieltä, ellei hän kaiken hyvän järkensä mukaan ole siihen lopputulokseen tullut?
Paitsi että voi. Ei sitäkään tavata enää juuri erotella, onko kyseessä perusteltu näkemys vai mielipide. Mielipide kuin mielipide - ihanaa, että ollaan mieltä! Ollaan mieltä ja herätetään keskustelua! Paitsi ettei sitä keskustelua koskaan tule, kun ollaan jo meta-sellaisessa.
Ja huutokuorossa viisaimmaksi ylennetään se, joka ei laiskuuttaan tai pelkuruuttaan viitsi olla mitään mieltä ja toiseksi viisaimmaksi paras manipulaattori, joka on sitä mieltä, mikä kulloinkin hänelle eniten eduksi on. Peesaajat saavat taputuksen päähän.
Siinä välissä höhötellään ja hymistellään ja lopuksi annetaan toisillemme palkintoja hyvistä keskusteluista ja tällaisista puolivillaisista harrastelublogeista. (Eikun, hetkinen. Ei ole näkynyt?)
Todellisuudessahan Suomessa käydään par'aikaakin satoja ja tuhansia häikäisevän teräviä debatteja ja herkullisen analyyttisia keskusteluja. Ihan tavallisissa kodeissa, kuppiloissa, työpaikoilla, yömajoissa, kaduilla ja nuorisotaloilla. Sen minä tiedän, jos en mitään muuta.
Niitä vain ei jostain syystä käydä julkisuudessa. Kansalle joko 1. halutaan antaa, 2. annetaan vahingossa tai 3. erinäisten julkisuuden ja joukkoviestinnän mekanismien ja käytäntöjen vuoksi kuva, että se on tyhmempää kuin onkaan.
Tyhmäähän se on vasta, jos se sen uskoo.
Np. Leevi and the Leavings - Kyykyssä
11.3.2013
"Mutta miltä se näyttää mediassa?"
Ihan tolkullisina pitämieni ihmisten välisissä keskusteluissakin törmään tämän tästä argumenttiin: asiaa A ei voi hoitaa toimivalla tavalla B, "koska se ei näytä hyvältä mediassa". Siispä tärkeä asia A on jätettävä hoitamatta tai hoidettava se tavalla C eli päin vittua.
Toki mediapeli on vanhaa kuin aika, mutta huoli siitä, miltä mikäkin näyttää mediassa, tuntuu saavuttaneen käsittämättömät mittasuhteet. Jengi näkee painajaisia siitä, että niiden mielipiteiden hienoimpia nyansseja ei ole tavoitettu tai - mikä vielä pahempaa - joku saa median kautta sen kuvan, että ne ylipäänsä olisivat jotain mieltä tai - mikä kaikkein pahinta - vastustaisivat jotakin.
Mielenosoituksia ei voi järjestää, kun se ei näytä hyvältä mediassa. Itseään ei saa puolustaa, kun sekään ei näytä hyvältä mediassa. Äärioikeistoa ei saa tuomita, ettei tulisi itse ääri-leimatuksi mediassa.
Kun joku voi saada väärän kuvan sieltä mediasta. Snif.
Asioista tulee täysin toissijaista, kun kitistään vain siitä, miltä mikäkin näyttää mediassa. Ihan se ja sama, miten asiat ovat todellisuudessa.
Media pelkää yleisöä ja yleisö mediaa ja kaikki jotain Ukko Ylijumalaa, joka tulee ja iskee salaman päähän, jos ollaan eri mieltä sen kanssa siitä, mikä on järkevää ja näyttää hyvälle. Madellaan eri foorumeiden ja nettigallupien edessä ja toivotaan, että osataan olla tarpeeksi kiltisti. Ettei vain ole kenelläkään mitään sanomista mihinkään. (Ja aina on silti. Ettehän te oikeasti mene tuohon halpaan?)
Huvittavinta on, että argumenttia käyttävät myös toimittajat. Heillä kun ei luonnollisesti ole minkäänlaista valtaa siihen, miltä asiat mediassa näyttävät.
"Media" ylipäänsä näyttäytyy kuvatunlaisessa ajatellussa jonain monoliittina, joka ruiskuttaa vanhan kunnon S-R-mallin mukaisesti mielipiteitä tahdottomien ihmisten aivoihin. "Media" on jotain, joka toimii omalakisesti jopa sen toimijoista, kuten mediatyöläisistä, riippumatta. "Media" on jotakuinkin jotain "mitä kaikki muut ihmiset sitten ajattelevat". Ja koska kaikki muut ajattelevat, niin eihän siinä jää muuta vaihtoehtoa kuin olla niiden kaikkien puupäiden kanssa samaa mieltä.
Vähän kyllä kiinnostaa, missä ne muut sitten piileskelevät, joiden ajattelukyvystä ollaan aina niin huolissaan.
Jokainen "mitä muutkin sitten median vuoksi ajattelevat" -huolehtijahan toki osaa ajatella itse sen verran, ettei sorru olemaan jotain mieltä vain siksi, mitä muut mahdollisesti voisivat ajatella? Tai mitä joku jossain osassa mediaa on mahdollisesti voinut mölistä? Eikä ainakaan alennu muuttamaan toimintaansa joka inahduksen mukaisesti.
Mistä lähtien ihan tolkulliset ihmiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitä kaikki muut ajattelevat ja miltä tämäkin nyt jollekin tuntemattomalle näyttää? Eikö olisi jotenkin... Tyylikkäämpää päättää ihan itse, mitä ajattelee välittämättä siitä, mitä olettaa muiden ajattelevan? Ja jotenkin ryhdikkäämpää sitten toimia sen mukaisesti.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että aikuinen ihminen osaisi ihan itse päättää, mitä mieltä on jostain asiaintilasta tai aktiosta. Että hän kohtaisi juttuja ihan elävässä elämässäkin eikä vain mediassa. Ja että hän olisi kykeneväinen tätä monoliittia ja suurta saatanaa (sarkasmi, älkää mestatko) jotensakin kriittisesti tarkastelemaan.
Niin tuli vain mieleeni. Mutta silkkaa hulluuttahan se sellainen.
Että jos vaikkapa henkilö Y olisi huolissaan siitä, että jokin aktiviteetti näytetään mediassa väärin, hän kohdistaisi kritiikin mediaan - tarkasti ja analyyttisesti - eikä toimijaan, jonka toimintaa uskoo väärin kuvattavan.
Olisihan nimittäin ihan helvetillinen tilanne sellainen, jossa asioita ei tehtäisi vain mediaa varten ja sen pelossa.
Saatanan hannarit.
Np. Ohio Players - Players Balling (Player's Doin' Their Own Thing)
Toki mediapeli on vanhaa kuin aika, mutta huoli siitä, miltä mikäkin näyttää mediassa, tuntuu saavuttaneen käsittämättömät mittasuhteet. Jengi näkee painajaisia siitä, että niiden mielipiteiden hienoimpia nyansseja ei ole tavoitettu tai - mikä vielä pahempaa - joku saa median kautta sen kuvan, että ne ylipäänsä olisivat jotain mieltä tai - mikä kaikkein pahinta - vastustaisivat jotakin.
Mielenosoituksia ei voi järjestää, kun se ei näytä hyvältä mediassa. Itseään ei saa puolustaa, kun sekään ei näytä hyvältä mediassa. Äärioikeistoa ei saa tuomita, ettei tulisi itse ääri-leimatuksi mediassa.
Kun joku voi saada väärän kuvan sieltä mediasta. Snif.
Asioista tulee täysin toissijaista, kun kitistään vain siitä, miltä mikäkin näyttää mediassa. Ihan se ja sama, miten asiat ovat todellisuudessa.
Media pelkää yleisöä ja yleisö mediaa ja kaikki jotain Ukko Ylijumalaa, joka tulee ja iskee salaman päähän, jos ollaan eri mieltä sen kanssa siitä, mikä on järkevää ja näyttää hyvälle. Madellaan eri foorumeiden ja nettigallupien edessä ja toivotaan, että osataan olla tarpeeksi kiltisti. Ettei vain ole kenelläkään mitään sanomista mihinkään. (Ja aina on silti. Ettehän te oikeasti mene tuohon halpaan?)
Huvittavinta on, että argumenttia käyttävät myös toimittajat. Heillä kun ei luonnollisesti ole minkäänlaista valtaa siihen, miltä asiat mediassa näyttävät.
"Media" ylipäänsä näyttäytyy kuvatunlaisessa ajatellussa jonain monoliittina, joka ruiskuttaa vanhan kunnon S-R-mallin mukaisesti mielipiteitä tahdottomien ihmisten aivoihin. "Media" on jotain, joka toimii omalakisesti jopa sen toimijoista, kuten mediatyöläisistä, riippumatta. "Media" on jotakuinkin jotain "mitä kaikki muut ihmiset sitten ajattelevat". Ja koska kaikki muut ajattelevat, niin eihän siinä jää muuta vaihtoehtoa kuin olla niiden kaikkien puupäiden kanssa samaa mieltä.
Vähän kyllä kiinnostaa, missä ne muut sitten piileskelevät, joiden ajattelukyvystä ollaan aina niin huolissaan.
Jokainen "mitä muutkin sitten median vuoksi ajattelevat" -huolehtijahan toki osaa ajatella itse sen verran, ettei sorru olemaan jotain mieltä vain siksi, mitä muut mahdollisesti voisivat ajatella? Tai mitä joku jossain osassa mediaa on mahdollisesti voinut mölistä? Eikä ainakaan alennu muuttamaan toimintaansa joka inahduksen mukaisesti.
Mistä lähtien ihan tolkulliset ihmiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitä kaikki muut ajattelevat ja miltä tämäkin nyt jollekin tuntemattomalle näyttää? Eikö olisi jotenkin... Tyylikkäämpää päättää ihan itse, mitä ajattelee välittämättä siitä, mitä olettaa muiden ajattelevan? Ja jotenkin ryhdikkäämpää sitten toimia sen mukaisesti.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että aikuinen ihminen osaisi ihan itse päättää, mitä mieltä on jostain asiaintilasta tai aktiosta. Että hän kohtaisi juttuja ihan elävässä elämässäkin eikä vain mediassa. Ja että hän olisi kykeneväinen tätä monoliittia ja suurta saatanaa (sarkasmi, älkää mestatko) jotensakin kriittisesti tarkastelemaan.
Niin tuli vain mieleeni. Mutta silkkaa hulluuttahan se sellainen.
Että jos vaikkapa henkilö Y olisi huolissaan siitä, että jokin aktiviteetti näytetään mediassa väärin, hän kohdistaisi kritiikin mediaan - tarkasti ja analyyttisesti - eikä toimijaan, jonka toimintaa uskoo väärin kuvattavan.
Olisihan nimittäin ihan helvetillinen tilanne sellainen, jossa asioita ei tehtäisi vain mediaa varten ja sen pelossa.
Saatanan hannarit.
Np. Ohio Players - Players Balling (Player's Doin' Their Own Thing)
12.2.2013
Pari uutta kolumnia - tekopyhyydestä
Kansan Uutiset: Puolustautumisen oikeutuksesta
"Jos yksi porukka kirjoittaa tietokirjan ja sitten järjestää kirjastossa siitä avoimen keskustelutilaisuuden, johon toinen porukka hyökkää puukkojen kanssa, niin kyllä siinä tilanteessa on nähdäkseni tasan yksi ääri."
Kepa: Hurskas kuolemankauppias
"Suomi tukee yhtä maailman autoritaarisimmista hallinnoista, koska pitää suhteita Yhdysvaltoihin tärkeämpänä kuin ihmisoikeuksia."
"Jos yksi porukka kirjoittaa tietokirjan ja sitten järjestää kirjastossa siitä avoimen keskustelutilaisuuden, johon toinen porukka hyökkää puukkojen kanssa, niin kyllä siinä tilanteessa on nähdäkseni tasan yksi ääri."
Kepa: Hurskas kuolemankauppias
"Suomi tukee yhtä maailman autoritaarisimmista hallinnoista, koska pitää suhteita Yhdysvaltoihin tärkeämpänä kuin ihmisoikeuksia."
31.1.2013
Blogini löytyvät jatkossa pelkästään täältä
Olen kopioinut blogini tekstit Uuden Suomen Puheenvuoroon nyt parisen vuotta. Enkä suotta: niitä
on jaettu mm. Facebookissa sitä kautta kymmeniä tuhansia kertoja, joten
lukijoitakin on ollut vissiin jonkin verran. Muistaakseni olinkin palvelun vuoden
2011 kolmanneksi luetuin blogisti muutamalla tekstilläni (ensimmäinen
ilmestyi elokuussa 2011), vuoden 2012 tilastoista en tiedä.
Yksittäinen teksti on kerännyt tätä kautta parhaimmillaan yli 9000 Facebook-jakoa. Koska kunkin tekstin lukijat lasketaan silti omassakin blogissani tuhansissa - suosituimmat kymmenissä tuhansissa - ja ylivoimaisesti suosituimpia väyliä löytää blogiini ovat Facebook ja monet keskustelufoorumit, ei US Puheenvuoro ole mikään välttämätön kanava. Toiseksi, preferoin laatua määrän sijaan.
Semminkin, kun olen kyllästynyt tuottamaan ilmaista sisältöä "keskusteluyhteisölle", joka useimmiten onnistuu edustamaan sekä keskustelun että yhteisön irvikuvia. Muutamista helmistä huolimatta yleiskuva Puheenvuorosta kun on se, että ultraoikeiston ja fasistien seniorikerholaiset, joilla on ihan liikaa aikaa ja liian vähän ymmärrystä saati käytöstapoja, ovat jotenkin päätyneet takaisin hiekkalaatikolle keskenään.
En koe enää oikeaksi ja tarkoituksenmukaiseksi tuoda lisää lukijoita tuolle yhteisölle enkä lisätä sen näennäistä moniarvoisuutta bloggaamalla tänne. Itse asiassa olen kokenut sen jo hetken aikaa eettisesti vähän nihkeäksi. Siksi en enää jatkossa kopioi tekstejäni US:n Puheenvuoroon.
Sitä paitsi tämä on harrastus, kirjoitan työksenikin.
Tämä blogini on ollut olemassa vuodesta 2009, sitä edellinen vuodesta 2007. Töistä - ja opiskeluista - huolimatta bloggaus jatkunee täällä edelleen entiseen malliin. (Ja jos ei täällä jatkuisikaan, niin jossain muualla kuitenkin. Pantteri ei pääse pilkuistaan.)
Np. Sama vanha virsi
Yksittäinen teksti on kerännyt tätä kautta parhaimmillaan yli 9000 Facebook-jakoa. Koska kunkin tekstin lukijat lasketaan silti omassakin blogissani tuhansissa - suosituimmat kymmenissä tuhansissa - ja ylivoimaisesti suosituimpia väyliä löytää blogiini ovat Facebook ja monet keskustelufoorumit, ei US Puheenvuoro ole mikään välttämätön kanava. Toiseksi, preferoin laatua määrän sijaan.
Semminkin, kun olen kyllästynyt tuottamaan ilmaista sisältöä "keskusteluyhteisölle", joka useimmiten onnistuu edustamaan sekä keskustelun että yhteisön irvikuvia. Muutamista helmistä huolimatta yleiskuva Puheenvuorosta kun on se, että ultraoikeiston ja fasistien seniorikerholaiset, joilla on ihan liikaa aikaa ja liian vähän ymmärrystä saati käytöstapoja, ovat jotenkin päätyneet takaisin hiekkalaatikolle keskenään.
En koe enää oikeaksi ja tarkoituksenmukaiseksi tuoda lisää lukijoita tuolle yhteisölle enkä lisätä sen näennäistä moniarvoisuutta bloggaamalla tänne. Itse asiassa olen kokenut sen jo hetken aikaa eettisesti vähän nihkeäksi. Siksi en enää jatkossa kopioi tekstejäni US:n Puheenvuoroon.
Sitä paitsi tämä on harrastus, kirjoitan työksenikin.
Tämä blogini on ollut olemassa vuodesta 2009, sitä edellinen vuodesta 2007. Töistä - ja opiskeluista - huolimatta bloggaus jatkunee täällä edelleen entiseen malliin. (Ja jos ei täällä jatkuisikaan, niin jossain muualla kuitenkin. Pantteri ei pääse pilkuistaan.)
Np. Sama vanha virsi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)