26.1.2010

Vihreä kapitalismi?

Tulin juuri Tampereen yhteiskunnallisen opiston kolmannesta keskustelutilaisuudesta, joka järjestettiin nimellä Vihreä kapitalismi - mahdollisuus vai illuusio?. Porukkaa oli paikalla mukavasti toista sataa, alustajat hyviä ja keskustelu värikästä. Vastaukset asetettuun kysymykseen vaihtelivat, mutta monipolvisen keskustelun kulun voi erittäin väkivaltaisesti tiivistää seuraavaan:

Hommat kusee ja maapallo hukkuu paskaan, koska kapitalismi. (Näin, vaikka kapitalismin ansioita ei kukaan käynyt kiistämään.) Siitä olivat ainakin puheenvuoroja käyttäneet läsnäolijat jokseenkin yksimielisiä. Ja onhan tämä tiedetty. Vallitseva talousjärjestelmä on tuhoisa ihmisille, eläimille, ympäristölle, kaikelle. Se uhkaa inhimillistä hyvinvointia erityisesti siellä, missä siitä on ennestäänkin pulaa. Ja mitä me teemme, mitä minä teen, mitä pitäisi? En minä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Kaiketi vallankumous tai odottaa maailmanloppua.

"So not - kuhan hyppy kulkee, ja sehän ei kule." Tähän lainiin on hyvä lopettaa tämä nollapostaus, jonka ainoa niin sanottu saavutus on implikoida se vanha totuus, ettei tässä järjestelmässä ole hevon vitun järkeä, ja siksi on turhauttavaa toimia sen ehdoilla. Sentään voi lohduttaa itseään ajatuksella, että yhteiskunnallinen keskustelu ja toiminta vaikkapa nyt opiston puitteissa ovat ainakin yhdenlainen tapa väistellä noita ehtoja ja luoda itse uusia. Sellaisia, jotka lähtevät ihmisistä, yksilöistä.

Ei saa sanoa näin

"Täytyy sanoa noin
Ja täytyy sanoa näin."

Hazard-hazardin ja muiden vastaavien tapausten jälkeen ei voi kuin todeta, että kovin on herkkänahkaiseksi mennyt touhu. Journalistin uudet eettiset ohjeet voisivat kuulua: älä kirjoita mitään, mistä joku voi ehkä mahdollisesti loukkaantua. Eli oikeastaan parempi, kun ei kirjoita mitään. Jos on pakko kirjoittaa, niin vain kivoista asioista kivalla tavalla.

Itseäni yllätti suuresti Ludvig Borga -kolumnista noussut kohu. Miten helvetissä ihmiset jaksavat ottaa itseensä moisesta? Okei, asian olisi voinut sanoa nätimminkin, ehkä mediakritiikkipointti hukkui monelta tuohtumukseen. Mutta mikä se sellainen vaatimus on, että asiat pitäisi aina esittää nätisti, eikä ketään saisi suututtaa? Ei ole mikään rikos sanoa asioita, niin kuin ne ovat tai olivat. Tai vaikka kärjistetystikin, kolumnista kun on kyse. EI OLE RIKOS SANOA ASIOITA, JOISTA JOKU SAATTAA LOUKKAANTUA. Ei se niin vaarallista ole, jos tulee paha mieli. Aikuinen ihminen pystyy kyllä käsittelemään pahaa mieltä. Aikuisen ihmisen pitäisi myös käsittää, mikä on kolumni. Se on eräänlainen rajatusta näkökulmasta kirjoitettu mielipidekirjoitus.

Minua hirvittää kaikki moralistinen kaakatus siitä, ketä mediassa on muka milloinkin loukattu ja kenen pitäisi kulloinkin pyytää anteeksi. Sitä paitsi, miten ajatuksiaan voi edes pyytää anteeksi ja miksi pitäisi? Totta puhuen, se keskustelu on erittäin paikallaan silloin, kun selkeästi liikutaan journalistietiikan rajoilla. Mutta että joka helvetin herneestä nenässä, eihän siitä mitään tule. Yhä useamman märkä uni tuntuu olevan, että kaikki omaan maailmankuvaan istumattomat tai muuten epäilyttävät ajatuksetkin olisivat laittomia.

Hazardista vielä. Viime aikojen kohua vasten minua hymyilyttää eräs Hazardiin liittyvä muisto. Hän oli kerran yliopistolla opettamassa meille kolumnien kirjoittamista. Olimme innoissamme räväkästä luennoitsijasta ja laitoimme kukin suurin odotuksin kyhäelmämme hänelle arvosteltavaksi. Muistaakseni hän tyrmäsi tekstini täysin sillä perusteella, että siinä haukutaan liikaa kaikkea (kuten varmaan tehtiinkin, ja tylysti). Mikä sievistelijä, puhisin silloin...