14.12.2011

Ei se laatu, vaan se määrä

Nimittäin nykyisen yhteiskunnallisen keskustelun. Erityisesti moderoimattomissa kommenttiketjuissa netissä. Aivan erityisesti eräällä hyvin tiukasti moderoidulla keskustelupalstalla. Blogissani. Blogissasi. Kaikkialla, beibi! Näin se menee:

Teesi: Lain on oltava sama kaikille riippumatta esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta.

Antiteesi: Pakoputki öhö öhö saanko naida lampaani höhöhö apua pyllyajatuksia kaksi mutteria öhöhö.

Teesi: Ihmisiä ei saa kohdella eriarvoisesti esimerkiksi heidän syntyperänsä perusteella.

Antiteesi: Hyysärikukkahattumokuttajakurahuora!

Teesi: Nykyinen kriisi johtuu uusliberaalin talouspolitiikan toimimattomuudesta.

Antiteesi: Äbäläwäbälä mihin mä jäin, kreikkalaiset ne siellä vain lehdoissa oliiveja syövät! Minut syö susi täällä.

Teesi: Syrjintään ja yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen pitää puuttua.

Antiteesi: Miksi vihaat rikkaita, valkoisia, miehiä, heteroita ja kristittyjä?

Teesi: Ihmiset ovat aina liikkuneet, liikkuvat ja tulevat liikkumaan maiden välillä.

Antiteesi: Vasemmistoutopia!

Teesi: Ihmiset...

Antiteesi: Lakkaa nyt vittu puhumasta niistä ihmisistä!

Ja niin edelleen. Vaan utopiastapa käysi mieleeni. Sehän tarkoittaa sananmukaisesti paikkaa, jota ei ole. Paikkaa, johon kuitenkin halutaan. Utopia on siis tavoitetila. Joskin jotkut tarkoittavat sillä mahdotonta. He, jotka eivät koskaan ole unelmoineet eivätkä mitään tavoitelleet.

Toisten utopiat ovat myös toisenlaisia kuin toisten.

Muutamien harvojen - mutta sitäkin äänekkäämpien - ihmisten utopia on tällä hetkellä tämä: Suomessa asuu vain vaaleaihoisia ihmisiä, oikeistonationalismi on ainoa hyväksytty aate, muilla tavoilla ajattelevia rangaistaan "maanpetturuudesta", isänmaallisuus on synonyymi ahdasmielisyydelle, naiset ovat kotona nyrkin ja hellan välissä (tai missä tahansa muualla kuin opiskelemassa, hyvissä töissä tai johtoasemissa), miehet eivät saa itkeä, vähemmistöihin kuuluvien on elettävä kaapissa, minihameisen saa raiskata, "kevytkenkäiset" naiset kivitetään, rikoksista tuomitaan vain jos tekijä on vääränvärinen, kenelläkään ei ole oikeutta sosiaaliturvaan vaan valtio pistää pakkotöihin, syrjähtäneet upotetaan suohon, radiossa soi huono iskelmä ja paska hevi, järvet ja metsät paskataan oikein viimesen päälle huolella, lehdet eivät saa rekrytoida vasemmistolaisia tai vihreitä toimittajia, työtaisteluoikeudesta luovutaan, joukkoliikenne lopetetaan (ostakoon jokainen itse volkswageninsa), vartijoiden määrää ja oikeuksia sekä valvontakameroita lisätään, intistä tulee kolmivuotinen, asekauppaa käydään niin maan perkeleesti, kouluissa on pelkkää Suur-Suomi-propagandaa ja virrenveisuuta, liikuntatunneilla pelkkää hiihtoa ja pesäpalloa, yhteiskunnallinen tutkimus yliopistoissa kielletään, kaikki paitsi kanonisoitu taide ja kulttuuri kielletään ja hävitetään, mistään asioista ei koskaan puhuta tosissaan ja suoraan, ketään ei koskaan auteta ja tähän kaikkeen sopeutumaton jengi suljetaan kuka milläkin tekosyyllä vankiloihin ja mielisairaaloihin, vaikka mieli tekisi ampua ne siihen paikkaan.

Mitä tulee omaan utopiaani, se on jokseenkin päinvastainen.

Vaan käypä näistä keskustelua. Okei, myönnän. Olen sillä tavalla rajoittunut, etten kykene ottamaan vakavasti argumentteja "en lukenut tekstiä saati olisi kyennyt paneutumaan sen sisältöön, mutta olet ihan tyhmä ja inhottava kommarilortto" tai "taitaa Emilia kannattaa sharia-lakia ja rakastaa Pohjois-Koreaa".

Kun minä olin pieni, Pekka Siitoin oli vitsi. Hyvä vitsi olikin. Nyt täällä rääpii päätään tuhat pekkasiitointa ja vaatii, että heidän "ajatuksensa" pitää ottaa vakavasti.

Venaas. Yritän vielä.

Np. DXXXA & HZZZT - Pihvi homma

12.10.2011

Tällaisessa maailmassa tyttäresi kasvaa

"Nämä horot ovat yhteiskunnan alinta saastaa."

Kommentti on suomalaisen aikuisen miehen kommentti 14-vuotiaasta tytöstä. Aamulehti oli poiminut sen juttuunsa, joka käsitteli nuorten kokemaa seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä. Surkeinta ei ole itse kommentti, vaan sen edustaman arvomaailman laajuus.

Siitä on miltei kymmenen vuotta, kun olin itse samanikäinen, mutta tutunkuuloinen kommentti tempasi heti tuon ikäkauden tunnelmiin. En edelleenkään ole täysin immuuni sovinismille, mutta muistin hetkessä, miten musertavalta se tuntui teinitytöstä.

Kerron, miltä maailma näytti ja tuntui 14-vuotiaasta tytöstä. Muistan sen kyllä. Siirtyminen sukupuolittuneeseen maailmaan vapaasti omana itsenään kasvaneen lapsen maailmasta oli kuin yhteisö olisi kiljunut: tästä lähtien arvosi määrittyy vain ja ainoastaan sen mukaan, kuinka paljon miessukupuoli kollektiivisesti sinuun himojansa kohdistaa ja missä määrin kykenet heidän tarpeisiinsa vastaamaan. Siltikin – ja ristiriitaisesti myös siksi – olet aina miestä huonompi. Pelkkä väline ja epäihminen.

Se oli kuin nuijalla päähän. Kenellä tahansa juntilla, jolla oli munat, tuntui yhtäkkiä olevan valta määritellä ihmisarvoni – ja useimmiten tämä joku määritteli sen jonnekin tiskirätin tai kissanpaskan jälkeen.

Jos itsetunto ei ole rautaa – mitä se ei ihan hirveän monella teini-ikäisellä ole – on moisesta tekemistä selvitä täyspäiseksi aikuiseksi. (Tähän joku vääräleuka sanoisi, että niinpä näköjään.) Parhaimmillaan tässä ovat tietysti vanhemmat tai joku muu avuksi. Pahimmillaan he ovat vahingoksi. Isiensä huorina hakkaamia tyttöjä on Suomi täynnä.

Olin kuullut olevani huora, jo ennen kuin olin edes pussannut ketään. 14-vuotiaana olin kuullut olevani huora varmasti satoja kertoja. Kehittyvään vartaloon liittyvistä kommenteista oli tullut arkipäivää. Samana päivänä sai kuulla olevansa läski ja lauta, perseensä liian suuri ja liian pieni, sama juttu tissien kanssa. Käsiksi käymisestä puhumattakaan. Että sellainen työpaikka on teinille yläaste.

Lähellä sijaitsevalla lomakeskuksella oli ehkä osuutensa siihen, että minultakin yritettiin ostaa seksiä. Parikin kertaa vanhat, varakkaat ja mahakkaat pysähtelivät autoineen ja kuskeineen kyselemään hintaa ulkoilevalta kakaralta. Odotin, että avasivat ikkunan ja räkäisin naamalle.

Ja nämä olivat vasta fyysisyyteen liittyviä ongelmia. Yhtäkkiä myös ajatuksistani, mielenkiinnon kohteistani, työnteostani ja tunteistani oli tullut naurettavia, koska ulkoisista tunnusmerkeistä päätellen olin tulossa joksikin, mitä sanotaan naiseksi. Siinä ei ole ihan hirveän helppo kasvaa arvostamaan tätä jotain, mitä sanotaan naiseksi.

Tiedän. Ei tämä ole vielä mitään. Länsimaisella naisella on asiat hyvin. On äänioikeutta ja ehkäisyä. Huntua ei pakoteta päälle, jos kohta pois pakotetaankin. Historiallisesti ja globaalisti ajatellen olen kaikesta huolimatta maailman onnekkaimpia ihmisiä.

Mutta jotta tunnistaisimme naisten alistamisen ylipäänsä ja kykenisimme tekemään sille yhtään mitään yhtään missään, meidän on tunnistettava se myös lähellämme. Ei Suomi ole mikään misogyniavapaa vyöhyke. Raippatuomioiden jakelu ja huorittelu ovat saman janan eri päissä, saman ilmiön astevaihtelua.

Siksikin on naurettavan läpinäkyvää, että feminismin vihaajat ovat miltei poikkeuksetta samoja, jotka ovat tekopyhästi huolissaan naisten huonosta asemassa ääri-islamistisissa valtioissa. Oksettavaa keppihevostelua. Rikkaa on aina hauskempi kaivaa veljen silmästä kuin malkaa omasta – varsinkin, jos siitä saa hyvän lyömäaseen.

Rasismi ja sovinismi ovat erottamattomat kaksoset. Molemmat pohjautuvat ajatukseen, että toiset ihmiset ovat vähemmän arvokkaita kuin toiset. En pidä mustavalkoisesta ajattelusta, mutta yhdestä asiasta olen yhä varmempi: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka tunnustavat kaikki ihmiset samanarvoisiksi ja niitä, jotka eivät.

Olen äärettömän iloinen ja onnellinen siitä, että myös niin monet miehet, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ikään, yhteiskuntaluokkaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, ovat olleet feministejä. Toiset eivät välttämättä ole sanoneet sitä ääneen, mutta osoittaneet sen suhtautumisellaan. Nuo rohkeat, sivistyneet, älykkäät ja sydämelliset miehet ovat osaltaan pitäneet huolta siitä, että kaikesta huolimatta rakastan miehiä, enkä ole menettänyt toivoani ihmiskunnan suhteen muutenkaan.

Joskin olen sitä mieltä, että feministiksi tunnustautuminen on lähinnä tosiasioiden tunnustamista. Emmehän irvaile sitäkään, jos valkoiset taistelevat rasismia vastaan ja vapaat ihmiset orjuutta. Yhtäläinen kummajainen on feministiksi tunnustautuva mies.

Np. Conscious Youths - Hustle

14.9.2011

Jussi Halla-aho on teinipissis

Läbäl. Ei ees kännis, mut läbäl. Yhyy, kukaan ei ymmärrä. Olen väärinymmärretty nero. En tarkoittanut sanoa suoraan sitä, mitä tarkoitin. Antakaa pliis anteeksi, mä parannan tapani.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja kuulostaa samalta kuin meikä 14-vuotiaana. Sillä erotuksella, että jo 14-vuotiaana (yltiöpäisestä shokeeraushalustani huolimatta) arvostin kansanvallan aika isosti sotilasjuntan yli.

Ja ymmärsin ironian päälle.

Jussi Halla-aho
siis vaati Facebook-kirjoituksessaan sotilasjunttaa Kreikkaan tukahduttamaan maan - vähintäänkin aiheellisia - mielenosoituksia. Mies harmitteli, että tyhmä-pyhmä demokratia estää tämän.

Mielenkiintoinen kommentti demokraattisesti valitulta kansanedustajalta.

Samalla hän osoitti (jälleen kerran) typeryytensä implikoidessaan, että euroopanlaajuinen pankki-, talous- ja systeemikriisi saadaan hallintaan tavallista kansaa pamputtamalla. No, ei mitään uutta eiralaisilta.

Mutta miltähän mahtaa tuntua perussuomalaista äänestäneestä, mahdollisesti lakkoon parhaillaan valmistautuvasta, suomalaisesta duunarista nyt? Näin puolueensa eiralaisedustajan vaadittua tankkeja kansanvaltaa tukahduttamaan. Viime juntan aikana ihan normi kreikkalaista raijattiin tuhansittain kidutuskeskuksiin milloin mistäkin tekaistusta syystä.

No, sitten perus-Soini ovelasti suuttui, Hallikselta pääsi pissa housuun ja suusta tuttu litania: tyylilajini, väärinymmärretty, vahinko.

Hommalaiset itkivät jo foorumillaan ja joka kommenttiketjussa sydäntäsärkevästi jengin ironian puutetta, kun moisten kommenttien jälkeen ei Prinsessaa taputeltukaan päähän. Aivan selvä median salaliitto!

Hyvät niiskuneidit: miksi minun pitäisi hyväksyä kansanedustaja, joka sylkee kansanvaltaa päin naamaa? Miksi kenenkään pitäisi?

Mitä tulee ironia-korttiin, niin koko ironia-sana on perseraiskattu. (Pahoittelen raffia ilmausta, mutta mikään muu ei kuvaa sanan härskiä väärinkäyttöä yhtä osuvasti.) Nykyisin se nimittäin tuntuu tarkoittavan kaikkea muuta kuin nerokasta ivailua. Tällaiset hyytelöselkärankaiset kuten Halla-aho tarkoittavat sillä, etteivät todellakaan aio ottaa vastuuta sanomisistaan, mikä tietysti on ihan ymmärrettävää, koska heissä ei ole miestä siihen.

Perushommalaisten kielenkäytössä ironia tarkoittaa jotakuinkin: muut eivät ole samaa mieltä kanssamme ja se tuntuu meistä ikävältä, muttemme valitettavasti osaa argumentoida tämän paremmin.

Ironia on kiva pikku sana, jolla siitä mitään ymmärtämättömät kirjoitus- ja huumorintajuttomat nettipellet kuittaavat typeryytensä. Voi ironia-parkaa.

Yksinkertaisimmillaan ironian voisi selittää niin, että sanoja tarkoittaa muuta kuin sanoo. Mutta miksi minun pitäisi uskoa, että väkivaltaa ihannoiva rasisti ja elitisti Halla-aho tarkoittaisi tällä sanomallaan päinvastaista:

"Juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla."

Jussi, tee se! Näytä niille! Suomen kansa odottaa!

En varmaankaan ole ainoa suomalainen, joka olisi mieluusti nähnyt sivari-Halliksen tekemässä Kreikkaan sotilasvallankaappausta. Sitten, kun se olisikin mennyt munilleen, niin hän olisi voinut yrittää sössöttää vihaisille kreikkalaisille kreikaksi, et hei, se oli läppä ja täysin irrotettu asiayhteydestään...

Halla-ahosta puhuttaessa päänsisäinen jukeboksini alkaa muuten aina soittaa muuan hyvinkääläissyntyisen punkorkesterin eräästä edesmenneestä "valtakunnanjohtajasta" kertovaa kappaletta. Valtakunnanjohtajan nimi tietysti tuppaa korvautumaan korvissani hallintovaliokunnan puheenjohtajan nimellä.

Jussi Halla-aho on rasisti
Jussi Halla-aho on pelkuri
Jussi Halla-aho on pullahiiri


Sitten lauletaan sellaista, mistä voisin saada kunnianloukkaussyytteen, jos sen tähän kirjoittaisin (Suomen prinsessa on herkkä mies). Edellämainitut lainithan ovat vain täysiä totuuksia, ilman ironian häivääkään lausuttuna, myös asiayhteydestään irrotettuna.

Eikä niitä voi ymmärtää väärin, edes pahantahtoisesti.

Mutta pysytäänpäs asiassa. Minulla olisi yksi kysymys väärinymmärretylle Jussi Halla-aholle. Seivailuyrityksessään hän nimittäin sanoo näin:

"Tarkoitus oli, omassa tyylilajissani, huomauttaa, että demokratiassa on vaikea toteuttaa ikäviä ja kansan vastustamia päätöksiä, vaikka ne olisivat välttämättömiä."

Hyvä hallintovaliokunnan puheenjohtaja, mitä ovat nämä välttämättömät päätökset? Jos jossain ilmaisette, mitä ne ovat, tuleeko niistäkin sitten ironiaa?

Timo Soinilta puolestani haluaisin kysyä, onko puoluessanne ihan okei olla fasisti, kunhan ei vain sano sitä ääneen?

No, eivät nämä persuedustajat loista aatteillaan sen enempää kuin ulosannillaan; ei heitä yleisemminkään tunnu tuo demokratia tai muu kansa-diibadaaba hirveästi kiinnostavan. Saati historia. Jussi Niinistö kertoi poistavansa varmistimen kuullessaan sanan parlamentarismi.

Mielenkiintoinen näkemys parlamentin jäseneltä.

Pikku-Jusanderi yritti seivailla sanomalla, ettei hän tiennyt lausahduksensa historiallisista yhteyksistä. Vähän noloa historioitsijalle.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ironiaa tai värikkäitä ja ronskeja ilmaisuja ei kannata käyttää, jos ei osaa.

Ja sori nyt vaan, pojat, te ette osaa.

Np. Smurffit - Smurffijengi

29.8.2011

Laiska opiskelija ja muita legendoja

Homma menee näin.

Koulussa kerrotaan, että kun olette hyviä oppilaita, pääsette hyvään toisen asteen oppilaitokseen ja näin turvaatte tulevaisuutenne. Lukiossa kerrotaan, että kun nyt vain löydätte omat kiinnostuksen kohteenne, kirjoitatte hyvin ja pääsette yliopistoon, niin siitä se taivas aukeaa: ensi alkuun vuositolkulla villiä ja vapaata opiskelijaelämää, sitten kun joskus on valmistuttu, taattu toimeentulo unelma-ammatista.

Siinähän kirjoitatte, luette, pänttäätte ja älyänne kehitätte.

Jossain vaiheessa sitä yliopiston luennolla nuokkuessaan tajuaa, ettei se ihan niin mennyt. Mutta että ihan hauska läppä. Ensin sitä huomaa, että akateeminen vapaus on pelkkä legenda ja vitsi. Itseään saa sivistää opintoaikojen ja vanhempien varallisuuden - ei suinkaan oman kiinnostuksen - rajoissa. Eli ei turhia (=tutkintoon kuulumattomia) kursseja, käytännössä valmiit lukujärjestykset ja tiukempi läsnäolovalvonta kuin aiemmissa oppilaitoksissa kuunaan. Tätä on yliopisto nykyisin.

Muistelen kaiholla luokattoman lukion vapaamuotoista opiskelua, vapaamielistä rehtoria (jolla oli aina aikaa keskustelulle ja joka kannusti filosofoimaan) ja läpi sormien katsottuja poissaoloja.

Niin. Sitten, kun omat pikku töistä jääneet säästöt on viimeistään ensimmäisen vuoden aikana kulutettu loppuun, sitä viimeistään huomaa, että eihän tällä tuella perkele eläkään. Burnoutittomuus-orientoitunut opiskelija nostaa opintolainaa, velattomuus-orientoitunut opiskelija tekee opiskelun ohessa hanttihommia (onhan toki helppoa sovittaa työaikataulut läsnäolopakko-kurssien kanssa yhteen, vai miten se meni).

Ehdottomasti muuten ei kannata mennä liian hyväpalkkaiseen työhön tai työskennellä liikaa, koska voi joutua maksamaan opintorahoja takaisin Kelalle 30 prosentin korolla. (Tulorajat, tuo opiskelija-duunarin nerokas kuritusjärjestelmä.) Ja niitä näin käytettyjä tukikuukausia ei siitä huolimatta saa käyttöönsä. Tiedetään tilanteita, joissa tulonsa kerran vituiksi laskenut opiskelija velkaannutta itsensä nostamalla opintolainaa maksaakseen opintorahansa takaisin. Mitäs meni tekemään liikaa töitä.

No, jossain vaiheessa sitä huomaa miettivänsä, että miksi ihmeessä edes opiskelee. Opiskelee velaksi, kun voisi elää leveämmin - velatta - jopa työmarkkinatuella ja asumislisällä (töistä nyt puhumattakaan). Tai sosiaalituilla. Ja tätä en sano sillä, että nämäkään tuet suuria olisivat, enkä varsinkaan kateellisena. Opiskelu nyt kuitenkin kerryttää aineetonta pääomaa, jos se aineellista viekin.

Mutta rehellinen ihminen joutuu kysymään itseltään aika usein, että miksi.

No vittuillakseni tietenkin. Vittuillakseni opiskelin, aion jatkossakin todeta muuan keihäslegendaa mukaillen (hän tosin vittuillakseen vilkutti). Vittuillakseni, kun ei ole vielä duunarin kakaroilta kielletykään. Vittuillakseni, kun opiskelemaan pääsy on ainakin vielä toistaiseksi enemmän kiinni ällistä kuin varallisuudesta. Vittuillakseni - kun en parempaakaan syytä ole vielä keksinyt.

Ai niin. Olihan se mieletön tiedonjano. Ja uteliaisuus ja halu kehittää omaa ajattelua. Kaikki ne asiat, mitkä aikoinaan pakottivat pyrkimään tähän pisteeseen.

Mutta mitäs niistä enää. Näinä aikoina. Tärkeintä on, että korkeakouluista tuotetaan putkikatseisia, kaikesta kriittisyydestä riisuttuja työntekijöitä sopivasti elinkeinoelämän tarpeisiin. Ja äkkiä.

Ja sitten ihan vain taustatiedoksi niille, jotka luulevat tekevänsä tekstini tyhjäksi aina yhtä vahvalla argumentilla "nuori elämää kokematon pullamössöneiti ei tiedä mistään mitään". Että tehkää perässä.

Kävin lukion kahteen vuoteen puoliksi siksi, että oli niin kiire "maailmalle", puoliksi siksi, että piti ehtiä tehdä vähän rahaa säästöön opiskelua varten. Ison duunariperheen kakaraa ei nääs lähetetä opiskelemaan kymppitonnin pesämunan kanssa. Kirjoitin älliä ja sinä kolmantena vuonna olin erinäisissä töissä toisella puolen Suomea (kotipaikkakunnalta ei töitä löytynyt) noin 1300 euron kuukausipalkalla. Säästin siitä opiskelurahaa ja luin pääsykokeisiin. Hain kolmeen yliopistoon, pääsin kaikkiin, menin yhteen. Tein töitä. Ja opintopisteitä ropisi ihan vitusti.

Kunnes koin burnoutin. Parikymppisenä.

On se sitten hienoa.

Tehokkuus.

Vaan kun vähempi ei tahdo enää riittää. En minä ollut himopänttääjä tai perfektionisti. Oikeastaan päinvastoin. Yritin vain tehdä asiat suunnilleen sitä tahtia kuin kuuluisi, niissä taloudellisissa puitteissa, mihin olen pakotettu. Ja sain huomata, että opintoputkessa varaa ei jää sairastumisille, burnouteille, sivupoluille eikä harhaliikkeille. Puhumattakaan, että voisi välillä olla muutamaa kuukautta pidempään työelämässä saati tehdä jotain niin utopistista kuin vaikkapa perustaa perhettä.

Jos koulutuspolitiikasta päättävät ja yliopistouudistuksen suunnittelijat saisivat päättää, niin kukaan ei etsisi itseään, ei sivistyisi laaja-alaisesti eikä ainakaan oppisi kriittistä ajattelua.

Sellainen nimittäin 1. ottaa aikaa, 2. vaatii syvällistä ajatustyötä. Kumpikaan ei ole tällä hetkellä hirveän suuressa huudossa koulutuspolitiikkamme suunnasta päätellen. Ai niin, ja 3. on vaarallista valtaapitäville.

Lopuksi on vielä todettava, että ainakin Tampereen yliopistolla on myös vitusti hienoja tyyppejä, opettajia ja opetussisältöjä. Tutkijoita ja tutkimusta. Ongelmana ovat enemmänkin ulkopäin (elinkeinoelämästä ja sen etuja ajavilta poliitikoilta) tulevat paineet kuin joku yliopistolaitoksen sisäinen mädännäisyys.

Että turhaan vielä luulitte eroon päässeenne.

Sitä paitsi, opiskelen kuitenkin unelma-ammattiini, olen saanut tehdä alani töitä jo vuosia ja uskon myös työllistymiseeni valmistumisen jälkeen. Harvalla opiskelijalla on näinkään hyvä tilanne. Lisäksi olen nuori, terve, innokas, uhmakas ja vastuussa vain itsestäni.

Siitä huolimatta mielestäni olisi kohtuullista, että 1. yliopiston annettaisiin palvella alkuperäistä tarkoitustaan mahdollistamalla oikea oppiminen, 2.1. opintotuki olisi sellainen, että sillä tulisi jotenkuten toimeen, 2.2. lainaa ei pakotettaisi ottamaan tai 2.3. opintoaikoja ei olisi rajattu, jolloin töissä saisi ja ehtisi käydä miten paljon lystää.

Toinen juttu on sitten, mitä tämä opiskelijoiden halpatyöreservi tekee työmarkkinoille. Ja onko sen koommin yhteiskunnan kuin yksilönkään kannalta järkevää tai hyödyllistä tuputtaa ihmisille puhelimessa sukkakerhon jäsenyyttä.

460 eurolla kuukaudessa on vähän vaikea tulla toimeen.

Kirjoitettaessa soi: Haistelijat - Alasti Pyynikillä

10.8.2011

Hässäkkäpäivät lontoolaisittain

Pohjois-Lontoon Tottenhamissa ammuttiin 29-vuotias musta neljän lapsen isä Mark Duggan. Poliisi väitti, että mies ampui ensin, mutta eipäs sitten ampunutkaan. Tappo synnytti ensin mielenosoituksen, sitten mellakan, joka levisi pian Lontoon köyhimmille esikaupunkialueille ja kohta muihin teollisuuskaupunkeihin.

Olen hiljaksiin yrittänyt muodostaa jonkinlaisen järkevän kokonaiskuvan Lontoon viime päivien hässäköistä. Sellainen on vähän hankalaa, koska levottomuuksille on monia syitä, ja olen noin yleensä ottaen seurannut tiiviimmin vähän muita asioita kuin brittiläisen yhteiskunnan kehitt taannuttamista.

Osansa ihmisten vihaan on varmasti poliisin etnisiin vähemmistöihin kohdistamalla kyttäämisellä, syrjinnällä ja väkivallalla. Poliisi ei myöskään ole juuri koskaan joutunut vastuuseen käsiinsä kuolleista ihmisistä.

Lontoon mellakat eivät kuitenkaan ole leimallisesti minkään tietyn ihmisryhmän mellakoita. Siellä mellakoivat rinta rinnan sekä syntyperäiset että muualta tulleet. Ihmisiä yhdistää lähinnä kaksi asiaa: he ovat useimmiten nuoria ja asuvat kaupungin köyhimmillä alueilla. Yhdenlainen luokkakapina, kyllä.

Selvää tietysti on, että maata johtavat poliitikot ovat suorastaan kerjänneet mellakoita. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että maassa, jossa sosiaalinen liikkuvuus on teollistuneiden yhteiskuntien jähmeintä, jonka julkisia palveluita on ajettu tarmokkaasti alas ja jonka rikkain kymmenys tienaa satakertaisesti köyhimpään verrattuna, puhkeaa jossain vaiheessa levottomuuksia.

mydavidcameron.com

Mellakoiden syistä ei ole julkisesti oltu kovin kiinnostuneita. Sen sijaan on keskitytty päivittelemään, että mitenkä se nyt näin. Ja mitenkä meillä. Ja että eihän näin voi tehdä. Väärin on, väärintekijät hirteen. Hyvät ihmiset täällä jo katuja siivoavat, kunnon ihmiset, oikeat ja normaalit ihmiset.

Eihän siinä, typeräähän vihaa on kohdistaa samassa tai vain hiukan paremmassa asemassa eläviin. Paikalliseen pienyrittäjään tai naapuriin esimerkiksi. Mutta tällaisten itsestäänselvyyksien ääneen lausuminen ei auta ymmärtämään tapahtumia. Moralisointi on helppoa, mutta aika turhaa. Vähän kuin syyttäisi rivisotilasta sodasta.

Huomautettakoon myös, että kaikenlaiset kapinat ja kansannousut harvoin toteutuvat hirveän siististi ja oikeaoppisesti. Niissä tapahtuu paljon paskaa. Vituix män, mutta mänköön. Paskaa on tapahtunut kuitenkin koko ajan kaikessa hiljaisuudessa niille ihmisille, jotka lopulta näyttivät saaneensa tarpeekseen. Tämän hiljaisen väkivallan tekijät harvoin teilataan julkisesti ja vedetään oikeuteen.

Kyllä kai sen jokainen ilmankin ymmärtää, että väkivalta ja "tavan ihmisten" kotien ja puotien tuhoaminen on väärin ja perseestä. Ei sitä tarvitse joka paikassa toitottaa.

Sen sijaan harva ymmärtää - tai suostuu ymmärtämään - miksi sellaiseen sekasortoiseen tilanteeseen päädytään. Itseni ei kylläkään ole lainkaan hankalaa kuvitella tilannetta, jossa on ihan vitun sama, poltanko auton vai ryöstänkö kaupan. Ja tästä juuri on kysymys. "Miksi" on aina tärkeämpi - tai ainakin kehittävämpi - kysymys kuin "mitä".

Jos on kokenut rakenteellista väkivaltaa ja syrjintää koko ikänsä, lailliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään on viety jo syntymässä ja kontrollin verkko ympärillä vain kiristyy, niin mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Mitä sinä tekisit? Yrittäisit olla vielä kunnollisempi kansalainen, päättäjille mieluinen - vain että rikkaat edelleen rikastuisivat, köyhät köyhtyisivät ja sinä olisit edelleen se halveksittu luuseri, no matter how hard you try?

Mellakoitsijoita on syytetty nihilismistä ja poliittisesta näköalattomuudesta. Heillä ei tiemmä ole vaatimuksia. Höpö höpö. Tokihan on, ja ne ovat ihan jokaisen nähtävissä, joka vain viitsii katsoa maan yhteiskunnallista "kehitystä". Ei kukaan syyttä rähise - eivät ainakaan kymmenet tuhannet.

Sitä paitsi, niinköhän tuota itsekään oikein umpivittuuntuneena tekisi ensin listan poliittisista vaatimuksista ja mediastrategian, ennen kuin lähtisi polttamaan autoja? No, ehkä, mutta Lontoossa eivät rähisekään tiedotusopin ja sosiaalipolitiikan opiskelijat. Tai ehkä hekin, mutta sitten on mediastrategia jäänyt heiltäkin pyhän vihan puuskassa tekemättä. (Totta puhuen, ovathan Lontoossa rähisseet opiskelijatkin, lukukausimaksujen korotuksia vastaan. Varmasti heitä rähisee siellä nytkin. Männävuonna on rähissyt myös ay-väki.)

Tai voihan se olla, ettei mellakoitsijoilla ole vaatimuksia - enää. Että nyt on kärsitty niin kauan, ettei paljoa kiinnosta mikään loiventelu. Voihan se olla niinkin. Sitten ei muuta, kuin että deal with it. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - varsinkin kun taakse on Thatcherin ajoista lähtien jätetty yhtä sun toista.

Sitten on vielä muuan tärkeä asia, jota turvattua elämää eläneet eivät tule koskaan ymmärtämään: päähänpotkitut preferoivat hetkellisen vallantunteen kauaksi ohi siitä, että saisivat vaikkapa pienen korotuksen sosiaalitukiinsa. He asettavat riemumielin turvallisuutensa ja tulevaisuutensa (joita ei muutenkaan ollut) uhatuiksi, jos saavat hetken kokea olevansa oman elämänsä herroja, kykeneviä ja voimakkaita. Olkoon se sitten mellakkapoliisin heittelyä kivillä, kaupan ryöstö tai ihan jotain muuta.

Alternetin mainiossa kirjoituksessa todetaan: "People riot because they have spent their whole lives being told that they are good for nothing, and they realise that together they can do anything – literally, anything at all."

Tässä on koko homman ydin, sen mitä minä maailmasta ymmärrän. Ihmiset haluavat olla olemassa, kyetä muuttamaan asioita, näkyä muille ihmisille. Ennen kaikkea kyetä vaikuttamaan omaan elämäänsä. Se on näppärimmällekin yksilölle hankalaa, jos elämän valttikortit on vedetty vessanpöntöstä jo ennen syntymää.

Niin, se nihilismi. Siitä syyttäminen tällaisessa yhteiskunnassa on vähän hassua. Ihmisen, jolla ei ole osoitettu olevan mitään arvoa, pitäisi sitten toiminnassaan ilmentää joitain korkeampia moraalisia arvoja? Kerrassaan höpsöä on myös väittää protestoijien olevan "yhteiskunnan ulkopuolella" (siis missä?) ja sen säännöistä piittaamattomia. Hehän ovat sisäistäneet täydellisesti yhteiskunnan ja ajan hengen!

He ovat mitä kirkkain kuva tämänhetkisen brittiläisen yhteiskunnan tilasta ja eetoksesta. "Jokainen on vastuusta itsestään ja kaikki keinot ovat sallittuja", yhteiskunta viestittää. Sitten kun tyypit vastaavat, että "niin, niinpä tosiaan", niin muu yhteiskunta paskantaa housuihinsa. Ristiriitaista?

Yhtä typerää on syyttää mellakoijia ahneudesta materiaan. "Vain tavaralla ja merkillä on merkitystä, niillä pärjää", yhteiskunta opettaa. Mellakoitsijat hankkivat käypää valuuttaa ja sosiaalista arvonnousua. Toimivat siis yhteiskunnan oman logiikan mukaisesti, järkevästi. Yhteiskunta paheksuu.

Kun yritykset, valtiot ja pankit käyttäytyvät vastuuttomasti, se on järkevää ja kannattavaa liiketoimintaa, johon yksilöiden on vain sopeuduttava. Eikä vain sopeuduttava, vaan tehtävä kaikkensa tuota toimintaa edistääkseen. Kun yksilöt käyttäytyvät vastuuttomasti, se on moraalitonta ja paheksuttavaa.

mydavidcameron.com

Mitäköhän paheksujat sitten oikein olettivat? Että mellakoitsijat perustavat ensimmäisenä porkkanamaan ja kodittomien kissojen suojakodin?

Ehkäpä he perustavatkin, mutta eivät vielä. Yhdenlaisen syyn mellakoille antaa NBC-telkkariin kommentoinut, mellakkaan osallistunut nuori jäbä. Pätkä löytyy myös Alternetin jo mainostamastani kirjoituksesta.

"'Yes,' said the young man. 'You wouldn't be talking to me now if we didn't riot, would you? -- Two months ago we marched to Scotland Yard, more than 2,000 of us, all blacks, and it was peaceful and calm and you know what? Not a word in the press."

Eli vapaasti suomennettuna: rauhanomaiset mielenosoituksemme eivät kiinnostaneet ketään vittujakaan. Käsi ylös, kuka seuraa tai ottaa osaa mielenosoituksiin liittyen esimerkiksi tuloerojen kasvuun Suomessa? Ketä kiinnostaa? No, onhan meitä muutamia, ja huonoina uutispäivinä meistä myös kirjoitellaan. (Tai jos demoista saa tissiliivikuvia.)

Onhan näitä syitä esitetty muitakin. Analyysien tiukinta kärkeä ovat edustaneet muun muassa brittiläisten konservatiivipoliitikkojen (ja suomalaisen keltaisen lehdistön) "ne nyt vaan haluaa riehua" ja "ne nyt vaan haluaa ryöstää".

Nuorisokulttuuriläppään en viitsi nyt lähteä ollenkaan. Kuten en myöskään oikeistolaisten provoamiseen, että mellakat ovat seurausta siitä, kun pilalle passatuilta pennuilta otetaan kaikki pois.

Ärsyttävä mielikuva toki, mutta aivan väärässä yhteydessä. Sellaisia vaikutuksia voisimme nähdä sosialisoimalla ihan oikeasti rikkaiden pentujen (vanhempien) omaisuuden.

Kiinnostaisi kyllä ippasen.

Kirjoitettaessa soi: The Clash - London's Burning

4.8.2011

Totuudellinen toimittaja ja muita vitsauksia

Valtakunnan virallinen loukkaantuja ja rass erään hallintovaliokunnan puheenjohtaja on loukkaantunut jälleen - ja jälleen kerran toimittajien alhaiselle ammattikunnalle. Viimeksi syynä oli se, että kuvaaja oli laittanut poliitikon kuvan lehteen. Että homma pysyisi tasapuolisena, nyt sapiskaa sai kirjoittava toimittaja, kun oli tohtinut kysyä herralta poliitikolta kommenttia häntä koskevaan aiheeseen. Miehen perustelut kieltäytyä olivat vähintäänkin mielenkiintoiset:

"En viitsi sen kummemmin puhua, koska teillä on ikävä tapa painaa nämä keskustelut sellaisenaan lehteen ja se on hiukan ärsyttävä tapa." Onhan se, todella! Taistelussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta suosittelen otettavaksi käyttöön myös seuraavia laineja:

- En viitsi asioida kaupassanne, sillä teillä on ikävä tapa pyytää maksu ostoksista ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tuoda lapsia hoitoonne, sillä teillä on ikävä tapa pitää heitä silmällä koko päivän, ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi pyytää teitä vaihtamaan autoni starttia, sillä teillä on ikävä tapa siinä yhteydessä irrottaa vanha ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tulla murtuneen käteni kanssa sinne, sillä teillä on ikävä tapa laittaa sellaiseen kipsi ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tulla katsomaan näytelmäänne, sillä teillä on ikävä tapa tekeytyä lavalla joksikin muuksi kuin olette ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi pyytää teiltä palvelusta liittyen mieheni kuolemaan, sillä teillä on ikävä tapa haudata nämä ruumiit ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

Kirjoitettaessa soi: Aavikko - 3000 dollaria

31.7.2011

Vihapuhe on hölmö sana

Vihapuhe. Tulin allergiseksi sanalle viimeistään nyt, kun sitä Norjan tragedian jälkimainingeissa käytettiin enemmän kuin liikaa. Käytin itsekin. Se ei tosin tarkoita, että pitäisin sitä kovin käyttökelpoisena.

En oikeastaan lainkaan. Koko käsite on käsittämättömän typerä. Se ikään kuin sisältää ajatuksen kaiken aggressiivisen puheen rikollisuudesta. Ongelmaksi määritellään jo itse käsitteessä viha, joka ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteisen negatiivinen tunne. Epäoikeudenmukaisuus saa ihmisen vihaiseksi, viha saa ihmisen puolustamaan oikeuksiaan. Vihapuhe kuulostaa jo sananana siltä, että halutaan kieltää vihaisena oleminen. Oksettavaa hymistelyä.

Toinen ongelma on se, että vihapuhe-puhe kääntää katseet pelkkään puheeseen, julkituotuihin ajatuksiin; ei siihen, miksi joku ajattelee niin, ei itse ideologiaan kaikenlaisen rasistisen paskan suoltamisen takana. Aika naiivia kuvitella, että mikään ongelma häviäisi yhtään minkäänlaisen puheen ylhäältä käsin kieltämisellä. Onhan sanoilla toki voimaa - enemmän kuin aina muistammekaan - muttei sentään niin maagista.

Nythän nimittäin näyttää siltä, että tämä yksi sana tuntuu selittävän kaiken maailman pahuuden. Että jos ihmiset vain eivät herjaisi ja uhkailisi, niin tämä maailma olisi parempi paikka. No ehkä niin, mutta tuskinpa kuitenkaan. Tiedätte sanonnan turhasta rypistelystä? Nämä puhekieltojen vaatimiset ovat sitä sarjaa. Pelkkää kosmetiikkaa ja ongelmien "ratkaisua" sieltä loppupäästä.

Ja sitten se kolmas. Nimittäin puheen kieltäminen. Koko ajatus on älytön. Mediat voivat pitää tiettyä tasoa yllä, keskustelupalstat halutessaan omanlaistaan, mutta kuvitelma siitä, että nettiaikakaudella olisi mahdollista siivota kaikki ikävät viestit näkyvistä, on - hävettää kirjoittaakin tällaisia itsestäänselvyyksiä - naurettava. Pitääkö sanoa vielä sekin, että vaatimus keskustelupalstan pitäjän vastuusta on ihan yhtä naurettava?

Kyllä minustakin olisi kivaa, jos netti ei olisi täynnä rasistista ja sovinistista paskaa. Mutta aikamoisen iskun saisin saada päähäni, että kuvittelisin sen häviävän kieltämällä. Toisekseen en ymmärrä, mihin kieltoa tarvitaan: eihän kaikkea mielen mutaa ole pakko julkaista nytkään? Tämä tiedoksi myös dadaistisia kommentteja suoltaville sananvapausitkijöille sekä medioille ja blogisteille, jotka eivät näitä kommentteja uskalla olla julkaisematta.

On ihan oikein, että henkilöönkäyvä uhkailu ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen ovat tuomittavia rikoksia (sananvapauttahan säätelevät vielä myös mm. kunnianloukkaus- ja naurettava jumalanpilkka-pykälä). Pitää kuitenkin muistaa, ettei kaikki typeryys ja alhaisuus ole rikollista. Niin ikävää tai vituttavaa kuin se olisikin. Ongelma ylipäänsä on lähestyä aihetta pelkästään lakien ja kieltojen kautta sen sijaan, että käskisi sen typeryyksiä laukovan janarin pitää päänsä kiinni. Puolustaisi toisia ihmisiä ihan noin oikeassa elämässä. Tai edes välttäisi itse olemasta samanlainen.

Koko vihapuhe-puhe on karannut aivan käsistä, koska sitä ei ole määritelty mitenkään (plus että se on typerä käsite, kuten jo alkujaan esitin). Olemme tilanteessa, jossa ministeri saa selitellä fudiskatsomossa huutelua ja muuan (vihanliet)sonnalla poliittisen uransa alkuun päässyt hallintovaliokunnan puheenjohtaja syyttää vanhempaa valtiomiestä samasta - kun tämä on edes hillitysti rohjennut arvostella noviisipoliitikon puolueen puheenjohtajaa. Olemme siis tilanteessa, jossa fudiskatsomossa ei saa huutaa ja valtakunnan virallinen prinsessa tihrustaa jälleen marttyyri-itkuaan ihan tyhjän päiten.

Ja tällä tiellä (tai pikemminkin loputtomassa suossa) jos jatkamme, kiekaisee kohta joku moralisti, että väkivaltaa tai aggressioita käsittelevä tai hyödyntävä taide pitää kieltää. Mitä minä sitten luen, katson ja kuuntelen, kysyn vaan? Saati kirjoitan.

Siispä ehdotan. Puhutaan ideologioista puheen taustalla, ei puheesta. Puhutaan syistä, eikä vain kauhistella seurauksia. Jos puhutaan vihasta, puhutaan siitä, kehen se kohdistuu ja kenen toimesta - ei vihasta yleisesti. Varsinainen ongelma ei ole vihapuhe, vaikka se sitä kohteilleen tietysti onkin. Ensisijaisesti se on kuitenkin havaittavissa oleva seuraus, jolla ei voi selittää mitään. Ja miksi ihmeessä tyytyisimme rasistisen puheen kitkemiseen, kun voisimme tuhota koko lahon ajatuskyhäelmän sen taustalla, itse alkusyyn?

Selvennän vielä: tietenkin myös rasistinen puhe on rasismia, en hyväksy sitä enkä pidä siitä. Itse asiassa vihaan sitä, tai pikemminkin sitä suunnatonta typeryyttä sen takana. Mutta se ei ihan varmasti häviä vaatimalla lisää puheen kieltäviä lakeja.

Jos taas halutaan välttämättä puhua puheesta, puhutaan vaikkapa rasistis-nationalistisesta uuskielestä, ei siitä, miten ei oo kivaa jos ihmiset on niinku vihasia.

Tällä paikalla oli vihainen loppukaneetti.

Kirjoitettaessa soi: Shitter Limited - Rakkaani

18.7.2011

Tyhmä nainen raiskasi itsensä

Kun sivistysvaltiossamme on taas kyllästymiseen asti keskusteltu siitä, mitä raiskatun olisi pitänyt tehdä välttääkseen raiskauksen, saanen minäkin esittää omat toimintaohjeeni:

Naiset eivät saa liikkua ulkona kello 18 jälkeen.
Naiset eivät saa liikkua humalassa lainkaan.
Naiset eivät saa liikkua vähissä vaatteissa.
Naiset eivät saa tutustua uusiin ihmisiin.
Naiset eivät saa.

Huraa!

Kuulostaa hyvältä! Kyllä ennen oli hyvin.

Paitsi, että näillä ohjeilla estettäisiin (ehkä, olettaen etteivät kiellot suorasti tai epäsuorasti lisäisi raiskauksia) vain murto-osa raiskauksista. Suurin osa naisista kun raiskataan kodin seinien sisäpuolella. Miksei kukaan esitä ohjeita näiden raiskausten estämiseksi?

No tuota, mitäs vittu luulisitte. Siksi, ettei niissä loukata naisen itsemääräämisoikeuden, koskemattomuuden ja ihmisarvon lisäksi tämän kumppanin "omistusoikeutta". Mitään raiskausongelmaa ei siis ole niin kauan, kun kukaan vieras ei "pilaa tavaraa", koske "toisen omaan".

Moni mieltää edelleen raiskauksen raiskaukseksi vain, jos se loukkaa naisen mahdollista kumppania (ne käyttää meidän naisia luvatta!) tai tapahtuu erityisen väkivaltaisesti tai jos siitä saadaan keppihevonen omalle rasismille.

Sen mehustelun rinnalla on naisen ihmisarvo sivuseikka. Ne tapaukset eivät jää yhteen tai kahteen, kun suureen ääneen raiskaajieen kastroimista vaatineet ovat itse syyllistyneet samaan. Sillä eihän sitä lasketa, jos se on oma muija tai kännissä tai tyhmä tai ruma tai ilkeä tai mä olen suomalainen tai kännissä tai se ansaitsi sen tai jotain?

Sivistysvaltio Suomessa raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin vasta vuonna 1994. Asenteet näyttävät muuttuvan lakejakin hitaammin. (Aiheeseen erittäin läheisesti liittyen: lievät pahoinpitelyt lähisuhteissa tulivat virallisen syytteen alaisiksi vasta kuluvana vuonna!)

Nainen on edelleen - myös väkivallan uhriksi joutuessaan - lähtökohtaisesti kiero tai vittumainen lunttu, joka itse aiheutti häneen kohdistuvan väkivallan tai ansaitsi sen.

Nyt fiksut ihmiset huomauttavat, että muutkin kuin naiset kohtaavat seksuaalista väkivaltaa (ja väkivaltaa). Totta. Miksei sitten miehiä varoitella kulkemasta paidatta, olemaan humaltumatta tai juttelematta tuntemattomille?

Mutta varoitellaanhan miehiä olemaan soittamatta suutaan snägärijonossa. Vai varoitellaanko, en minä tiedä. Minun maailmassani on väärin ja perseestä myös pahoinpidellä ihmisiä mäkkärin kulmalla.

Mutta monet rinnastavat nämä kaksi asiaa toisiinsa. Että pitää ymmärtää, että jos aukoo naamaansa väärälle tyypille, voi saada nenuun. No ihan totta niin, olipas hele-vetin hyvä että kerroitte. Kerrotteko vielä senkin, miten tämä liittyy raiskauksiin? Että raiskausta edeltää naisen vittuilu? Mitä häh?

No, nyt mä vittuilen (saa tulla raiskaamaan!). Eihän se nyt kenellekään ole epäselvää, että jos juo pään täyteen tai lähtee tuntemattoman matkaan, on myös raiskauksen uhka suurempi kuin kiltisti kotona istuessa.

Vai onko? Ei sillä loppujen lopuksi ole juuri merkitystä. Naisia raiskataan niin kauan kuin naisia on olemassa, ihan sama missä ovat ja missä kunnossa. Aika lohduton ajatus, eikö?

Toinen vaihtoehto on lakata syyllistämästä uhreja, asennekasvattaa jengiä ja rätkäistä tarpeeksi kovat rangaistukset seksuaalirikoksista.

Ja vaikka kovemmat rangaistukset eivät vähentäisi raiskauksia, olisi rangaistusten koventaminen kuitenkin selkeä signaali siitä, että tässä yhteiskunnassa raiskaus on väärin ja tuomittava teko. Se helpottaisi raiskatun taakkaa aika lailla.

Todennäköisesti se myös lisäisi raiskausilmoitusten määrää, sillä harva viitsii käydä - usein syyllistävää, mutta liki kaikissa tapauksissa hidasta, rankkaa ja nöyryyttävää - oikeusprosessia läpi vain kuullakseen, että tekijä saa sakot tai ehdollista. Tai että itse on valehteleva lehmä. Sellaisen jälkeen olo voi tuntua pikemminkin moninkertaisesti raiskatulta kuin helpottuneelta.

Raiskaus on väärin ja tuomittava teko kaikissa tilanteissa. Sen vääryyttä ei poista eikä lievennä mikään uhriin tai tämän käyttäytymiseen liittyvä asia. Ei kukaan voi kerjätä raiskaamaan itseään. Se on paradoksi. (Pidetään sitten ne fantasiat erillään tästä keskustelusta, jooko. Aikuiset ihmiset erottavat kyllä toisistaan seksin ja väkivallan.)

Naisilta kontrolloidumpaa käytöstä vaativat antavat rivien välissä myös ymmärtää, että elämänhallinnan menettäneen tai sitten ihan vain muuten huolettoman tai "villin" naisen raiskaus on jotenkin enemmän okei kuin kiltin naapurintytön tai siveän frouvan. Siis toisilla on enemmän ihmisarvoa kuin toisilla, niinkö?

Jutun pihvi on tietysti se, että akat on saatava ruotuun. Eivät juoksentele tuolla kylillä simoissaan ja säädyttömissä vaatteissa. Saatikka lempimässä kenen kanssa sattuu! Sellaiset hommat on parempi jättää miehille.

"Itseaiheutettu raiskaus" termiä järkevänä pitävien unelmamaailmassa on kotona kilttejä naisia raiskattavana ja kylillä tuhmia naisia raiskattavana. Noin niin kuin vaihtelun vuoksi. Kaikki on hyvin ja moraalista, kunhan eivät pääse kategoriat sekoittumaan. Aivan kuten wanhoina hywinä aikoina.

Olisi yksi kysymys. Jos kerran puhutaan raiskauksista, voitaisiinko puhua siitä, miten niitä voidaan parhaiten estää tai miten raiskauksen uhreja voidaan parhaiten auttaa? Tällä hetkellä koko raiskauskeskustelu keskittyy sen ympärille, mitä naiset saavat ja eivät saa tehdä. Sillä ei ole oikeastaan mitään tekemistä raiskausten estämisen kanssa.

Sitä paitsi, kaikkien ei-miespuolisten vapautta olla, elää ja liikkua siinä kuin miestenkin ei pidetä näissä keskusteluissa hirveän tärkeänä asiana. Olisi toinenkin kysymys. Pitäisikö ulkomaalaisille kenties vaatia ulkonaliikkumiskieltoja, koska ulkona voi joutua rasistisen rikoksen uhriksi?

Ja kiitos kysymästä, sinä nokkela lukija: lukitsen kyllä autoni ja asuntoni, mutten aio lukita itseäni kumpaankaan.

Kirjoitettaessa soi: Anti Cimex - Raped Ass

10.7.2011

Typerät massat ja täydellinen itse

"Hyvä yhteiskunta / ihmissuhde / elämä / mikä tahansa muu asiaintila ei ole mahdollinen, koska ihmiset ovat sellaisia."

Ovat mitä? Vääränlaisia. Kuka on? No NE MUUT. Aina joku muu. Että kyllähän minä, mutta kun ne muut.

Melko tuttu perustelu kenelle tahansa. Luulenpa sitä kaikella todennäköisyydellä itsekin joskus käyttäneeni. Noloa.

Kuitenkin ihmisen vaikutusvalta omaan elämäänsä ja omassa elämänpiirissään on mieletön. Sen tietävät ne, joilla on ollut kunnia olla tekemissä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on tekemisen meininkiä. Ainakaan itse en, tällaisia ihmisiä tunnettuani, ilkeä kuluttaa energiaani pelkkään kyyniseen vinkumiseen muiden (aina muiden!) typeryydestä. Tai ainakin yritän välttää sitä.

"Ihmiset ovat sitä, tätä tai tuota" on paskin mahdollinen perustelu yhtään millekään - koska se tulee ihmisen suusta. Eivät ne ihmiset ole tuolla jossain, ei itseään voi erkaannuttaa ihmiskunnasta. Ei kukaan itse tai oma lähipiiri ole vähemmän "ihmiset" kuin ihmiset jossain muualla.

Ihmisten typeryydestä valittavat ovat alistuneet massojen diktatuuriin. Se tarkoittaa pessimistisiä oletuksia ja arvailuja siitä, millaisia ihmiset keskimäärin ovat. Ja arvaajan mukaan aina arvaajaa tavalla tai toisella huonompia, tietysti. Siksi arvaajan on ihan turhaa yrittää tai olla mitään muuta.

Hei, kitisijä! Lakkaa, vittu, huolehtimasta niistä muista ja keskity omaan elämääsi. Vain sen kautta voit vaikuttaa muihinkin asioihin; se on ainoa, mihin sinulla on todellista valtaa.

Eikä aina siihenkään. Sattumalla on sijansa, valinnoilla on sijansa ja joskus ne ovat vääriä, elämän syy-seuraussuhteet ovat monimutkaisia noin ylipäänsä. Ihan loppuviimein ainoa, mihin ihminen voi vaikuttaa jokaisessa elämänsä tilanteessa, on oma suhtautuminen.

Ja siinäpä se onkin, avain sekä äksöniin että mielenrauhaan.

En usko, että kukaan, joka on käyttänyt hirveästi aikaa sen pohtimiseen, mitä "kaikki muut" mahtaisivat tehdä, haluta tai ajatella jossain tietyssä tilanteessa, on saanut aikaan mitään mullistavaa tai elänyt kovin onnellista elämää.

Siispä väitän, että jotakuinkin typerintä, mitä ihminen voi tehdä, on alistaa itsensä hämärille oletuksille massojen olemuksesta ja toimia niiden mukaan. Ruikuttaa itse rakentamassaan tyrmässä.

Kirjoitettaessa soi: Matka maailman ympäri 80 päivässä -tunnari

8.7.2011

Konservatiivi-suomi-sanakirja

"Se ei ole luonnollista."
20 vuotta sitten ei tehty näin. Ainakaan meidän suvussa. Ainakaan julkisesti.

"Aivan luonnotonta."
Jotain mistä en pidä tai mitä en ymmärrä.

"Luonto on tarkoittanut..."
Keksimäni mielikuvitusolento on tarkoittanut.

"Todella perverssiä."
Ciihottaa covasti!

"Mihin tämä maailma on menossa?"
Aika kuluu, asiat muuttuu, apu-va!

"Lapsen etu."
Lapsen yksvitunhailee ja helpompaa vanhemmille.

"Lapsi tarvitsee..."
Minä tarvitsen. Kulissit.

"Toimenpiteestä X seuraa maailmanloppu Y."
Hukkasin loogisen päättelykyvyn.

"Eikö niille mikään riitä?"
Miksi kaikkien pitäisi saada samat oikeudet kuin minulla?

"Nämä tällaiset pitäisi kieltää lailla."
Omat mieltymykseni sattuvat olemaan hieman erilaiset ja olen rajoittunut natsi.

"Mutta jumala loi..."
Loi lai laa.

Kirjoitettaessa soi: DJ Kridlokk - Röökii & Rötöksii

1.7.2011

Ei me tytöt tämmösistä tykätä

Ruotsalaisessa päiväkodissa ei tungeta lapsia lokeroihin, uutisoi Hesari muutama päivä sitten. Lapset äkkiä laatikoihin, älähtivät patavanhoilliset junttisuomalaiset. (Laatikoissa lukee: ainoa oikea pikkupoika, ainoa oikea pikkutyttö.)

Väitetään, ettei Hesarin kommenttiosastoja pitäisi lukea, eikä minkään muunkaan lehden, ja siinä on perää. Nytkin silmäni ovat vuotaneet verta läppärini näppäimistölle niin, että sillä kirjoittaminen on pian mahdotonta. Pidän siis kiirettä. Ja kirjoitan siksi, että silmien ja korvien sulkeminen typeriltä keskusteluilta voi olla paitsi itsensä säästämistä, myös ei-mihinkään-johtavaa eskapismia epätäydellisestä todellisuudesta. Eikä ainakaan muuta mitään.

Ensin on ihan pakko todeta, että mikä vitun asiantuntija on uutisen "blogisti"? Hei, määkin olen. No, ainakin olen asiantuntija siinä, miten uuvuttavaa, ahdistavaa ja usein loukkaavaakin on elää täysin mielivaltaisten sukupuoliroolien maailmassa - kun ei mahdu niihin. Ja tämä, vaikka olen (jotain sinne päin kuin) heteronainen! Millaista lie vähemmistöihin kuuluvilla, en uskalla edes kuvitella.

Ei nyt mennä pohjamutia myöten. Otetaan pari kevyttä esimerkkiä. Tuon tuostakin esimerkiksi olen "jätkä" tai "äijä" - minkä ymmärrän toki tarkoitetun toverilliseksi kohteliaisuudeksi ja sellaisena sen myös otan - mutta mikä samalla kertoo kuitenkin kulttuurimme tiukoista käyttäytymiskoodeista. Tyyliin "kun nainen tekee näin, naisesta tulee mies". Ja minä olen kuitenkin Nainen isolla N:llä.

Aikoinaan koulussa vitutti, kun tytöillä oli aerobiccia ja pojilla korista. Ja kaikkia painavia tavaroita esimerkiksi liikuntatunneilla määrättiin kantamaan pojat. Ihan sama minkälainen narukäsi, kunhan oli poika. Itse sain katsella vierestä, vaikka olin tottunut rankkaan fyysiseen työhön jo kakarasta asti ja olisin kannellut mielelläni milloin mitäkin tolppia ja penkkejä. Mutta ei, et sä voi kantaa penkkiä, kun sulla on pillu.

No, sittemmin olen taas päässyt kantamaan yhtä jos toistakin. Ja kuten jo totesin: nämä eivät ole traumoja, vaan kevyitä esimerkkejä. Tämä ei ole päiväkirja. Kokonaisuudessaan tämä snadisti henkilökohtainen briiffaus ehkä kuitenkin vähän avaa tuohtumustani asian suhteen. Ymmärrän, että kaikilla ei välttämättä ole yhtä hankalaa (kuten ei sopeutujilla koskaan, mutta tylsää heillä varmasti on).

Takaisin Hesarin juttuun ja kommentteihin. Ensi alkuun kysymys höyryäjille. Mitä luulette, kumpi aiheuttaa enemmän kärsimystä: valveutuneiden vanhempien "pakkomielle hävittää sukupuoliroolit" vai muksujen kasvattaminen aina vain noiden luonnottomien, kulttuuristen, alistavien, rajoittavien ja yksilöä tuhoavien roolien mukaan?

On käsittämätöntä, että kaupoissa on edelleen pinkki leluhylly tytöille ja tumma pojille. On käsittämätöntä, että pikkutyttöjen ulkonäköä tai vaatteita kommentoidaan siinä, missä poikien taitoja tai rohkeutta. Ongelma ei siis ole sanoa pikkutytölle "onpa sulla kiva mekko" - paitsi jos se on ainoa sanottava. Tai entä jos se pikkupoika haluaisi joskus kuulla, että onpas sulla hieno lippis? Tai mekko.

On nähdäkseni varsin julmaa, että lapset pakotetaan aikusten varsin ahtaaseen ja mielikuvituksettomaan, kaksijakoiseen sukupuoliroolitukseen - vain, koska se on jollain kierolla tavalla söpöä. Tai sitten vain helppoa. Erityisesti helppoa (kaikille muille, paitsi lapselle).

En tarkoita, ettei poikia saisi pukea siniseen tai tyttöjä punaiseen. Tai etteivät pojat saisi tykätä autoista tai tytöt nukeista. En, en, en. Tarkoitan, että: nämä eivät saa olla oletuksia. Kaikkien pitää saada pitää kaikesta.

Uutisen jenkkipsykologi Jay Belsky, mistä luulet tietäväsi, että nimenomaisesti vain pojat tykkäävät jotenkin "luonnostaan" leikkiä kepeillä? Mistä helvetistä tulee huolesi, että keppileikit tai muut "poikamaiset" leikit kielletään? Eikö huolenaiheena ole ennemmin: miksi tytöt eivät saa leikkiä kepeillä? Miksi on nimenomaan poikamaista leikkiä kepeillä? Miten se, että tytötkin saavat leikkiä kepeillä, vie poikien miehisyyden? Pitääkö pikkupoikien olla miehisiä? Oletko ihan kujalla? Kuulutko teekutsuliikkeeseen?

Ja te luonnollisuuteen vetoajat: onpa ihan helvetin luonnollinen tämä nykyinen elämäntapamme kaikin puolin. Uskotteko myös ihan tosissanne, että männä pauttiarallaa 10 000 viime vuotta naisten alistamista sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjimistä eivät ole jättäneet minkäänlaisia merkkejä kulttuuriseen kuvaamme sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta?

Esimerkiksi käsitykseen "miehen" tai "naisen" rooleista. Ettekö todellakaan erota biologiaa kulttuurista? On fakta, että nainen synnyttää, mutta onko fakta, että nainen on luonnostaan hoivaavampi? Tai kiinnostunut ruuanlaitosta? Huonompi kuski? Empaattisempi?

Sukupuolineutraalius ei ole sukupuolettomuutta. Se tarkoittaa päinvastoin oikeutta olla aidosti oma sukupuolensa, mikä tai mitä ikinä se onkaan. Se on enemmän vapautta ja vähemmän rajoituksia. Enemmän luonnollisuutta ja vähemmän yhteiskunnan kontrollia.

Lopuksi henkilökohtaisena kantanani totean: vitusti keppejä ja kiviä kaikille lapsille! Kaikille lapsille yhtäläisesti myös vauvanukkeja ja autoratoja tai whatever, käpylehmiä. Poikalapsille oikeus olla herkkiä ja haavoittuvia, tyttölapsille oikeus olla rajuja ja fiksuja! Lapsille oikeus olla lapsi, ei pikkumies(TM) tai pikkunainen(TM) - siis sellainen, millaiseksi mainostajat, seksuaalisuuden ja sukupuolen moneuden vihaajat, historian orjuuttava painolasti ja kiihkouskikset nämä ovat määritelleet.

Kirjoitettaessa soi: Hannibal & Joku Roti Mafia - Tyhmä saa olla

11.5.2011

Tampereen Puhdistus

Tampereen kasvot eivät kuulemma siedä yhtään finniä. Niin sanoo Jorma Pokkinen Aamulehdessä. Hän vaatii pontevasti Tampereen kasvojen puhdistamista noista märkäpaiseista, joita siis ovat ne ihmiset, jotka inhottavat häntä.

"Pormestari Timo P. Nieminen herätteli tamperelaisia huomaamaan, ettei kaupungissa kaikki ole hyvin. On räyhäjuomista, huutelua, kerjäämistä, ihmisten pelottelua, nujakointia, hallitsematonta virtsan vapauttelua", pajattaa Pokkinen.

Jessus sentään. Onhan tuolla, lintusia taivaalla ja maassa mönkiäisiä. Tuuli tuulee, jos on tuullakseen. Joskus paistaa aurinko ja joskus sataa. Ongelmallista, perin ongelmallista kaikki tämä moninaisuus. Jälleen kerran ihmettelen, mitä ja miksi sedät pelkäävät ulkosalla niin kovin. Onko siellä joku joskus huutanut jotain ikävää?

"Ei ole kenelläkään kivaa", jatkaa Pokkinen. Väärin! Meillä on. Tai on aina siihen asti, kunnes joku kaupungin johtohenkilöistä alkaa suunnitella, miten siivota finni-ihmiset - siis meidät - katukuvasta.

"Syyntakeeton elämä näkyy ja tuoksuu", sanoo Pokkinen. Totta. Nimittäin kaupungin johdossa. Jos siellä ei tajuta sitä syy-seuraus-suhdetta, mikä on esimerkiksi yleisten vessojen määrän ja kadulle kuseskelun välillä, niin en voi auttaa. Sama roskisten määrän ja roskaamisen välillä.

Sinänsähän on muuten ihan hirveää, että elämä näkyy tai tuoksuu.

Mitä rakkaissa puistoissamme sitten saisi olla? "Iloiset ihmiset, piknik-korit, nuorisoryhmät ja oikeanlaatuinen hauska kuuluvat sinne", kirjoittaja toteaa. No, epäilemättä niin. Entäs surulliset tai vittuuntuneet ihmiset? Tai ne, jotka eivät noista porvarillisen hillityistä piknik-päiväretkeilijöistä käy? Enkä tarkoita tällä vain viinanjuontia, johon vetoamalla on liian helppo siivota omaan maailmankuvaan istumattomat ihmiset pois kaupunkikuvasta. Tarkoitan itseäni ja meitä muita.

Pokkisen kirjoituksen pointti on, että pormestari on nyt ollut liian lepsu. Että tämän pitäisi pikimmiten pistää kaupunkinsa kuriin ja palkata sille järjestyksenvalvojia ja "opaspalveluhenkilöitä". Jälkimmäiset ilmeisesti ovat jotain, jotka opastavat aikuisia ihmisiä olemaan kaupunkitilassa siten, kuin Pokkinen ja pormestari haluavat heidän olevan. Pitämään siis oikeanlaatuista hauskaa.

Oikeanlaista hauskaa ei ilmeisesti ole esimerkiksi vapun seutuun Nekalassa järjestetty Vapaa Nekala -tapahtuma. Tuntuu, että puhdistusintoilijat yrittävät ottaa siitä keppihevosen ratsastettavakseen. Luulisi kaupunginkin olevan tyytyväinen, kun jengi järjestää omasta pienestä pussistaan kulttuurihässäkkää, ei kulu kenenkään verorahat eikä maksa vaivaa. Mutta ei, ilmaisen ja kaikille avoimen musiikkitapahtuman järjestäjiä kiitetään rikostutkinnalla: jos se nyt vaikka sitten olisi rikos, että puistoon on kokoontunut paljon ihmisiä aurinkoisena päivänä.

Sivumennen sanoen: olin tapahtumassa alusta loppuun, eikä minua häirinnyt mikään muu kuin osallistujia kuvaava virkavalta. Meininki oli hyvä ja rento. Bajamajat ja roskikset sinne olisi kyllä voinut hommata, mutta tapahtuman suosio oli ilmeisesti järjestäjille yllätys. Yleisöryntäykseen nähden meno oli yllättävän siistiä ja ymmärtääkseni puisto vielä siivottiin järjestäjien toimesta seuraavana aamuna. Mutta vessat ja roskikset kuntoon sitten ensi kertaan, joka toivottavasti tulee viimeistään ensi kesänä.

Noin muutoin ei voi kun esittää suuren kiitoksen järjestäjille. Hienoa, miten porukka jaksaa tehdä juttuja vastustuksesta huolimatta. Näyttää, mikä on Meidän Nekala! Hävettää dissaajien puolesta.

Tämän koko "puhdistetaan kaupunkimme kasvot saastaihmisistä" -skeidan ja Pokkisen kaupungin oman suojeluskunnan haikailun takana on tietenkin nollatoleranssi-sekoilu. Siis kesäksi suunniteltu puistokaljoittelukielto, jota kokeiltiin joskus vuosia sitten ja jota ei jostain syystä kokeiltu enää uudestaan. Kieltointoilijat eivät tunnu muistavan, että poliisilla on jo nyt valtuudet puuttua häiritsevään käyttäytymiseen. Kaikki lisävaltuudet tästä eteenpäin koskevat siis aivan jotain muuta kuin häiritsevää käyttäytymistä.

Edellisen juttulinkin kuva muuten ei tue valittua lähestymistapaa kovinkaan hyvin. Kuvatekstissä väitetään ihmisten sotkevan. Kuvasta käy ilmi, että he ovat yrittäneet tuoda roskat roskikseen, joka on täynnä. Tämä kertoo kaiken olennaisen Tampereen Puhdistuksesta.

PS. Montako puhelua vaatii selvittää, onko kaupungilla mahdollisuutta kohdentaa esim. lisävessoja tai -roskiksia alueelle, jossa esim. jonkin tapahtuman vuoksi on lisärasitusta? - Alkuun kuusi, eikä se selviä vielä sittenkään. Heitetään nyt kuitenkin villi veikkaus, että tuskinpa kaupunkiamme kiinnostaa tukea omaehtoista toimintaa sen vertaa. Ja jos armaan Tampereemme johtoa oikeasti siisteys kiinnostaisi, niin se hommaisi lisää roskiksia eikä kieltoja, siivoajia eikä vartijoita.

Kirjoitettaessa soi: Dima-One - Kettinki ja kaulapanta

8.5.2011

Paistaa se päivä pahoillekin

"Perkele. Mua syä täit ja mailma vihaa mutta minä painan vaan", sano Laurilan Anttoo.

Vähän samaan malliin mouhoan mäkin yleensä. En kaiketi ole kirjoittanut yhtä ainutta iloista blogitekstiä. Eikä ole ollut tarkoituskaan, koska tarkoitus on meuhkata epäoikeudenmukaisuudesta, uhota ja vittuilla. Tänään on kuitenkin kevätauringon lämpö pehmentänyt aivojani sen verran, että mieli hellänä halusin tunnustaa näin julkisesti, että kyllä mäkin olen välillä ihan onnellinen tai ainakin tyytyväinen.

Kas kun: ulkona haisee kevät. Polkupyörä on taas kunnostettu. Jääkaapissa on vielä bravuuriani soijamakaronilaatikkoa ja beibin paistamia lettuja. Mulla on hyvä romaani luvun alla. Muinaisesta kerrostaloyksiöön mahdutetusta viidakostani on vielä elossa kultaköynnös, joka sitkeästi kurottelee valoa kohti. Aurinko heijastaa kahvikupin pohjasta kuvioita seinälle. On niin lämmintä, että parvekkeen ovea voi jo pitää auki. Ulkoa kuuluvista junan äänistä tietää maailman olevan paikoillaan. Laiskottelen hyvällä omallatunnolla.

Niin, ja näin äitienpäivän kunniaksi lisättäköön listaan: mulla on ihan parhaat mutsi ja mummot. Hyvää äitienpäivää! Ei o äideillä helppoo tässä maailmassa.

Kirjoitettaessa soi: Tuomari Nurmio - Oi mutsi mutsi

1.5.2011

Ratakiskoa lääppijöille

Miten ihmeessä oikein kuvittelet, että haluaisin sinun koskevan minuun? On sulla mieli ku vitusta. Mut hei, edes omissa harhamaailmoissaan elely ei oikeuta lähmimään ihmisiä.

Jos taas tiedät, etten halua, ja sinähän tiedät sen viimeistään kun sanon sen - näin: "ÄLÄ KOSKE" - miksi teet sen uudestaan? Jäikö ilmaisusta jotain epäselväksi?

Ei se ole pyyntö. Se on käsky. Ja tehotonta käskyä seuraa tehokkaampi. Se tarkoittaa: jos sinä et lopeta lääppimistä, minä nappaan sinulta nenän poskelle, koska minulla on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen, ja jos sinä et kunnioita koskemattomuuttani, niin en minäkään sinun.

Enkä minä ole se janari, joka huitoo tai rähisee hysteerisenä tyhjän päiten. En harrasta catfighteja, avareita enkä muutakaan drama queen -paskaa. Siitä et saa minua kiinni. Mutta katsos, homma vain menee näin: ensin sanon hyvästi, sitten sanon pahasti, sitten pamahti. Aina ei sanat riitä kertomaan.

Toisinaan pyrin tietysti poistumaan paikalta. Mutta tiedätkö mitä? Sinä olet se ongelma, sinun pitäisi poistua. Minulla on oikeus olla olemassa, missä minua huvittaa.

Minä kyllä annan mahdollisuuden perääntyä siististi, koska olen mielelläni sekä järjestämättä kohtauksia että tekemättä kärpäsistä härkäsiä. Se mahdollisuus kannattaa käyttää. Fiksu ihminen käyttää sen, ja pyytää anteeksi. Tyhmä jatkaa.

For your information:


Lääppimistä ei ole: pelkästään hanuriin tarraaminen, vaan kaikki vastentahtoinen koskettaminen.

Lääppiminen ei ole: hyvä läppä, kaverijuttu, flirttailua eikä normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä.

Lääppimistä ei oikeuta: mikään. Varsinkaan se, että olen noin lähtökohtaisesti ystävällinen ihmisille. Siis todennäköisesti myös sinulle, aina siihen asti kunnes perseilet. Ystävällisyys on ihan normaalia ihmisten välisessä kanssakäymisessä, se ei ole kutsu tulla lähmimään.

Lääppiminen on: toisen ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus. Ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksista äärimmäisimpiä on raiskaus. Lääppiminen on ihan sillä samalla janalla, vaikkakin eri päässä. Se on väärin.

Sinä teet väärin. Lopeta.

PS. Tarkennus epätietoisille.

FAQ: Entä jos lääpin vahingossa? A: En usko, että se on mahdollista. Kysymyshän ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi koskettaa toisiaan vaan siitä, että koskettaminen on vastentahtoista eikä liity normaalin kanssakäymiseen. Kysymys on vain siitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää, kenen kanssa ja miten on fyysisessä kontaktissa. Liikaa vaadittu?

Kirjoitettaessa soi: Teflon Brothers - Jeesus Kristus (-kaan ei voi auttaa kun ihminen on sika)

28.4.2011

Pelkurit

Pelkurilla on kaikkein vähiten syytä pelätä. Hän on usein sekä fyysisesti että taloudellisesti vahvoilla ja törmääkin "uhkiin" lähinnä internetin keskustelupalstoilla, muiden pelkurien irvokkaasti kuvailemina. Mässyn, mässyn.

Pelkurin todellisuudessa tämä maailma on vaarallinen paikka: on hänestä nuorempaa väestöä, vääräuskoisia, epäsuomalaisia ja jopa noita saatanasta seuraavia, itsenäisiä naisia. Heidän vuokseen on pelkurilla henki helpossa. Tai näin hän ainakin itse vakaasti uskoo.

Pelkuri nyyhkii nokka pystyssä, kuinka ei kohta uskalla kadullakaan kävellä, kun nuo epäihmiset alati häntä vaanivat. Tosin pelkuri nyt harvemmin kävelee kadulla muutenkaan, koska hänen mielestään kadut ovat sitä varten, että niitä pitkin kävellään kauppaan ja kaupasta pois. Siis jos sinne kauppaan ei pääse autolla.

Yhtä kaikki, siellä ei saatana saa lampsia yhtä ainoaa hippiä, denaa, teiniä, mamua tai köyhää. Eikä oikeastaan yhtään ketään muutakaan. Paitsi kauppaan ja takaisin kiiruhtavia pelkureita. Kaikki muut uhkaavat väsymättä pelkurin henkeä ja terveyttä.

Siksipä pelkuri vaatii, että kaikki paitsi pelkurit pitää "yleisen edun" (termi, jota pelkuri käyttää synonyyminä täysin epärationaaliselle pelolleen) nimissä hävittää näkyvistä. Lennättää jonnekin, teljetä jonnekin tai typistää hänen kopiokseen. Laittaa ruotuun. Kieltää. Tämä ihan vain siksi, että pelkuri on ihmisen malli ja ihmisen malli on jumalan kuva ja apua ne jyrää meittin.

Ei uskalla enää kadulla kävellä.

Saatanan pullamössöaikuiset.

Minulla on teille kysymys. Jos tällaisen huruakan ei ole kertaakaan värikkäässä elämässään tarvinnut pelätä ketään muuta kuin pelkuria: mitä helvettiä Te oikein pelkäätte?

Kirjoitettaessa soi: Popeda - Jätäntäntähän

7.4.2011

Mikä Tuksussa ärsyttää?

Sofi Oksanen puolusti hiljattain valtakunnan ykkösblondi Johanna Tukiaista arvosteluryöpyltä todeten, että tyyppihän on aika harmiton. Olen Oksasen kanssa tismalleen samaa mieltä, enkä täten voi käsittää, mikä Tuksussa ärsyttää.

Ihmisethän ärsyyntyvät julkkiksista pääasiassa kahdesta syystä: he joko ovat kateellisia ärsytyksen kohteelle tai kokevat tämän uhkaavan omia arvojaan tai jotain edustamaansa asiaa. Minulla on aika hyvä mielikuvitus, mutta en keksi, millä tavoin Tuksu konkreettisesti uhkaisi - saati mitä - arvoja tai asioita. Silkka typeryyskin voi ärsyttää, mutta ehkä ennemmin kuitenkin huvittaa, ja toisekseen viisas ihminen ei julmistu typerälle niin, että spämmää tälle tappouhkauksia netissä.

Selvennän. Saatan itse snadisti ärsyyntyä Timo T.A. Mikkosen tai Loka Laitisen horinoista, mutta vaikutus jää kuitenkin aika vaatimattomaksi, koska en ota kumpaakaan heistä hirveän vakavasti. Loppujen lopuksi teksteillään on minulle lähinnä huumoriarvoa. Samalla tavoin en ymmärrä, että jos Tuksu jollekulle edustaakin brassailua, pinnallisuutta ja egoismia, suuttuuko tämä joku Tukiaisen tyttärelle tosissaan, koska kokee "vaatimattomien ja syvällisten" arvojensa olevan uhattuina? Kovinpa on syvällisyys heikossa, jos yhdestä Tuksusta järkkyy, etten sanoisi.

Koska olemme Suomessa, joku julli voi tietysti oikeasti olla kateellinenkin lööppijulkisuudesta, mutta en usko tämän selittävän koko likasankoefektiä. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: Tuksu tekee kipeää parodiaa vihaajan ihanteista tai jopa vihaajasta itsestään. Glamuuuuriin tuksahtanut peruslissu hermostuu, kun joku toteuttaa hänen vaivalla rakentamaansa kuvaa naisellisuudesta tai seksikkyydestä väärin - vetämällä sen överiksi. Sama voi käydä jannuillekin: heidät on ikään kuin huijattu pitämään isolla rahalla rakennettua naiseutta ainoana ja oikeana naiseutena, ja sitten kun joku vie sen askeleen pidemmälle - ehkä vain muutaman sentin - he huomaavat tulleensa huijatuiksi. Se olikin yhtä maalia, silikoonia ja tekoripseä koko homma. Niin vituttaahan se.

Toinen (se ikävämpi) vaihtoehto on, että tässä maassa vain on niin helvetisti kanavoimatonta naisvihaa, että sitä on pakko purkaa sopivaan kohteeseen. Ja sopiva kohdehan on perinteisen huora-madonna jaon ensinmainittua muistuttava - olkoonkin, että Tuksu on vaikuttanut mielipiteiltään sekä seksin että ihmissuhteiden suhteen lähinnä konservatiiviselta. Sikäli en horottelua kohdallaan ymmärrä. Joskaan en ymmärrä muutenkaan.

Kyllähän Tuksulla on tilillään myös väkivalta- ja viinasekoiluja. Mutta hei, niinhän oli Matti Nykäselläkin - ja vielä aika vitusti enemmän? Kaiken järjen mukaan Suomen kansan pitäisi rakastaa tätä naispuolista Nykästä, vieläpä kun sitä niin kovin haukutaankin siellä meeediassa. Onko ero sitten siinä, että Nykäsellä on tilillään paitsi vaimonhakkausta, myös merkittäviä urheilusaavutuksia? No, ihan merkityksettömänä saavutuksena en pitäisi myöskään potkujen järjestämistä ilmeisen tampiolle ulkoministeri Ilkka Kanervalle. Se oli sentään naisen teko!

En mä mikään Tuksu-fani ole (enpä). Mutta ihmettelen, miksi harmiton strippari on suomalaisten ykkösinhokki. Salaa tosin toivon ja luulen, että kyseessä on vuosisadan kusetus. Sellainen, jossa Tuksu esittää idaribimboa ja tekee sillä paitsi tiliä, myös parodiaa kaikesta edustamastaan.

Joka tapauksessa, silmät kiiluen linkkejä klikkaileva ja sitten moralistisesti määkivä yleisö on pitänyt mimmin pinnalla jo vuosikausia. Tuksu-yleisö 1-0.

P.S. Tulipa Sofi Oksasesta vielä mieleeni... Hänestä eräs toveri totesi osuvasti jotensakin näin, että "kun Oksanen sanoo suomalaisten miesten olevan väkivaltaisia, niin suomalaiset miehet sanovat, että vitun valehteleva virolaishoro, sietäisi saada turpaansa".

Kirjoitettaessa soi: Livstid - Nikkedukke

14.3.2011

How to become a girl

Olen lopultakin päättänyt alkaa kunnon tytöksi. Minulla ei todellakaan ole hajua, mikä se sellainen on (paitsi jotain, mitä minun pitäisi olla ja mitä en ole), mutta kohta 23 vuoden tyttö-ideaalin tarkastelun jälkeen olen laatinut asiasta 50-kohtaisen muistion itselleni: How to become a girl. Sen pohjalta uskon voivani edustaa tuota stereotypiaa melko uskottavasti ja täten helpottaa elämääni olemalla helpompaa seuraa sekä miehille että naisille.

1. Osta kengät, joilla ei voi kävellä.
2. Myy kirjat ja levyt.
3. Ja työkalut.
4. Äläkä lainaa niitä. Et saa itse käyttää niitä.
5. Osta lisää vaatteita.
6. Lopeta läpänheitto.
7. Lopeta myös härskien puhuminen.
8. Älä ajattele liikaa.
9. Lopeta opiskelu.
10. Osta taskupeili ja käytä sitä.
11. Älä mene meikittä ulos.
12. Hanki hiustenpidennys.
13. Laitata geelikynnet.
14. Käytä muutenkin enemmän aikaa ulkonäköösi.
15. Käytä vähemmän aikaa sivistyäksesi.
16. Opettele puhumaan ihmissuhteista.
17. Opettele puhumaan joutavia.
18. Lopeta oluenjuonti.
19. Ihastele vauvoja.
20. Ihastele puettuja koiria.
21. Osta jokupaskatvsarja-boksi.
22. Istu aina jalat yhdessä.
23. Älä puhu kavereista sukunimillä.
24. Älä ole liikaa mitään mieltä.
25. Älä puutu tekniikan maailmaan.
26. Esitä tyhmempää kuin olet.
27. Hymyile enemmän.
28. Kiroile vähemmän.
29. Raportoi kuukautisvuodoista kavereille.
30. Selitä tunteesi kuukautiskierrollasi.
31. Lopeta tekeminen.
32. Opettele olemaan. Muita varten.
33. Osta edes yksi vaalea takki.
34. Vaalenna myös hiukset.
35. Puhu miehistä enemmän kuin miehet sinusta.
36. Opiskele jokainen "mitä mies haluaa" -juttu ulkoa.
37. Luule niitä todeksi.
38. Tekeydy empaattiseksi. (Älä helvetissä ole!)
39. Tekeydy heikommaksi kuin olet.
40. "Pelkää" ötököitä, eläimiä, ukkosta ja pimeää.
41. Inhoa kaikkea "inhottavaa".
42. Leiki äitiä aikuisille ihmisille.
43. Huolestu asioista.
44. Älä kyseenalaista auktoriteetteja.
45. Puhu normaalia korkeammalla äänellä.
46. Keksi itsellesi keskiluokkaisen naapurintytön historia.
47. Vähättele itseäsi.
48. Vähättele erityisesti muita naisia.
49. Toistele "miehet Marsista, naiset Venuksesta" -tyylisiä paskasanontoja.
50. Naura kaikille miesten kertomille jutuille. Myös paskoille ja silloin, kun niissä nauretaan sinulle.

Ensi jaksossa: 50-kohtainen ohjeistus aiheesta How to make a suicide after losing self-esteem.

6.3.2011

Narttujen ylistys

Lukuohje: kirjoittaja ei näe maailmaa sukupuolten välisenä kamppailuna, eikä ihmisiä ensisijaisesti sukupuolensa edustajina.

Näin lähestyvän naistenpäivän kunniaksi ajattelin kertoa vähän panojuttuja.

No en (tällä kertaa), mutta hippasen ajattelin kirjoittaa naisten seksuaalisuuden kontrollista nuoren naisen näkökulmasta. Onhan noita tietysti tärkeämpiäkin aiheita, kuten valtiontalous ja leipäjonot, mutta tämäkin aihe koskettaa kuitenkin puolta ihmiskunnasta. Naisia leipäjonoissa ja naisia linnoissa, kutakin tavallaan. Lievimmillään kiusaamisen, kontrollin ja vittuilun, pahimmillaan nyrkkien, puukkojen ja kunniamurhien muodossa.

Aiheesta ovat kirjoittaneet paljon fiksummin monet muut (lisään loppuun linkkilistaa paremmalla aikaa), tämä kirjoitukseni perustuu silkalle nähdylle, kuullulle ja koetulle mutu-tiedolle. Kirjoituksellani ei siis ole mitään merkitystä. Random horon horinoita.

No niin. Ei pitäisi tulla uutisena: seksuaalinen vapaus on länsimaissakin edelleen eri tytöille ja pojille, miehille ja naisille. Vilkasta seuraelämää viettävä (joskus viettämätönkin) naisihminen leimataan (myös naisten taholta) yhä lutkaksi siinä, missä mies on sonni, pukki ja pelimies. Munamies. Jonkin verran joustonvaraa annetaan yläluokkaisille naisille, jotka kalliita tuotteita kuluttamalla todistavat, etteivät ole halpoja. En muista kenenkään aikoihin paheksuneen esimerkiksi Sinkkuelämää-tähtiä. Enkä mä nyt sano, että ympäriinsä paneskelu on hyvästä ja panemattomuus pahasta. Enkä sano toisin päinkään. Sanon vaan, ettei sen mukaan pitäisi ketään arvottaa.

Naisen, ainakin keski- tai työväenluokkaisen naisen (luokattomista puhumattakaan!), halu on yhä tabu: naisen kuuluu edelleen kieltäytyen ja vastaavasti parisuhteessa käytettäväksi antautuen varjella mainettaan. Tätä sääntöä rikkovat saavat kyllä kuulla olevansa horoja ja pihtareita, elleivät onnistu olemaan tekemisissä vain kivojen ja fiksujen ihmisten kanssa. Kohtelu on sen mukaista. Nimitys riippuu siitä, kuka on jäänyt ilman. Aina ei tarvita edes sääntörikkomuksia: elämme maailmassa, jossa jo ennen ensisuudelmaansa saa kuulla olevansa huora. Siis jos on tyttö.

Kaikki tyttömäiseksi mielletty on usein aikuisten silmin hutsahtavaa. Pikkutyttöjä paheksutaan lyhyistä mekoista ja meikkikokeiluista, etteivät vain tulisi vietelleeksi setiä. Älkääkä nyt vielä möliskö brätzeistä ja muista siellä: kokonaan toinen juttu ovat yhä nuorempia koskevat ulkonäköpaineet ja se, että tyttökin voi olla monella tavalla. Tarkoitan, että yhtä typerää, kuin paheksua tyttölasta kynsilakan käytöstä, on syöttää tälle propagandaa, että vain prinsessamainen tyttömäisyys on tyttömäistä. Miksei sitten vaikka nappiverskat ja puissa kiipeily?

Vanhemmat kohtelevat edelleen tyttö- ja poikalapsia eriarvoisesti, mitä tulee seksuaalisuuden heräämiseen ah-noina-ihanaisina teiniaikoina. Naistenmies-pojista ollaan pikkasen ylpeitä siinä, missä syöjätär-vamppiteinit lukitaan ovien taa. Olen vakaasti sitä mieltä, että joidenkin vanhempien, useammin ehkä isien, tyttäriinsä kohdistama hysteerinen siveellisyydenvarjelu ei ole mitään suojelunhalua, vaan joko epävarmuutta oman seksuaalisuuden ja kasvatuksen suhteen tai silkkaa omistus- ja tirkistelynhalua. Taistelua "poikaystävän" (tai vastaavan) kanssa tytön seksuaalisuuden hallintaoikeudesta. Ikään kuin kumpikaan sitä pystyisi kontrolloimaan...

Josta juohtuikin mieleen, että lienemme myös jokainen lukeneet tarinoita siitä, kun isä törmää tyttärensä kuviin jynkkysivuilla. Sitten on tyttö nolona ja isukki pahana. En ymmärrä, miksi. Jokainen on jonkun lapsi ja jokainen on katsonut pornoa. Sitten taas porno, naisten seksuaalisuuden vapauttajana ja vangitsijana, olisi kokonaan oman bloggauksensa arvoinen juttu.

Kontrollista vielä. Sitä perustellaan tyttöjen ja naisten kohdalla usein sillä, että halutaan välttää hyväksikäyttöä. Kuka olisi huolissaan poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Ai niin, mutta siinä missä pojat haluavat aina panna kaikkea mitä liikkuu, ei tytöillä voi olla seksuaalisia tunteita, joten siinä missä poikia ei voi hyväksikäyttää, on jokainen seksuaalinen teko tytön kanssa automaattisesti tämän onnettoman hyväksikäyttö... (Tämä ei sitten ollut pedareiden, jotka myös efebofiileiksi ja hebofiileiksi itseään kutsuvat, puolustus. Eikä varsinkaan poikien dissaus. Tartteeko monta intternetsin kansainvälistä läbänderimerkkiä?)

Hyväksikäytöltä ei muuten varmasti suojaa se, että kielletään seksuaalisuuden toteuttaminen. Päinvastoin. Sen sijaan heitän villin veikkauksen, että paras suoja hyväksikäyttöä vastaan - siinä määrin kuin sellaiseen voi vaikuttaa - on hyvä itsetunto ja joku luotettava läheinen, jolle voi puhua, jos on tarvis. Miettikää sitä, vanhemmat. Miettikää, miten suhtaudutte naisiin yleensä, miten heistä puhutte. Tytöt imevät sen kaiken itseensä, minäkuviinsa. Miettikää, haluatteko tehdä heidän itsetuntonsa riippuvaisiksi toisten huuteluista. Moralisoiva suhtautuminen on usein vaikutuksiltaan verrattavissa hyväksikäyttöön.

Toinen juttu, joka suojaa tehokkaasti myös henkiseltä hyväksikäytöltä, on kulttuurinmuutos - tasa-arvoisempaan suuntaan. Tyttöjä opetetaan edelleen miellyttämään. Hymyilemään, vaikka ei hymyilytä. Pehmentelemään sanomisiaan. Toimimaan diplomaatteina ristiriitatilanteissa. Vaikenemaan omasta osaamisestaan, olemaan nauramatta kovin kovaa. Laittamaan muiden tarpeet omien edelle. Niin milloinka semmoinen tossu ja pulkka oppii sanomaan ei? Tai ylipäänsä yhtään mitään. Näin sitten voi tulla väärinkäsityksiäkin, jos ei haluta, mutta halutaan miellyttää. Kyllä, olen sitä mieltä, että tytöt on kasvatettava itsellisemmiksi.

Ja sitten se koko naiseuden paradoksi. Ristiriitaiset ja valtaisat vaatimukset ovat yksi puoli. Itse en näe tätä niin suurena ongelmana, koska täällä voi jokainen kuitenkin itse päättää, kenen vaatimuksia täyttää tai olla täyttämättä. Voihan sitä olla yhtä aikaa huora ja madonna ja mitä vielä - hienoa, jos vain on tilaa olla. Meistä on moneksi. Sen sijaan ongelmallisempaa on sulloutua vain yhteen rooliin. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa on naiset jaoteltu hoivaajiin, nussittaviin ja hyviin jätkiin. Tai jotenkin muuten, tämä oli kahdessa sekunnissa keksitty heitto. Joka tapauksessa mikä tahansa vastaava "roolitus" estää aika tehokkaasti naisia olemasta sellaisia kuin he haluaisivat olla, ja pitää kontrollin poissa heiltä itseltään.

Lopuksi haluan sanoa, ettei ihan varmasti ole helppoa pojillakaan. Ja ettei minulla ole mitään miessukupuolta vastaan - päinvastoin. Ja että sukupuoli- ja tasa-arvokäsitykseni ei ole niin yksioikoinen, mitä tästä voisi käsittää. Ja että siskojen solidaarisuudesta riippuu myös paljon (HEHEHE). Ja että Suomessa nämä asiat nyt ovat verrattain hyvin, että turhaahan tässä rutisen. Ja muuta sellaista sinänsä tosiasiaa, mitä aina kuuluu sanoa, jos aikoo kertoa jotain typeriä akkojenpuolustusjuttuja.

Ei mulla muuta.

Lopuksi haluan esittää kiitokset äidille, isoäideille ja omaani edeltäville naissukupolville noin yleensä. Ilman kamppailujanne olisin minäkin suurin piirtein koiran asemassa, ja huolenaiheetkin olis vähän totisempia. Kuten, että montako kakaraa tässä lutikoiden täyttämässä läävässä selviää talven yli hengissä ja mihinkä puuhaaraan tämänkin äpärän lykkään... Vilpitöntä rispektiä täydestä sydämestä.

Kiitos myös kaikille hyville jätkille, sukupuoleen katsomatta.

15.2.2011

Mutsien syytä kaikki tyynni

Lastenhoito on yksi niitä asioita, joista melkein kaikilla - riippumatta siitä, koskettiko asia henkilökohtaisesti vai ei - on jokin vankkumaton mielipide. Yhteistä kaikille (kahdelle) näkökannoille on se, että "jos mutsi ei tee näin, se on paska mutsi". (Tähän väliin mainostan yhä vallan oivaa Paskaäidin päiväkirjaa.)

Uusin rääkäisy aiheeseen tuli Hesarista. Uusi ja uusi. Kuvio on vanha. Lasten päivähoitoa arvostavat haukkuvat kotiäidin duunia tekevät. Kotiäidit ja päivähoitoa arvostelevat haukkuvat "itsekkäät uranaiset". Tämä Hesarin provo on taas ensinmainittua kategoriaa. Mutta tiedättekö mitä? Molemmat kiihkoilijat ovat ihan vitun väärässä. Ja molemmat voivat olla oikeassa.

Kaikkien lapsellisten mielestä olen tietysti jäävi sanomaan yhtään mitään yhtään mihinkään, koska olen omasta tahdostani ainakin toistaiseksi lapseton. Minua vain suunnattomasti vituttaa se, miten siitä, kuinka ihminen (moralistien saarnoissa yhä usein nainen ja äiti) päättää hoitaa jälkikasvunsa kasvatuksen, tehdään poliittinen kiistakapula. Moralistiset puheenvuorot raikuvat suuntaan ja toiseen, yhtään ymmärryksen pisaraa ei vastapuolelle suoda. Siinä temmellyksessä unohtuu, että mukula taas pärjää ihan varmasti sekä kotona että päiväkodissa.

Kotihoidontukea olen aina puolustanut perustellen, että lastenhoitokin on työtä ja kotihoidontuki pieni summa siitä työstä. Vähän kuten omaishoidontuki. Vaikka olenkin lapseton, niin suuren pesueen vanhimpana tiedän, että työstä se muksunhoitokin käy (ja se vasta käykin), ja sitä ei arvosteta paljon paskaakaan.

Toinen juttu sitten on se, miten tämä arvostus voitaisiin osoittaa niin, että ne eivät olisi aina naiset, joiden työura katkeaa ja joille ei kerry eläkettä kotivuosistaan. Ja ettei töissäkäyvää pienten lasten äitiä pidettäisi tästä syystä itsekkäänä. Ja ettei päivähoitojärjestelmää romutettaisi siinä samalla.

Katson ajattelevani pelkästään loogisesti, kun vaadin oikeutta päivähoitoon siinä, missä kotihoidontukeakin. Jonkinlaista sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista tämä keissi varmasti vaatisi.

Tahtoo vain sanoa: on se nyt perkele, kun eivät saa naiset ja vanhemmat saisivat vieläkään ihan oikeasti valita. Tehdä päätöksiään jälkikasvuaan koskien ihan ilman poliitikkokaartin saarnoja saati toisten vanhempien länkytyksiä siitä, mikä on oikeaa vanhemmuutta.

Ja voi, kun ns. uusi vasemmisto ei antaisi periksi arjen ja työn käsitteiden uudelleenmäärittelyistä. Tämä on nimittäin sitä kovinta ydintä, jossa vasemmisto on tänään vahvoilla: työ ei ole pelkkää palkkatyötä.

25.1.2011

Tsuurnalistin hajatelmia työstään, osa 1

Läppärini tiedostoja perkatessani törmäsin seuraavaan viimekesäiseen tekstiini. Kirjoitin sen silloin pelkästään itselleni, mutta sen ammatillista pohdintaa koskevat osat ovat edelleen ajankohtaisia ja niissä saattaa olla jotain, joka kiinnostaa muitakin kuin itseäni. Näkökulma on ehkä turhan kyyninen, koska se kertoo niistä kriiseistä, mitä varmasti moni toimittaja kohtaa jossain vaiheessa uraansa ammatillisuuttaan pohtiessaan ja alansa kehitystä seuratessaan. Kokonaiskuvani työstäni ja sen merkityksestä on todellisuudessa paljon valoisampi kuin seuraava teksti antaa ymmärtää.

"Tommy Tabermann on kuollut. Tänään on kuuma, kostea ja painostava ilma. Kaupunki uhkaa taas häätää romanit Satamasta. Minua on lainattu Ilta-Sanomissa. -- Anatomia. Monotonia sai minut melkein harkitsemaan (kauno)kirjoittamisesta luopumista. Itsetarkoituksellinen omaelämänkerrallisuus on kirjallisuudessa noloa. Haluan muuttaa ulkomaille. --

Olenkohan onneton uutistoimittaja? Vihaan pinnallisuutta ja pätkittäisyyttä. Vihaan pintaraapaisuja ja puolihuolimattomuutta. Haluan perehtyä, pohtia, sulatella ja muodostaa rauhassa näkemyksiä. En halua oksentaa keskeneräisiä vaikutelmia tai lainattuja faktapätkiä ihmisille. Uutisjournalismi tänään on perseestä. Tämän päivän lehti on huomenna vanha. Sivut on täytettävä, joskus siinä onnistutaan paremmin ja joskus huonommin. Useimmissa lehdissä silläkään ei ole väliä - kunhan ne ovat täynnä. Mikään ei muutu. Kaikki unohtuu.

Ihmisillä on liikaa informaatiota ja he saavat sitä mistä tahansa enemmän kuin sanomalehdestä. Nykyisin uutisjournalismi laahaa aina sosiaalisen median ja muiden verkostojen perässä. Jokainen uutinen on jo käsitelty ja pureskeltu jossain muualla, kun toimittaja toimittaa sen muka tuoreena. Oikeasti uutta ei voi syntyä muuten kuin esittelemällä uusia näkökulmia. Siihen ei ole aikaa. Toimittajan tehtävä tiedonvälittäjänä on entistä turhempi. Sen sijaan toimittajan tehtävä kokemuksen välittäjänä on entistä tärkeämpi. Muttei siihen oikein ole aikaa, eikä ennen kaikkea uskallusta. Oikeat uutiset harvemmin löytyvät Facebookista.

Niin kauan kuin muistan, olen työssäni jotenkin halunnut olla hyödyksi ihmis- ja yhteiskunnalle. En ole koskaan tiennyt, mikä on se tapa, mutta ydin on säilynyt koko ajan samana: haluan välittää kokemuksia ihmisten kesken, että he ymmärtäisivät paremmin toisiaan. Eivät välttämättä hyväksyisi, mutta tietäisivät, mitä kukin on mieltä ja miksi. Haluan näyttää yksilön ja ympäristön kohtaamisessa syntyvät kokemukset osana jotain suurempaa kokonaisuutta, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin maailmaa. Ikään kuin olisin joku saatanan valo pimeässä, hah. Johan on suureellinen kuvitelma. Haluan lisätä ymmärrystä, vaikka omani on kovin vajavainen.

Ehkä haluankin ensisijaisesti lisätä omaani. Ehkä journalismi on vain hyvä tekosyy ronkkia ja raapia itseä kiinnostavia aiheita ja asioita. Muka sen varjolla, että muidenkin pitää saada tietää niistä. Ja sitten siitä vielä maksetaan. Kummallinen työ. Siitä ei tee yhtään vähemmän kummallista se, että toisten toimittajien arvostamat toimittajat tekevät yleisön mielestä monesti helvetin kuivia juttuja. Muita pidetään rahvaanomaisina siihen asti, kunnes niille vahingossa myönnetään joku palkinto. Eikä mikään ole kiusallisempi ilmestys kuin toimittaja, joka luulee päässeensä kiinni pienen ihmisen sieluun ja sitten empaattisesti esittelee löydöstään – ihastuneena omaan herkkyyteensä ja ehkä vielä säikähtäneenä jutunaiheestaan, sillä suuri osa toimittajista (kuten kaikista ihmisistä) on tynnyrissä kasvaneita kermaperseitä. Siinä sitten pollastellen vaatimattomana, kaikkensa antaneena, ihmisen mittaisena. Hyi helvetti.

Näkemykset, vaikutelmat, maailmankuvat, ihmiskuvat ja -kohtalot. Ne ovat aina kiinnostaneet minua. En ole kiinnostunut näennäisen irrallisista, näennäisen objektiivisista faktoista, vaan siitä, miten ihmiset ovat ne omissa päissään jäsentäneet ja merkityksellistäneet. Miten faktat ovat vaikuttaneet ihmisten elämiin. Toisaalta en ole kiinnostunut myöskään pelkistä emootioista, kokemuksista: olen kiinnostunut siitä rajapinnasta, missä ihmisen maailmankuva ja käsitykset syntyvät näennäisen rationaalisesti. Siksi en muista monenkaan sodan vuosilukuja. Sen sijaan osaan analysoida, mihin uskoen sodat käytiin ja mitä vastaan. Olen siis kiinnostunut syy–seuraus-suhteista, maailman tärkeimmästä ja typerimmästä kysymyksestä: miksi. --

Vähän väliä mietin, olenko huono toimittaja. Pohdin liikaa työni merkitystä, kun minun pitäisi jo ammatillisen lojaaliuden nimissä korostaa sitä. Mutta mitä hyödyttää kirjoittaa juttuja kalankääreisiin? Mitä ylipäänsä hyödyttää käyttää elämäänsä pohdiskeluun, kun voi esimerkiksi juoda ja naida?

Taidan sittenkin olla toimittaja."