29.8.2011

Laiska opiskelija ja muita legendoja

Homma menee näin.

Koulussa kerrotaan, että kun olette hyviä oppilaita, pääsette hyvään toisen asteen oppilaitokseen ja näin turvaatte tulevaisuutenne. Lukiossa kerrotaan, että kun nyt vain löydätte omat kiinnostuksen kohteenne, kirjoitatte hyvin ja pääsette yliopistoon, niin siitä se taivas aukeaa: ensi alkuun vuositolkulla villiä ja vapaata opiskelijaelämää, sitten kun joskus on valmistuttu, taattu toimeentulo unelma-ammatista.

Siinähän kirjoitatte, luette, pänttäätte ja älyänne kehitätte.

Jossain vaiheessa sitä yliopiston luennolla nuokkuessaan tajuaa, ettei se ihan niin mennyt. Mutta että ihan hauska läppä. Ensin sitä huomaa, että akateeminen vapaus on pelkkä legenda ja vitsi. Itseään saa sivistää opintoaikojen ja vanhempien varallisuuden - ei suinkaan oman kiinnostuksen - rajoissa. Eli ei turhia (=tutkintoon kuulumattomia) kursseja, käytännössä valmiit lukujärjestykset ja tiukempi läsnäolovalvonta kuin aiemmissa oppilaitoksissa kuunaan. Tätä on yliopisto nykyisin.

Muistelen kaiholla luokattoman lukion vapaamuotoista opiskelua, vapaamielistä rehtoria (jolla oli aina aikaa keskustelulle ja joka kannusti filosofoimaan) ja läpi sormien katsottuja poissaoloja.

Niin. Sitten, kun omat pikku töistä jääneet säästöt on viimeistään ensimmäisen vuoden aikana kulutettu loppuun, sitä viimeistään huomaa, että eihän tällä tuella perkele eläkään. Burnoutittomuus-orientoitunut opiskelija nostaa opintolainaa, velattomuus-orientoitunut opiskelija tekee opiskelun ohessa hanttihommia (onhan toki helppoa sovittaa työaikataulut läsnäolopakko-kurssien kanssa yhteen, vai miten se meni).

Ehdottomasti muuten ei kannata mennä liian hyväpalkkaiseen työhön tai työskennellä liikaa, koska voi joutua maksamaan opintorahoja takaisin Kelalle 30 prosentin korolla. (Tulorajat, tuo opiskelija-duunarin nerokas kuritusjärjestelmä.) Ja niitä näin käytettyjä tukikuukausia ei siitä huolimatta saa käyttöönsä. Tiedetään tilanteita, joissa tulonsa kerran vituiksi laskenut opiskelija velkaannutta itsensä nostamalla opintolainaa maksaakseen opintorahansa takaisin. Mitäs meni tekemään liikaa töitä.

No, jossain vaiheessa sitä huomaa miettivänsä, että miksi ihmeessä edes opiskelee. Opiskelee velaksi, kun voisi elää leveämmin - velatta - jopa työmarkkinatuella ja asumislisällä (töistä nyt puhumattakaan). Tai sosiaalituilla. Ja tätä en sano sillä, että nämäkään tuet suuria olisivat, enkä varsinkaan kateellisena. Opiskelu nyt kuitenkin kerryttää aineetonta pääomaa, jos se aineellista viekin.

Mutta rehellinen ihminen joutuu kysymään itseltään aika usein, että miksi.

No vittuillakseni tietenkin. Vittuillakseni opiskelin, aion jatkossakin todeta muuan keihäslegendaa mukaillen (hän tosin vittuillakseen vilkutti). Vittuillakseni, kun ei ole vielä duunarin kakaroilta kielletykään. Vittuillakseni, kun opiskelemaan pääsy on ainakin vielä toistaiseksi enemmän kiinni ällistä kuin varallisuudesta. Vittuillakseni - kun en parempaakaan syytä ole vielä keksinyt.

Ai niin. Olihan se mieletön tiedonjano. Ja uteliaisuus ja halu kehittää omaa ajattelua. Kaikki ne asiat, mitkä aikoinaan pakottivat pyrkimään tähän pisteeseen.

Mutta mitäs niistä enää. Näinä aikoina. Tärkeintä on, että korkeakouluista tuotetaan putkikatseisia, kaikesta kriittisyydestä riisuttuja työntekijöitä sopivasti elinkeinoelämän tarpeisiin. Ja äkkiä.

Ja sitten ihan vain taustatiedoksi niille, jotka luulevat tekevänsä tekstini tyhjäksi aina yhtä vahvalla argumentilla "nuori elämää kokematon pullamössöneiti ei tiedä mistään mitään". Että tehkää perässä.

Kävin lukion kahteen vuoteen puoliksi siksi, että oli niin kiire "maailmalle", puoliksi siksi, että piti ehtiä tehdä vähän rahaa säästöön opiskelua varten. Ison duunariperheen kakaraa ei nääs lähetetä opiskelemaan kymppitonnin pesämunan kanssa. Kirjoitin älliä ja sinä kolmantena vuonna olin erinäisissä töissä toisella puolen Suomea (kotipaikkakunnalta ei töitä löytynyt) noin 1300 euron kuukausipalkalla. Säästin siitä opiskelurahaa ja luin pääsykokeisiin. Hain kolmeen yliopistoon, pääsin kaikkiin, menin yhteen. Tein töitä. Ja opintopisteitä ropisi ihan vitusti.

Kunnes koin burnoutin. Parikymppisenä.

On se sitten hienoa.

Tehokkuus.

Vaan kun vähempi ei tahdo enää riittää. En minä ollut himopänttääjä tai perfektionisti. Oikeastaan päinvastoin. Yritin vain tehdä asiat suunnilleen sitä tahtia kuin kuuluisi, niissä taloudellisissa puitteissa, mihin olen pakotettu. Ja sain huomata, että opintoputkessa varaa ei jää sairastumisille, burnouteille, sivupoluille eikä harhaliikkeille. Puhumattakaan, että voisi välillä olla muutamaa kuukautta pidempään työelämässä saati tehdä jotain niin utopistista kuin vaikkapa perustaa perhettä.

Jos koulutuspolitiikasta päättävät ja yliopistouudistuksen suunnittelijat saisivat päättää, niin kukaan ei etsisi itseään, ei sivistyisi laaja-alaisesti eikä ainakaan oppisi kriittistä ajattelua.

Sellainen nimittäin 1. ottaa aikaa, 2. vaatii syvällistä ajatustyötä. Kumpikaan ei ole tällä hetkellä hirveän suuressa huudossa koulutuspolitiikkamme suunnasta päätellen. Ai niin, ja 3. on vaarallista valtaapitäville.

Lopuksi on vielä todettava, että ainakin Tampereen yliopistolla on myös vitusti hienoja tyyppejä, opettajia ja opetussisältöjä. Tutkijoita ja tutkimusta. Ongelmana ovat enemmänkin ulkopäin (elinkeinoelämästä ja sen etuja ajavilta poliitikoilta) tulevat paineet kuin joku yliopistolaitoksen sisäinen mädännäisyys.

Että turhaan vielä luulitte eroon päässeenne.

Sitä paitsi, opiskelen kuitenkin unelma-ammattiini, olen saanut tehdä alani töitä jo vuosia ja uskon myös työllistymiseeni valmistumisen jälkeen. Harvalla opiskelijalla on näinkään hyvä tilanne. Lisäksi olen nuori, terve, innokas, uhmakas ja vastuussa vain itsestäni.

Siitä huolimatta mielestäni olisi kohtuullista, että 1. yliopiston annettaisiin palvella alkuperäistä tarkoitustaan mahdollistamalla oikea oppiminen, 2.1. opintotuki olisi sellainen, että sillä tulisi jotenkuten toimeen, 2.2. lainaa ei pakotettaisi ottamaan tai 2.3. opintoaikoja ei olisi rajattu, jolloin töissä saisi ja ehtisi käydä miten paljon lystää.

Toinen juttu on sitten, mitä tämä opiskelijoiden halpatyöreservi tekee työmarkkinoille. Ja onko sen koommin yhteiskunnan kuin yksilönkään kannalta järkevää tai hyödyllistä tuputtaa ihmisille puhelimessa sukkakerhon jäsenyyttä.

460 eurolla kuukaudessa on vähän vaikea tulla toimeen.

Kirjoitettaessa soi: Haistelijat - Alasti Pyynikillä

10.8.2011

Hässäkkäpäivät lontoolaisittain

Pohjois-Lontoon Tottenhamissa ammuttiin 29-vuotias musta neljän lapsen isä Mark Duggan. Poliisi väitti, että mies ampui ensin, mutta eipäs sitten ampunutkaan. Tappo synnytti ensin mielenosoituksen, sitten mellakan, joka levisi pian Lontoon köyhimmille esikaupunkialueille ja kohta muihin teollisuuskaupunkeihin.

Olen hiljaksiin yrittänyt muodostaa jonkinlaisen järkevän kokonaiskuvan Lontoon viime päivien hässäköistä. Sellainen on vähän hankalaa, koska levottomuuksille on monia syitä, ja olen noin yleensä ottaen seurannut tiiviimmin vähän muita asioita kuin brittiläisen yhteiskunnan kehitt taannuttamista.

Osansa ihmisten vihaan on varmasti poliisin etnisiin vähemmistöihin kohdistamalla kyttäämisellä, syrjinnällä ja väkivallalla. Poliisi ei myöskään ole juuri koskaan joutunut vastuuseen käsiinsä kuolleista ihmisistä.

Lontoon mellakat eivät kuitenkaan ole leimallisesti minkään tietyn ihmisryhmän mellakoita. Siellä mellakoivat rinta rinnan sekä syntyperäiset että muualta tulleet. Ihmisiä yhdistää lähinnä kaksi asiaa: he ovat useimmiten nuoria ja asuvat kaupungin köyhimmillä alueilla. Yhdenlainen luokkakapina, kyllä.

Selvää tietysti on, että maata johtavat poliitikot ovat suorastaan kerjänneet mellakoita. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että maassa, jossa sosiaalinen liikkuvuus on teollistuneiden yhteiskuntien jähmeintä, jonka julkisia palveluita on ajettu tarmokkaasti alas ja jonka rikkain kymmenys tienaa satakertaisesti köyhimpään verrattuna, puhkeaa jossain vaiheessa levottomuuksia.

mydavidcameron.com

Mellakoiden syistä ei ole julkisesti oltu kovin kiinnostuneita. Sen sijaan on keskitytty päivittelemään, että mitenkä se nyt näin. Ja mitenkä meillä. Ja että eihän näin voi tehdä. Väärin on, väärintekijät hirteen. Hyvät ihmiset täällä jo katuja siivoavat, kunnon ihmiset, oikeat ja normaalit ihmiset.

Eihän siinä, typeräähän vihaa on kohdistaa samassa tai vain hiukan paremmassa asemassa eläviin. Paikalliseen pienyrittäjään tai naapuriin esimerkiksi. Mutta tällaisten itsestäänselvyyksien ääneen lausuminen ei auta ymmärtämään tapahtumia. Moralisointi on helppoa, mutta aika turhaa. Vähän kuin syyttäisi rivisotilasta sodasta.

Huomautettakoon myös, että kaikenlaiset kapinat ja kansannousut harvoin toteutuvat hirveän siististi ja oikeaoppisesti. Niissä tapahtuu paljon paskaa. Vituix män, mutta mänköön. Paskaa on tapahtunut kuitenkin koko ajan kaikessa hiljaisuudessa niille ihmisille, jotka lopulta näyttivät saaneensa tarpeekseen. Tämän hiljaisen väkivallan tekijät harvoin teilataan julkisesti ja vedetään oikeuteen.

Kyllä kai sen jokainen ilmankin ymmärtää, että väkivalta ja "tavan ihmisten" kotien ja puotien tuhoaminen on väärin ja perseestä. Ei sitä tarvitse joka paikassa toitottaa.

Sen sijaan harva ymmärtää - tai suostuu ymmärtämään - miksi sellaiseen sekasortoiseen tilanteeseen päädytään. Itseni ei kylläkään ole lainkaan hankalaa kuvitella tilannetta, jossa on ihan vitun sama, poltanko auton vai ryöstänkö kaupan. Ja tästä juuri on kysymys. "Miksi" on aina tärkeämpi - tai ainakin kehittävämpi - kysymys kuin "mitä".

Jos on kokenut rakenteellista väkivaltaa ja syrjintää koko ikänsä, lailliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään on viety jo syntymässä ja kontrollin verkko ympärillä vain kiristyy, niin mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Mitä sinä tekisit? Yrittäisit olla vielä kunnollisempi kansalainen, päättäjille mieluinen - vain että rikkaat edelleen rikastuisivat, köyhät köyhtyisivät ja sinä olisit edelleen se halveksittu luuseri, no matter how hard you try?

Mellakoitsijoita on syytetty nihilismistä ja poliittisesta näköalattomuudesta. Heillä ei tiemmä ole vaatimuksia. Höpö höpö. Tokihan on, ja ne ovat ihan jokaisen nähtävissä, joka vain viitsii katsoa maan yhteiskunnallista "kehitystä". Ei kukaan syyttä rähise - eivät ainakaan kymmenet tuhannet.

Sitä paitsi, niinköhän tuota itsekään oikein umpivittuuntuneena tekisi ensin listan poliittisista vaatimuksista ja mediastrategian, ennen kuin lähtisi polttamaan autoja? No, ehkä, mutta Lontoossa eivät rähisekään tiedotusopin ja sosiaalipolitiikan opiskelijat. Tai ehkä hekin, mutta sitten on mediastrategia jäänyt heiltäkin pyhän vihan puuskassa tekemättä. (Totta puhuen, ovathan Lontoossa rähisseet opiskelijatkin, lukukausimaksujen korotuksia vastaan. Varmasti heitä rähisee siellä nytkin. Männävuonna on rähissyt myös ay-väki.)

Tai voihan se olla, ettei mellakoitsijoilla ole vaatimuksia - enää. Että nyt on kärsitty niin kauan, ettei paljoa kiinnosta mikään loiventelu. Voihan se olla niinkin. Sitten ei muuta, kuin että deal with it. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - varsinkin kun taakse on Thatcherin ajoista lähtien jätetty yhtä sun toista.

Sitten on vielä muuan tärkeä asia, jota turvattua elämää eläneet eivät tule koskaan ymmärtämään: päähänpotkitut preferoivat hetkellisen vallantunteen kauaksi ohi siitä, että saisivat vaikkapa pienen korotuksen sosiaalitukiinsa. He asettavat riemumielin turvallisuutensa ja tulevaisuutensa (joita ei muutenkaan ollut) uhatuiksi, jos saavat hetken kokea olevansa oman elämänsä herroja, kykeneviä ja voimakkaita. Olkoon se sitten mellakkapoliisin heittelyä kivillä, kaupan ryöstö tai ihan jotain muuta.

Alternetin mainiossa kirjoituksessa todetaan: "People riot because they have spent their whole lives being told that they are good for nothing, and they realise that together they can do anything – literally, anything at all."

Tässä on koko homman ydin, sen mitä minä maailmasta ymmärrän. Ihmiset haluavat olla olemassa, kyetä muuttamaan asioita, näkyä muille ihmisille. Ennen kaikkea kyetä vaikuttamaan omaan elämäänsä. Se on näppärimmällekin yksilölle hankalaa, jos elämän valttikortit on vedetty vessanpöntöstä jo ennen syntymää.

Niin, se nihilismi. Siitä syyttäminen tällaisessa yhteiskunnassa on vähän hassua. Ihmisen, jolla ei ole osoitettu olevan mitään arvoa, pitäisi sitten toiminnassaan ilmentää joitain korkeampia moraalisia arvoja? Kerrassaan höpsöä on myös väittää protestoijien olevan "yhteiskunnan ulkopuolella" (siis missä?) ja sen säännöistä piittaamattomia. Hehän ovat sisäistäneet täydellisesti yhteiskunnan ja ajan hengen!

He ovat mitä kirkkain kuva tämänhetkisen brittiläisen yhteiskunnan tilasta ja eetoksesta. "Jokainen on vastuusta itsestään ja kaikki keinot ovat sallittuja", yhteiskunta viestittää. Sitten kun tyypit vastaavat, että "niin, niinpä tosiaan", niin muu yhteiskunta paskantaa housuihinsa. Ristiriitaista?

Yhtä typerää on syyttää mellakoijia ahneudesta materiaan. "Vain tavaralla ja merkillä on merkitystä, niillä pärjää", yhteiskunta opettaa. Mellakoitsijat hankkivat käypää valuuttaa ja sosiaalista arvonnousua. Toimivat siis yhteiskunnan oman logiikan mukaisesti, järkevästi. Yhteiskunta paheksuu.

Kun yritykset, valtiot ja pankit käyttäytyvät vastuuttomasti, se on järkevää ja kannattavaa liiketoimintaa, johon yksilöiden on vain sopeuduttava. Eikä vain sopeuduttava, vaan tehtävä kaikkensa tuota toimintaa edistääkseen. Kun yksilöt käyttäytyvät vastuuttomasti, se on moraalitonta ja paheksuttavaa.

mydavidcameron.com

Mitäköhän paheksujat sitten oikein olettivat? Että mellakoitsijat perustavat ensimmäisenä porkkanamaan ja kodittomien kissojen suojakodin?

Ehkäpä he perustavatkin, mutta eivät vielä. Yhdenlaisen syyn mellakoille antaa NBC-telkkariin kommentoinut, mellakkaan osallistunut nuori jäbä. Pätkä löytyy myös Alternetin jo mainostamastani kirjoituksesta.

"'Yes,' said the young man. 'You wouldn't be talking to me now if we didn't riot, would you? -- Two months ago we marched to Scotland Yard, more than 2,000 of us, all blacks, and it was peaceful and calm and you know what? Not a word in the press."

Eli vapaasti suomennettuna: rauhanomaiset mielenosoituksemme eivät kiinnostaneet ketään vittujakaan. Käsi ylös, kuka seuraa tai ottaa osaa mielenosoituksiin liittyen esimerkiksi tuloerojen kasvuun Suomessa? Ketä kiinnostaa? No, onhan meitä muutamia, ja huonoina uutispäivinä meistä myös kirjoitellaan. (Tai jos demoista saa tissiliivikuvia.)

Onhan näitä syitä esitetty muitakin. Analyysien tiukinta kärkeä ovat edustaneet muun muassa brittiläisten konservatiivipoliitikkojen (ja suomalaisen keltaisen lehdistön) "ne nyt vaan haluaa riehua" ja "ne nyt vaan haluaa ryöstää".

Nuorisokulttuuriläppään en viitsi nyt lähteä ollenkaan. Kuten en myöskään oikeistolaisten provoamiseen, että mellakat ovat seurausta siitä, kun pilalle passatuilta pennuilta otetaan kaikki pois.

Ärsyttävä mielikuva toki, mutta aivan väärässä yhteydessä. Sellaisia vaikutuksia voisimme nähdä sosialisoimalla ihan oikeasti rikkaiden pentujen (vanhempien) omaisuuden.

Kiinnostaisi kyllä ippasen.

Kirjoitettaessa soi: The Clash - London's Burning

4.8.2011

Totuudellinen toimittaja ja muita vitsauksia

Valtakunnan virallinen loukkaantuja ja rass erään hallintovaliokunnan puheenjohtaja on loukkaantunut jälleen - ja jälleen kerran toimittajien alhaiselle ammattikunnalle. Viimeksi syynä oli se, että kuvaaja oli laittanut poliitikon kuvan lehteen. Että homma pysyisi tasapuolisena, nyt sapiskaa sai kirjoittava toimittaja, kun oli tohtinut kysyä herralta poliitikolta kommenttia häntä koskevaan aiheeseen. Miehen perustelut kieltäytyä olivat vähintäänkin mielenkiintoiset:

"En viitsi sen kummemmin puhua, koska teillä on ikävä tapa painaa nämä keskustelut sellaisenaan lehteen ja se on hiukan ärsyttävä tapa." Onhan se, todella! Taistelussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta suosittelen otettavaksi käyttöön myös seuraavia laineja:

- En viitsi asioida kaupassanne, sillä teillä on ikävä tapa pyytää maksu ostoksista ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tuoda lapsia hoitoonne, sillä teillä on ikävä tapa pitää heitä silmällä koko päivän, ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi pyytää teitä vaihtamaan autoni starttia, sillä teillä on ikävä tapa siinä yhteydessä irrottaa vanha ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tulla murtuneen käteni kanssa sinne, sillä teillä on ikävä tapa laittaa sellaiseen kipsi ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi tulla katsomaan näytelmäänne, sillä teillä on ikävä tapa tekeytyä lavalla joksikin muuksi kuin olette ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

- En viitsi pyytää teiltä palvelusta liittyen mieheni kuolemaan, sillä teillä on ikävä tapa haudata nämä ruumiit ja se on hiukan ärsyttävä tapa.

Kirjoitettaessa soi: Aavikko - 3000 dollaria