12.10.2011

Tällaisessa maailmassa tyttäresi kasvaa

"Nämä horot ovat yhteiskunnan alinta saastaa."

Kommentti on suomalaisen aikuisen miehen kommentti 14-vuotiaasta tytöstä. Aamulehti oli poiminut sen juttuunsa, joka käsitteli nuorten kokemaa seksuaalista häirintää ja hyväksikäyttöä. Surkeinta ei ole itse kommentti, vaan sen edustaman arvomaailman laajuus.

Siitä on miltei kymmenen vuotta, kun olin itse samanikäinen, mutta tutunkuuloinen kommentti tempasi heti tuon ikäkauden tunnelmiin. En edelleenkään ole täysin immuuni sovinismille, mutta muistin hetkessä, miten musertavalta se tuntui teinitytöstä.

Kerron, miltä maailma näytti ja tuntui 14-vuotiaasta tytöstä. Muistan sen kyllä. Siirtyminen sukupuolittuneeseen maailmaan vapaasti omana itsenään kasvaneen lapsen maailmasta oli kuin yhteisö olisi kiljunut: tästä lähtien arvosi määrittyy vain ja ainoastaan sen mukaan, kuinka paljon miessukupuoli kollektiivisesti sinuun himojansa kohdistaa ja missä määrin kykenet heidän tarpeisiinsa vastaamaan. Siltikin – ja ristiriitaisesti myös siksi – olet aina miestä huonompi. Pelkkä väline ja epäihminen.

Se oli kuin nuijalla päähän. Kenellä tahansa juntilla, jolla oli munat, tuntui yhtäkkiä olevan valta määritellä ihmisarvoni – ja useimmiten tämä joku määritteli sen jonnekin tiskirätin tai kissanpaskan jälkeen.

Jos itsetunto ei ole rautaa – mitä se ei ihan hirveän monella teini-ikäisellä ole – on moisesta tekemistä selvitä täyspäiseksi aikuiseksi. (Tähän joku vääräleuka sanoisi, että niinpä näköjään.) Parhaimmillaan tässä ovat tietysti vanhemmat tai joku muu avuksi. Pahimmillaan he ovat vahingoksi. Isiensä huorina hakkaamia tyttöjä on Suomi täynnä.

Olin kuullut olevani huora, jo ennen kuin olin edes pussannut ketään. 14-vuotiaana olin kuullut olevani huora varmasti satoja kertoja. Kehittyvään vartaloon liittyvistä kommenteista oli tullut arkipäivää. Samana päivänä sai kuulla olevansa läski ja lauta, perseensä liian suuri ja liian pieni, sama juttu tissien kanssa. Käsiksi käymisestä puhumattakaan. Että sellainen työpaikka on teinille yläaste.

Lähellä sijaitsevalla lomakeskuksella oli ehkä osuutensa siihen, että minultakin yritettiin ostaa seksiä. Parikin kertaa vanhat, varakkaat ja mahakkaat pysähtelivät autoineen ja kuskeineen kyselemään hintaa ulkoilevalta kakaralta. Odotin, että avasivat ikkunan ja räkäisin naamalle.

Ja nämä olivat vasta fyysisyyteen liittyviä ongelmia. Yhtäkkiä myös ajatuksistani, mielenkiinnon kohteistani, työnteostani ja tunteistani oli tullut naurettavia, koska ulkoisista tunnusmerkeistä päätellen olin tulossa joksikin, mitä sanotaan naiseksi. Siinä ei ole ihan hirveän helppo kasvaa arvostamaan tätä jotain, mitä sanotaan naiseksi.

Tiedän. Ei tämä ole vielä mitään. Länsimaisella naisella on asiat hyvin. On äänioikeutta ja ehkäisyä. Huntua ei pakoteta päälle, jos kohta pois pakotetaankin. Historiallisesti ja globaalisti ajatellen olen kaikesta huolimatta maailman onnekkaimpia ihmisiä.

Mutta jotta tunnistaisimme naisten alistamisen ylipäänsä ja kykenisimme tekemään sille yhtään mitään yhtään missään, meidän on tunnistettava se myös lähellämme. Ei Suomi ole mikään misogyniavapaa vyöhyke. Raippatuomioiden jakelu ja huorittelu ovat saman janan eri päissä, saman ilmiön astevaihtelua.

Siksikin on naurettavan läpinäkyvää, että feminismin vihaajat ovat miltei poikkeuksetta samoja, jotka ovat tekopyhästi huolissaan naisten huonosta asemassa ääri-islamistisissa valtioissa. Oksettavaa keppihevostelua. Rikkaa on aina hauskempi kaivaa veljen silmästä kuin malkaa omasta – varsinkin, jos siitä saa hyvän lyömäaseen.

Rasismi ja sovinismi ovat erottamattomat kaksoset. Molemmat pohjautuvat ajatukseen, että toiset ihmiset ovat vähemmän arvokkaita kuin toiset. En pidä mustavalkoisesta ajattelusta, mutta yhdestä asiasta olen yhä varmempi: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka tunnustavat kaikki ihmiset samanarvoisiksi ja niitä, jotka eivät.

Olen äärettömän iloinen ja onnellinen siitä, että myös niin monet miehet, joiden kanssa olen ollut tekemisissä ikään, yhteiskuntaluokkaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, ovat olleet feministejä. Toiset eivät välttämättä ole sanoneet sitä ääneen, mutta osoittaneet sen suhtautumisellaan. Nuo rohkeat, sivistyneet, älykkäät ja sydämelliset miehet ovat osaltaan pitäneet huolta siitä, että kaikesta huolimatta rakastan miehiä, enkä ole menettänyt toivoani ihmiskunnan suhteen muutenkaan.

Joskin olen sitä mieltä, että feministiksi tunnustautuminen on lähinnä tosiasioiden tunnustamista. Emmehän irvaile sitäkään, jos valkoiset taistelevat rasismia vastaan ja vapaat ihmiset orjuutta. Yhtäläinen kummajainen on feministiksi tunnustautuva mies.

Np. Conscious Youths - Hustle