16.12.2012

Hymistely on vaarallista

"Harvempi hyssyttelijä on välittänyt ottaa keskustelun sisällöstä ja esitetyistä argumenteista selvää. Helpompi on sanoa jotain ylimalkaista poteroitumisesta. Poterossakin muuten yleensä ollaan välttämättömyyden edessä, ei huvikseen."

Kolumni, Kansan Uutiset: Hymistely on vaarallista

28.11.2012

Kuka elää ja kenen kustannuksella

Tämä on blogikirjoitus. Blogikirjoituksen mitta on vapaa. Jos et jaksa lukea, jätä lukematta äläkä kitise.

Ajankohtaisen kakkosen teemailta 27.11. pysyi yhtä kaukana itse asiasta kuin pelkäsinkin. Piti puhua "syrjäytymisestä", mutta köyhyydestä ei saanut puhua, eikä siitä, mistä se johtuu. Viittaukset ongelmien alkusyihin ohitettiin täysin. Sitä kelaa ei kukaan uskaltanut lähteä purkamaan, vaikka sitä yritin tarjota ja yritti pari muutakin keskustelijaa.

Enimmäkseen lässytettiin, että työ miehen tiellä pitää ja kaikki työ on arvokasta. Esimerkiksi se sivuutettiin täysin, että silloin siitä varmaan pitäisi maksaakin jotain. Sitä paitsi, kaikki työ ei ole arvokasta. Yhteisölle hyödyllinen työ on. Osa on suorastaan vahingollista.

Tukevasti pysyttiin annetuissa raameissa: heristeltiin sormea ja kerrottiin nyyhkytarinoita. Oltiin niin hyviä ihmisiä, että.

Hyi helvetti.

Jo on aikoihin eletty, mietin. Täällä sitä istutaan jonkun todellisuudesta karanneen tontun kanssa, joka väittää naama (melkein) peruslukemilla, että kilpailussa voi olla pelkkiä voittajia. Että rikkaiden rikastuminen ei ole köyhiltä pois.

Kaikenlainen höpsisti.

Eipä tietenkään ole pois. Kaikki kiinalaiset tehdastyöläiset esimerkiksi ovat vain niin vitun tyhmiä, että kituvat koko lyhyen elämänsä huvikseen maanpäällisissä helveteissään. Eikä yritysjohtajien miljoonilla ole mitään tekemistä sen kanssa, että heillä on orjia tehtaassaan.

Suomalaisten pomojen miljoonilla ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, että joka kymmenes työssäkäyvä ei saa työstään palkkaa - palkkatyön ulkopuolisesta työstä puhumattakaan. Eikä sen kanssa, että maassa on satojatuhansia työttömiä, niin että palkat ja työehdot saadaan pidettyä kyllin matalina. Ei sen kanssa, että moni ei tule toimeen työllään. Ei sen kanssa, että moni kuolee sorvin ääreen ennen aikojaan.

Rikkaiden rikastumisella ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että ihmisiä kohdellaan ongelmajätteenä tai pelkkänä talouden biopolttoaineena, tilanteesta riippuen. Heti kun hän lakkaa tuottamasta, sairastuu tai vanhenee, hän lakkaa olemasta mitään. Hänellä ei ole enää edes välinearvoa.

Herätkää nyt vittu. Nielettekö te tämän?

Nielettehän te, niin kauan kuin itse saatte oman murunne pullasta, vaikka kuinka pienenkin. Perseennuolennallakin voi tulla toimeen, ainakin jonkin aikaa. Mutta niitä, jotka eivät saa sitä muruakaan - vaikka paistaisivat peltikaupalla pullia päivät pääksytysten - on yhä kasvava joukko.

Eikä tämä ole luonnonlaki, toisin kuin kaiken maailman tontut väittävät, vaan tieten tahtoen juuri tällaiseksi rakennettu järjestelmä. Ja siltä osin, kuin se kusee - ja sehän kusee, katsokaa nyt Eurooppaa - siihen voidaan vaatia muutosta. Asioita voi tehdä toisin. Kaikkeen ei ole pakko suostua.

Sikäli kunkin elämä todella on tämän omissa käsissä.

Ei ole mitään jumalaa, joka julistaa: vaihtoehtoja ei ole. Ja jos olisikin jumala, niin ainakaan se ei ole kapitalismi ja vielä vähemmän sen harrastelijatonttu. Ei, vaikka itse niin julistaisi.

"Jos ette tee halvemmalla ja enemmän, me mennään Kiinaan," sanovat. Tai milloin minnekin, uhoavat. Menisittekin, tullaan paremmin toimeen ilman teitä. Mutta eivät mene, eivät ennen kuin ovat puristaneet viimeisetkin mehut irti.

Ihmisistä, yksilöistä, heidän ainutkertaisista elämistään.

Itse me päätämme, haluammeko elää maailmassa, jossa lipevimmät idiootit päättävät, mikä on totta. Totta on se, mikä on heille eduksi. Jos lumi on mustaa, se on mustaa, koska se on pukusankareille eduksi. Ja sitä on uskottava, kenellä on kallein puku.

Kuka muuta väittää, on katkera pelottava inhottava arvaamaton.

Keisarilla ei ole housuja!

Eipä tosiaan itsekruunattu keisari arvannut, että joku kehtaisi olla hänen kanssaan eri mieltä. Onhan se loukkaus pyhää egoa kohtaan. Jos on tottunut olemaan nuoleskeltavana, on tosi kenkkua, kun joku ei pokkuroikaan. Se ihan hajottaa.

Ei ihme, että Sarasvuota pelottaa (niin hän itsekin sanoi). Hän pelkää kuollakseen, että eräs hyvin yksinkertainen perustotuus sanotaan ääneen: pääomaa kasataan hyödyntämällä inhimillistä työtä.

Sietääkin pelätä.

Ei ole rikkautta ilman jonkun muun tekemää työtä. Se ei ole väite eikä ideologiaa, se on fakta. Vähän kuin 1+1=2. Kukaan ei ole niin kova jätkä, että rikastuu pelkällä omalla työllään. Ei edes eikä varsinkaan Sarasvuo, joka myy puutaheinää - ja saa valtiolta yllin kyllin ilmaista mainostilaa paskanjauhannalleen, kuten eilenkin.

Toimeen voi palkkatyöllä tulla, mukavastikin, jos vain on palkat, työolot ja -ehdot kohdallaan, mutta silloinkaan ei parane unohtaa, että me länkkäreinä elämme joka tapauksessa halpatyövoiman maiden ihmisten selkänahoista, duunarit ja pomot. Tämä on todettavissa näinkin helposti: tsiigaa kengänpohjasi tai läppärisi valmistumaa, mieti paljonko maksoit siitä ja paljonko sai sen tekijä.

Työ on sitä, että ihminen tekee jotain elämälle, yhteisölle ja yhteiskunnalle välttämätöntä, käyttäen taitojaan, hyödyntäen ympäristöään (luontoa). Työtä on myös uusintava työ, kuten lasten- tai vanhustenhoito. Työtä on monenlainen vapaaehtois- ja järjestötyö. Työ on välttämättömyys, mutta se ei ole yhtä kuin palkkatyö.

Työnteolla ei rikastu. Yksikään ihminen ei ole niin ylivertainen toiseen nähden, että kykenisi sen tekemään. Toisten työnteolla rikastuu, omistamisella. Jokainen työnantaja nettoaa työntekijän työpanoksella. Mitä suurempi pomon käärimä voitto on verrattuna duunarin saamaan korvaukseen, sitä lähempänä ollaan riistoa.

En tietenkään väitä, että kaikki yrittäjät ovat ilkeitä riistäjiä. Se vain on fakta, että omistaminen ei ole yhteiskunnalle välttämätöntä, työ on. Siinä kuin hyvinvointi, myös omaisuus syntyy vain työstä - mitä isompi, sitä varmempaa, että se on syntynyt toisten työstä. Työtä on ilman omistamistakin, mutta omistamista ei ole ilman työtä. Paitsi luonnonvarojen, mikä kysymys on taas omansa. Tosin ilman työtä niistäkään ei paljon iloa omistajalleen ole.

Edellinen paljon olkiukkona käytetty väite on tietysti hassu jo siksikin, että pienyrittäjän (tunnetaan nykyisin myös nimellä pakkoyrittäjä) ja itsensätyöllistäjän asema on monesti jopa palkkatyösuhteista heikompi. Käytännössä moni heistä, kuten freelancerit, myy työvoimaansa ilman työsuhteisia etuja, mutta myös ilman mahdollisuutta tehdä voittoa. He kantavat pelkät riskit. Työn ja pääoman suhde on nykyisin monimutkaisempi kuin ennen, muttei se ole kadonnut mihinkään.

Omistaminen ei edelleenkään ole työtä eikä siten luo arvoa. Toisen työstä hyötyminen ei ole työtä. Tai voi sitä sellaiseksikin kutsua, mutta silloin on turha esittää itsensä hyväntekijänä. Riippuvuussuhde on aivan toisensuuntainen.

Työ todella on arvokasta. Pirusti arvokkaampaa, kuin myönnetään.

Pomot, pelurit ja liikemiehet ovat riippuvaisia kaikista muista. Heidän tuurinsa on siinä, että muut ovat tarpeeksi kunnollisia, tunnollisia, ahkeria, vähään tyytyviä ja nöyriä.

Ja suomalaisethan ovat. Ihmiset yleensä ovat. Toiset vain käyttävät sitä härskisti hyväkseen.

Ei siis ihme, että Jartsa-boy pelkää luokkasotaa. Ei vain ole tullut noteeranneeksi, että sen aloittivat kaltaisensa jo 90-luvulla. Vuoden 1993 verouudistus ja edellisten sukupolvien hiellä ja verellä rakentaman hyvinvointivaltion alasajo olivat vasta alkusoittoa. Alkoi järjestelmällinen yhteisomaisuuden yksityistäminen ja työntekijäluokan aseman kurjistaminen. Valtion veroeuroja syydettiin yksityisille yrityksille ja syydetään edelleen.

Sivumennen sanoen, orjatyöyhteiskuntaa ylistänyt ja sosiaaliturvaa ohjelmassa haukkunut Henri Heikkinen on itse saanut Tekesin kautta valtion rahaa harrastukseensa - pelifirmaan, joka ei saanut aikaiseksi oikein mitään - 300 000 euroa.

Mutta Henri on harmiton puuhastelija. Isojen poikien kerhoissa meneillään on ennennäkemätön yhteisen omaisuuden ja kansalaisten sekä laillinen että lain ulottumattomissa oleva ryöstö. Kansalaisilta viedään, pankeille ja sijoittajille annetaan.

Yritysten toisten työllä tahkoamat ja valtion tukemat miljoonat häviävät veroparatiiseihin. Samaan aikaan ajetaan läpi lakeja, jotka piilottavat veronkierron näkyvistä entistä tehokkaammin. Yksi tällainen uudistus on hallintarekisteri. Toteutuessaan se piilottaisi suomalaistenkin pörssiyhtiöiden omistukset. Ulkomaisethan se jo piilottaa - Suomi käyttäytyy siinä mielessä itse veroparatiisin lailla.

Jatkossa ei olisi mahdollista tietää esimerkiksi, kuka poliitikko omistaa mitäkin. Uuden esitutkintalain, joka on tulossa voimaan 2014, myötä tämä ei selviäisi siinäkään vaiheessa, kun poliitikkoa epäillään esimerkiksi korruptiosta. Melko tehokas yhdistelmä, hallintarekisteri ja uusi esitutkintalaki. Mahdollistaa rikollisen toiminnan kansalaisten kustannuksella niin, etteivät raukat saa edes tietää tulleensa kusetetuiksi.
  
Ei ihme, että joidenkin mielestä ihmiset on parempi pistää kaivamaan ojaa ja toiset täyttämään perästä. Eivät ehdi ajatella. Että mitäköhän helvetin järkeä tässä on. Saati, että mistä tilanne johtuu.

Aivan sivuseikka ohjelmassa oli sellainen kysymys, tuleeko työllä toimeen. Mitään ristiriitaa ei nähty siinä, että samaan aikaan Suomessa on satoja tuhansia työttömiä, kun studiossa arvostellaan nuorten työmoraalia. Eikä kysymys ole vain työstä. Ihmisten laiskoiksi haukkumista ei estänyt sekään, että kaikille ei edes ole opiskelupaikkaa ja koulutuskaan ei takaa työpaikkaa.

Kun olisi pitänyt puhua rakennemuutoksesta, puhuttiin moraalista. Kuten tähänkin asti.

Jokainen, joka luulee oman senhetkisen hyvän asemansa olevan vain omaa ansiotaan, on ihan vitun tyhmä. Jokainen meistä seisoo jonkun toisen harteilla. Ja Suomessa kun ollaan, verovaroin on kustannettu neuvolat, päiväkodit, koulut, infra, sairaalat, koulutuksenne ja niin edelleen. Ja oltiinpa missä hyvänsä, kaikki ihmiset ovat toisistaan riippuvaisia. Sitä luonnollisesti kaihtavat eniten myöntää ne, jotka ovat eniten riippuvaisia.

Kukaan ei voi väittää selvinneensä omin apuinensa, jos ei ole syntynyt yksin metsään ja kasvattanut itse itseään siellä. Tiemmä ei ole.

Se tarkoittaa, että kaikki me olemme jossain vaiheessa elämäämme myös tuottamattomia. Kaikki, joka ikinen. Syystä tai toisesta.

Toinen kysymys on, onko ihmisellä muuta arvoa kuin tuotantovälineen arvo. Sitä voi jokainen miettiä peilin edessä keskenään. Mitä varten on täällä maailmassa, miten tuon lyhyen ajan käyttää ja kenelle siitä vastaa - vai vastaako kenellekään.

Sarasvuota vitutti ja pelotti, syystäkin. Ei ihme, että hän alusta asti hyökkäsi viestintuojaa vastaan viestin sijaan - kun ei siitä osannut osoittaa virheen sijaa. Hänelle vähän noloa, että huolella hiotut piikit menivät pahasti ohi. Jartsalla on ihmistuntemuksessa vielä paljon parantamista.

Olisi ehkä sivistyksessäkin. Hän yritti röyhkeästi käyttää työväenkirjailija Väinö Linnaa keppihevosenaan ja osoitti todellista tyylitajuttomuutta siteeraamalla toista muistamaansa kynäniekkaa miten sattuu - vain oman ideologiansa pönkittämiseksi. Eino Leino -sitaatti oli kyllä siitä hyvin valittu, että se kuvasi riemastuttavan osuvasti häntä itseään.

Uutistauolla Sarasvuo tuli ilmeisen närkästyneenä kysymään, mitä tarkoitin kommentillani, etteivät kaikki voi olla sarasvoita. Yritin selittää, että jonkunhan ne oikeatkin duunit on tehtävä, muttei hän ollut oikein vastaanottavaisella tuulella (epäilen, onko koskaan).

No, tässä vielä selväsanaisesti: ei tämä yhteiskunta pyöri, jos kaikki myisivät ammatikseen puutaheinää, kuten Sarasvuo. Kuka kouluttaisi ja kasvattaisi lapset, hoitaisi vanhukset ja sairaat, rakentaisi kaiken infran, pitäisi sen kunnossa ja puhtaana, kasvattaisi ja valmistaisi ravinnon, kokoaisi tuotteita ja tarvikkeita, kuljettaisi niitä ympäri maata ja maailmaa, ompelisi puvut ja tennarit, kuka kaataisi metsästä puun, kuljettaisi tehtaaseen, tekisi siitä paperia? Kirjoittaisi paperille: kikkelis kokkelis, vähästäpäs hiiltyi.

Studiossa kerrottiin jos jonkinlaisia "sankaritarinoita". Tähän totean vain, että kovimpia kokeneet ja syvimmältä ponnistaneet yleensä ymmärtävät pitää turpansa kiinni. Ja harva toden teolla raatamaan joutunut raatamisen ihanuudesta paasaa. (Näillä en todellakaan viittaa esimerkiksi Jonna Purojärveen, hän puhui asiaa ja hyvä, että oli puhumassa.)

Mutta muutamat muut luulivat kokeneensa koviakin ja hikoilleensa hirmuisestikin. Olevansa jotain poikkeuksia, poikkeuksellisen työteliäitä, yritteliäitä, sitkeitä tai muuten vain erinomaisia. Helpolla päässeet pösilöt, suuna päänä itseään pönkittämässä.

Oikeasti rankoista stooreista ei pienintäkään käryä.

Jos ei itselleni elämä ole muuta opettanut, niin sen on, etten omaa erinomaisuuttani ole elämässä pärjännyt, vaikka vastoin kaikkia todennäköisyyksiä pärjännyt olenkin - toistaiseksi. Nimittäin monta erinomaisen hienoa kaveria on jäänyt matkalle. Pirun kovaa. Aivan kaikkea ei kestä vahvinkaan ihminen.

Np. Tapio Rautavaara - Huutolaispojan laulu

11.11.2012

Uskossaan vahvat

"Jos ihmisen arvo yhteiskunnalle olisikin rahassa mitattavissa, eivät nämä vellihousut niissä bileissä juhlisi. Kenen rahoilla silkkiposket ja hannuhanhet arvelivat elellä, kun köyhät on eliminoitu?"

Kolumni, Kansan Uutiset: Uskossaan vahvat

6.11.2012

Tuoreimmat kolumnit

Tässä tuoreimmat kolumnit. Olivat näköjään jääneet linkittämättä.

Aviisi: Ongelma eivät ole syrjäytyneet, vaan syrjäyttäjät

"Yhteiskunnallinen keskustelu on alkeellisella tasolla, jos mitä tahansa ratkaisuyritystä pidetään hyvänä. Väliäkö sillä, onko ratkaisu asianosaisille eduksi tai kelpuutetaanko heitä edes keskustelemaan."

Kansan Uutiset: Vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin

"Siitä puhe mistä puute: keski- ja yläluokilla vastuuntunnosta ja solidaarisuudesta, meillä muilla rahasta."

Ja perjantaina 9.11. ilmestyy Kansan Uutisten Viikkolehdessä seuraava. Kyseessä on muuten Viikkolehden 30-vuotisjuhlanumero!

2.11.2012

Rodunjalostusta kokoomuslaisittain

Netissä levisi tänään kokoomunuorten varapuheenjohtajan Saul Schubakin (myös mm. Kimmo Sasin ex-avustaja) kommentti, jossa hän esittelee ilmeisen terävän älynsä, syvän elämänkokemuksensa ja lämpimän sydämensä muovaamia sosiaalipoliittisia kannanottoja:

"Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta."

Onneksi olkoon, Suomi. Tässä on yksi kuntavaaleissa suurimmaksi äänestämänne puolueen, kokoomuksen, nuorista toivoista. Schubakin kunniaksi on sanottava, että ainakaan hän ei piiloudu korrektien kiertoilmausten taakse ideologiassaan.

Ja vaikkeivät kaikki kokoomuslaiset hänen kanssaan samaa mieltä olisi (ainakaan julkisesti), niin: tällaisia nilkk ajattelijoita siellä joka tapauksessa pesii.

Schubak siis sanoo:

1. Köyhien köyhyys on heidän oma vikansa.
2. Köyhien lisääntyminen pitää estää.
3. Lapsilisien poistaminen varmaan auttaisi.
4. Se, että rikkaat saisivat edelleen verovaroin kustannettua lapsilisää, on oikein.
5. En tiedä mitään sosiaaliturvajärjestelmästämme.
6. Luulen, etteivät köyhät käy töisssä ja maksa veroja.
7. Luulen, että kaikki köyhät ovat päihdeongelmaisia.
8. Luulen, että päihdeongelma on ihmisen oma valinta.
9. Rikkaissa perheissä ei ole päihdeongelmia, väkivaltaa jne.

Mitä tuohon nyt lisäämään ajatteleva ihminen. Kuin että kasvahan poika aikuiseksi.

Ja pikku vinkkinä, ne kaikkein köyhimmät eivät edes saa lapsilisiä, koska ne leikataan toimeentulotuesta. Ja että myös suurin osa toimeentulotukiasiakkaista maksaa veroja.

Ja että eipä sinänsä yllätä, kun oppia on haettu Mitt Romneylta ihan Ämerciasta asti. (Koksunuorethan mm. vierailivat republikaanien puoluekokouksessa.)

Rotuhygieniaa, köyhähygieniaa, whatever. Welcome to the 30s. Ajatusmaailma on yhtä lämmin ja tolkullinen kuin Jussi Halla-aholla. Itse asiassa ihmettelen, mikseivät kokoomuksen ja persujen pehmeäkätisimmät tissiposket ole jo perustaneet yhteistä puoluetta, niin hyvin käyvät ajatuksensa yhteen.

Tällaisen typeryyden ja elämästävieraantuneisuuden edessä tekee mieli vain nostaa kätensä. Kaikki olennainen on jo sanottu, nimittäin somessa. Ohessa kokoelma nappilainauksia Facebookista minun, Saulin ja muutaman muun seiniltä. Olkaat hyvät:

"Mutta mitäs sitten tehdään, jos naiset eivät halua lisääntyä tämmöisten hyväosaisten esim. kokoomusnuorten kanssa, vaan mieluummin ottavat annoksen PCP:tä, kaivavat silmät päästään ja juoksevat junan eteen?"


"Saul voisi seisoa sanojensa takana ja kertoa omia sosiaalidarvinistisia näkemyksiään vaikkapa Kaketsun Holovissa."
"Lähestymme natsi-Saksaa nopeammin kuin luulinkaan. Lapsilisät siis varakkaille säästöön jälkeläisten omistusasuntoja varten? Niin minun kavereideni perheissä tehtiin, meillä ostettiin ruokaa."
"Tykkään. Kaipaisin lisää todelliset ajatuksensa julkisesti sanovia kokkareita."
"Schubakin edustaman ryhmän jäseniä on steriloitu vilkkaasti kyllä, sekä kirurgisesti että nk. Endlösungin kautta."
"Tuosta Saul-pojan kommentista kaikuu rotuoppi, juuri sellainen, jonka tuloksena hänen kaimojaan nousi paksuna mustana savuna ilmaan Saksan ilmatilaan."
"Jospa seki kävis seuraavalla kesälomalla paikassa nimeltä todellisuus..."
  
"Iltapäiväkerhoja aikaisemmin pyörittäneenä, olen huomannut, että pahin aines on rahakkaat vanhemmat. Ainoat kerrat kun olen lastensuojeluun joutunut tukeutumaan on 'paremman aineksen' lapset."
"Olen alkoholistin lapsi joka olisi varmaan aikoinaan kuollut nälkään ilman lapsilisiä. Nykyään ansaitsen keskitasoa paremmin ja maksan veroni ja teen työtä josta sinä ja perheesi kaltainen 'parempi aines' saa elantonsa likaamatta omia pehmeitä käsiään ja väsyttämättä itseään. Toivottavasti joku 'heikon aineksen' edustaja opettaa sinulle vielä hiukan nöyryyttä tavalla tai toisella..."
"Ilmeisesti hyvinvointivaltio voi todellakin viedä joidenkin aivot..."
Itse yritin tiedustella Saul Schubakilta hänen Facebook-seinällään seuraavaa:

Millaiset ovat Schubakin omat taustat? Ihan vain, että tietäisin muotoilla kannanoton, mitä olisi tehtävä vastaavan aineksen lisääntymisen estämiseksi. Rajansa yhteiskunta tissiposkien typeryyttäkään kestää. Vakavasti puhuen: ei vasemmalta laidalta pääse poliitikoksi noin debiileillä heitoilla, eikä kyllä kiinnostakaan.

En ole vielä saanut vastausta.

Kuten eräs suosikkibloggaajistani Sakari Timonen toteaa omassa aihetta käsittelevässä blogissaan: "Nämä nuoret miehet (Schubak & Henri Heikkinen, toim. huom) näyttävät julistaneen sodan kaikkia ns. alempia kansankerroksia vastaan. Siihen kerrokseen kuuluvat he haluavat määritellä itse lompakon perusteella."

Innokkaita luokkasotimaan nuo kokoomuslaiset - ainakin virtuaalisesti.

Np. Dead Kennedys - Kill the Poor

26.10.2012

Vähän enemmän kuin äänioikeus

Lupasin itselleni, etten kirjoita vaaleista tai mihinkään niihin liittyvästä sanaakaan, koska on tässä nyt vähän muitakin juttuja, eikä uskoni nykyisenlaiseen puoluepolitiikkaan vaikuttamisen väylänä ja demokratian toteuttajana ole ihan järjettömän korkealla.

Eräs lehti kuitenkin lähestyi kysymällä äänestämisestäni, joten jouduin asiaa jälleen aktiivisesti ajattelemaan. Koska tuosta jotain ajatteluntapaista sisältäneestä prosessista saa ihan siedettävän blogauksen, pyörrän päätökseni. Ja myös koska "sormet oli ristissä väärinpäin, toinen käsi Raamatulla, siinäkin risti väärinpäin".

Argumentteja äänestämistä vastaan

Paras peruste äänestämättömyydelle on tämä, internetpersoona Veera Hidas-Elinan muotoilema: "...parhaassa tapauksessa se johtaa maltilliseen vallankumoukseen, ja demokratiavajetta on täytettävä uusilla vaikuttamisen muodoilla."

Ja tottahan on, että uurnille yllyttävät aina eniten ne, keillä on eniten hävittävää. Se, että nukkuvien puolue (melkein 40 prosenttia suomalaisista ja tamperelaisista nuorista viime kunnallisvaaleissa yli 60 prosenttia) radikalisoituisi, on eliitin pahin painajainen.

Toistaiseksi olen kuitenkin äänestänyt kaikissa vaaleissa (kerran jopa itseäni), koskapa olen ajatellut, ettei yksi vaikuttamistapa ole pois jostain toisesta eikä antamaton ääneni näy missään sen enempää kuin annettukaan. Epäloogisesti siis vahvistan nykyisiä valtarakenteita äänestämällä - sentään kuvitellen vaikuttavani valtasuhteisiin.

Muita omasta näkökulmastani relevantteja, tosin ensimmäiseen liittyviä, syitä jättää äänestämättä olisivat: ei ole sopivaa ehdokasta ja jos onkin, ääni menee puolueelle, eikä ole sopivaa puoluetta ja jos onkin, sen vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Itse tiedän kyllä useita perkeleen teräviä ehdokkaita (jotka osoittavat tämän muun muassa tekemällä hapokkaita vaalivideoita), mutta tuo loppu vähän pygii. Vaalitavasta johtuen olen kuitenkin aina pyrkinyt äänestämään ensisijaisesti puoluetta.

Argumentteja äänestämisen puolesta, part 1

Edes jokseenkin tolkullisia argumentteja äänestämisen puolesta tässä ei kannata toistaa. Niistä on ilma jo muutenkin sakeanaan.

Sen sijaan typerin mahdollinen argumentti äänestämisen puolesta on se, että se olisi "velvollisuus". Nimittäin jos kysytään, miksi jokin on velvollisuus, vastaukseksi ei käy, että se on velvollisuus. Sitä paitsi se ei edes ole. Jos äänestäminen olisi niin sanottu kansalaisvelvollisuus, sen rikkomisesta saisi rangaistuksen. Vaan eipä saa.

Äänioikeutta ei annettu, se otettiin

Kansalaisoikeus äänestäminen kyllä on. Suomalaiset saivat tuon oikeuden vuonna 1906. Tai saivat ketkä saivat: kunnallisveroa maksamattomilta äänioikeus poistettiin hyvin pian, kommunisteilta se 30- ja 40-luvuilla evättiin, vangit saivat sen vasta 70-luvulla.

On myös aika fuulaa väittää, että äänioikeus kansalaisille annettiin. Ei sellaisia oikeuksia noin vain anneta, ne taistellaan. Käydään hirveää vääntöä ja pidetään mekkalaa.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli työväenliikkeen vaatimus, jota porvaristo ankarasti vastusti. Työväenliike vaati äänioikeutta suurlakon yhteydessä ja useissa mielenosoituksissa jo ennen sitä. Ilman tätä liikehdintää äänioikeus olisi jäänyt haaveeksi.

Oletteko koskaan tulleet sitä ajatelleeksi, te demottajien velliperseiset vakiohaukkujat?

Hupaisaa muuten, että kun Suomea naisten äänioikeuden mallimaana - mitä se toki historiallisessa katsannossa onkin - mainostetaan, niin kunnian siitä ottavat itselleen myös oikeistolaiset, vaikka aatteellisista esi-isistään liberaaleimmatkin olisivat olleet valmiit antamaan äänioikeuden vain porvarisnaisille.

Mainittakoon, ettei äänioikeutta ollut viime vuosisadan alussa kaikilla työläismiehilläkään. Äänioikeus oli siis myös luokka-, ei suinkaan vain sukupuolikysymys.

Demokratia ja "demokratia"

Äänioikeus hienona historiallisena saavutuksena ei vielä ole mikään syy äänestää. Jos työväestö 1900-luvun alussa olisi keskittynyt ihastelemaan menneitä saavutuksia, olisi äänioikeus jäänyt saavuttamatta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli utopia. Se oli tavoite, jolle moni vanhassa vallassa roikkuja ja oman asemansa puolesta pelkäävä vaivautuneesti nauroi.

Mikä on se tavoite, jota valtaapitävät pelkäävät ja jolle heidän hännystelijänsä nauravat nyt?

Maailma on reilussa sadassa vuodessa muuttunut valtavasti, mutta järjestelmä ei niin mihinkään. Vallalla on käsitys, jonka mukaan nykyisenlainen parlamentarismi on yhtä kuin demokratia, vaikka todellisuudessa se on aika kaukana siitä. Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. Kenen mielestä valta on tällä hetkellä kansalla?

Ongelma on paitsi se, ettei valta ole kansalla, myös se, ettei valta ole enää edes poliitikoilla. Sen valumisen koko poliittisen systeemin ulkopuolelle ovat kyllä mahdollistaneet poliitikot.

Argumentteja äänestämisen puolesta, part 2

Velvollisuusargumentin kanssa yhtäläistä typeryyttä edustaa "jos ei äänestä, ei ole oikeutta valittaa" -argumentti. Kukas sen valitusoikeuden tulee viemään ja millä oikeudella? Tervetuloa koittamaan vain!

Tai, jos luen paskasti muotoiltua epäargumenttia suotuisammin, "...ei ole suotavaa valittaa". Ai että jos ette leiki meidän säännöillämme, niin sitten ette saa leikkiä ollenkaan? Ei se niinkään mene.

Täten päädyn samaan lopputulemaan kuin eräs toinen blogisti samaa problematiikkaa ansiokkaasti käsittelevässä kirjoituksessaan: ainoa järkevä syy äänestää on, että äänestämättä jättäminen on ääni porvarille.

Miten niin? No koska rikkaat ja vallakkaat äänestävät, köyhät ja vallattomat jättävät äänestämättä. Ja sehän tässä huolestuttaa, että kuinka meidän perseaukisten käy.

Kaikki pyörii kapitalismin ehdoilla

Mutta eikö äänestämättömyyskin ole kannanotto ja kerro jostain? Jos köyhät eivät äänestä, eikö tästä voida päätellä, etteivät he katso äänestämisestä olevan mitään hyötyä? Köyhiä, pienituloisia, palkansaajia jne. on kuitenkin suomalaisissakin enemmän kuin rikkaita. Miksi he eivät usko äänensä kuuluvan järjestelmässä, vaikka heitä olisi enemmistö?

Itsestäänselvin vastaus on "koska se ei kuulu". Heidän asiaansa ei aja kukaan.

Seuraava, joskin edelliseen tiiviisti liittyvä, mieleen tuleva vastaus on, "koska suomalaiset kuvittelevat olevansa yhtä suurta keskiluokkaa". Se on kuitenkin aivan oman blogauksensa aihe. Itsehän pidän keskiluokkaa pelkkänä suurena kusetuksena.

"Vaalit mukailevat politiikassa niitä valtasuhteita, jotka talousjärjestelmä tuottaa", kirjoittaa eräs kolmas blogisti parlamentarismin ja demokratian suhteesta historiallisessa, tarkkanäköisessä ja seikkaperäisessä blogauksessaan.

Näin ollen paikan kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa voi käytännöllisesti katsoen ostaa, ovathan vaalit mielikuvamainontaa ja mainonta kysyy helvetisti pätäkkää. Ja niiltäkin osin kuin kyse ei ole suoraan rahasta, pelataan vallitsevien valtasuhteiden ehdoilla - myös mielikuvissa.

Lopputulema - vitunko väliä

"Ei voida sanoa, että äänestämättä jättäminen automaattisesti tukisi jotain muuta parempaa järjestelmää", Ilpo Puhakka ("eräs toinen blogisti") kuitenkin kirjoittaa aiemmin linkkaamassani blogauksessa. Tähän kiteytyy mielestäni kaikki olennainen asiasta - myös kääntäen.

Nimittäin, ettei sillä oikeasti ole suurtakaan väliä, äänestätkö vai etkö. Sillä taas on, mitä teet tai et tee sen lisäksi. Äänioikeuskin oli kansalaisaktivismin tulos.

Ja kansalaisaktivismilla tai tekemisellä en tässä tarkoita pelkästään jotain (jos ollenkaan mitään) järjestötoimintaa, vaan kaikkea olemista, ajattelua ja elämistä. (Tämäkin olisi oman bloginsa aihe: miten "vaikuttaminen" on muka jotain kaikesta muusta elämästä irrallista.) Se kun on aika rajoitettua tässäkin "vapaassa maassa": monet esimerkiksi sitoutuvat työsopimuksessaan olemaan lausumatta mitään negatiivista työpaikastaan - myös vapaa-ajallaan.

Kuulostaa totalitaristiselta, valtion paikalla vain on työnantaja.

Kun piraattinuori vankilassa kävi (no huh huh)

Ai niin ja. Muuan piraattinuori hiljan kannusti äänestämään vedoten siihen, että "alaston eristyssellivankikin äänestää". On tietysti pelkästään oikein, että Suomessa äänioikeus on myös laitoksiin suljetuilla. Nähdäkseni perustelu vain on vähän ontuva - samalla perusteella äänestäjä kun joutuisi tekemään joitamia muitakin asioita.

Siitä tosin olen jyrkästi samaa mieltä kirjoittajan kanssa, että vankien ja muiden laitosasukkaiden oikeus äänestää on koskematon. Tai pitäisi olla, koska äänioikeutta heillä ei ole vielä kaikissa itseään sivistyneiksi kutsuvissa länsimaissakaan. Asiasta ei pitäisi joutua edes keskustelemaan, mutta joutuupa vain kuitenkin.

Yhdysvalloissa puolestaan yritetään vaikeuttaa nuorten, köyhien ja eri etnisten ryhmien äänestämistä.

Np. Vähäiset äänet - Uli Uli

PS. Kun nyt vankilajuttuihin mentiin... Setä Putin on kuulemma äitynyt kehumaan Pussy Riotille langetettua tuomiota näin: "...naiset saivat ansionsa mukaan, koska he uhkasivat Venäjän moraalista arvopohjaa." Kuulostaako tutulta? Ihan vaan kuin olisin joskus kuullut jotain aivan tolkutonta paskaa perusteltavan niin, että milloin-mikäkin uhkaa "Suomen moraalista arvopohjaa". Voi tietysti olla, että olen vain nähnyt pahaa unta.

PPS. 28.10.2012: Niin se oli Aamulehti, joka kyseli. Vastaus ei tosin (tänään ilmestyneeseen) juttuun asti päätynyt: "Äänestämättä jättäminen on ääni porvarille ja tunnen monia skarppeja vasemman laidan hyökkääjiä. Äänestäminen tai äänestämättömyys eivät ole kummoisiakaan poliittisia tekoja. Molemmat tapahtuvat nykyisen järjestelmän ehdoilla."

17.10.2012

Herrojen kanssa nuorisometsällä

Sain mielenkiintoisen kutsun joitamia viikkoja sitten. Kutsu oli Väinö Tannerin Säätiön nuorten syrjäytymistä käsittelevälle luennolle Säätytalolle 16.10. Luennon nimenä oli "Kadonneen nuoren metsästys" ja luennolle kutsuttu lähinnä poliitikkoja, tutkijoita ja raharössejä.

Kaunis kiitos kutsusta, se oli hieno ele.

Valitettavasti jatkan kirjoittamista siitä huolimatta.

Luennon nimen "metsästys" kuulosti vähän pahaenteiseltä (ampuvatko ne heti vai kohta?), mutta avoimin ja uteliain mielin läksin matkaan. Ennen kaikkea ajattelin, että sehän hienoa, jos pääsen jossain välissä lyhyestikin tuomaan terveiset niiltä, ketkä puheenaiheenakin ovat.


Jo Sauli Niinistön aloituspuheenvuoro oli sanalla sanoen tyrmäävä. Miksi, siitä meillä oli paneelin vetäjän ja säätiön puheenjohtajan Lasse Lehtisen kanssa hieman eri näkemys. Lehtinen kuvaili tervehdystä sydämelliseksi ja sydämeenkäyväksi, minusta se oli kauniisti sanottuna patamusta. Sydämeenkäyvä se kyllä oli, mutta vähän samalla tapaa kuin moran terä.

Presidentti ja takaraivoja.  Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.
Presidentin puheen sisältö pähkinänkuoressa oli, että nuorten syrjäytyminen johtuu paskoista vanhemmista, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät osaa, tai niin laiskoja, etteivät viitsi kasvattaa kakaroitaan.

Kiitos nyt sitten tästäkin.

Niinistö kaipaili myös lisää kuria ja "koko kylä kasvattaa" -mallia. Veikkaan, että moni muu ei yhtäläisellä innolla haikaile paluuta agraariyhteiskunnan kyylänaapurimalliin.

"Lapset oppivat mallista hyvinvointia tai pahoinvointia", kasvatuspsykologisoi hän myös. Ilmeisesti on siis niin, että monet vanhemmat ihan syyttä suotta pilan päiten opettavan lapsilleen pahoinvointia. Voi teitä, tyhmät vanhemmat!

"Kysymykseni on sellainen, joka maallikon sopii esittää: mitä juuri minä voin tehdä?"

Hyvä kysymys! Mutta hei, olet presidentti. Et voi vastata kysymykseesi kuten maallikko.

Niinistö voi tietysti kiertää kertomassa ihmisille, että opettakaa lapsillenne hyvinvointia älkääkä pahoinvointia. Itse kyllä näkisin jotenkin tuloksellisempana, että hän laatisi asiantuntijaryhmineen poliitikoille ja muille olosuhdevastaaville täsmäohjeita yhteiskunnallisen pahoinvoinnin vähentämiseksi. (Hetkinen, tuli jotenkin olo, että olen sanonut tämän joskus aiemminkin.)

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että "hyvä arki" niine "ihan tavallisine asioineen" on hyvinvoinnin perusta.

Tavallisia asioita by Ville Turkka. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

Mutta mikä on tavallisen hyvän arjen edellytys? Tämä kysymys tuntuu olevan kerta kaikkiaan liian vaikea päättäjien ja monien ns. asiantuntijoidenkin vastata, mutta voin auttaa: riittävä ja edes suhteellisen varma toimeentulo.

Harmikseni jouduin toteamaan, ettei presidentti edelleenkään tunnu ymmärtäneen, ettei monilla vanhemmilla ole mitään edellytyksiä järjestää mitään "hyvää arkea", vaikka monet yrittävät mahdottomissa olosuhteissa voimiensa ylikin. Harvempi ihan kiusallaan "opettaa pahoinvointia" lapsilleen. Toki poikkeuksiakin on, mutta sen sortin kusipäisyys taas ei katso luokkarajoja.

"Aikuisten on opittava muokkaaman arkeaa lapsen tarpeiden mukaan."

Nämä olivat presidentin terveiset kahta duunia painavalle yksinhuoltajalle, loppumattomaan kurjuuteensa flipanneelle tai duunista juuri fudut saaneelle velkataakkansa alla.

Olen samaa mieltä presidentin kanssa siitäkin, ettei "aikuisen paikkaa voi koskaan täyttää viranomainen". 

Mutta toisin kuin hän, en tyydy toivomaan, että kaikilla lapsilla olisi joku läheinen aikuinen, vaan kysyn: pitäiskö kenties tehdä jotakin, että niillä aikuisilla olisi edes alkeelliset mahdollisuudet täyttää paikkansa? Tällaisia kysymyksiä soisin presidentin ja päättäjien mieluummin kyselevän itseltään.

"Pitää olla rohkeutta tehdä toisin...rakennamme nyt oman aikakautemme yhteiskunnallista eheyttä", päätti presidentti puheenvuoronsa.

Se oli hyvin sanottu. Toivon, että hän itse ymmärtäisi, miten hyvin.

Pics or didn't. Kuva: Lilja Tamminen. Kuvan oikeudet hänen tai minun.

Muut puheenvuorot aloitti hienoa järjestöduunia syrjäytyneiden poikien kanssa tekevä Ville Turkka, jolta tosin syrjäytymiskampanjan kritiikki tuntui menneen täysin ohi. Turkka kertoi koskettavia selviytymistarinoita, joista hänellä oli elävä esimerkkikin mukana, kaikki kunnia ja kaikkea hyvää hänelle. Sen sijaan Turkan väitettä, että "kaiken sen pahan, mitä maailmassa nähdään" aiheuttaisivat vaikeasti keskittymishäiriöiset pojat, joita on ikäluokastaan 4-6 prosenttia, en todellakaan allekirjoita. Kuten en sitäkään, että - sinänsä hieno ja arvostettava - järjestötyö olisi joku patenttiratkaisu.

MLL:n edustaja Mirjam Kalland piti ehkä hieman yllättäen yhden skarpeimmista ja asiapitoisimmista puheenvuoroista muistuttaen, että perhekin elää tietyissä yhteiskunnallisisa olosuhteissa. Köyhyys ja koulutus periytyvät ja julkisten palvelujen leikkauksista on maksettu kalliisti paitsi rahassa, myös inhimillisen kärsimyksen määrässä mitaten. Kalland viittasi myös useisiin tutkimuksiin. Hänen ehdotuksiaan syrjäytymisen ehkäisemiseen olivat mm.: universaalit palvelut, laadukas peruskoulu, tukea pikkulapsiperheille.

Alkoi jo kuulostaa hyvältä!

Norjalaisen sosiologian professorin Håkon Leiulfsrudin pitkä ja seikkaperäinen puheenvuoro oli samansuuntainen. Hänkin muistutti, että kysymys on pitkälti siitä, miten järjestetään yhteiskunta lasten ympärillä.

Työministeri Lauri Ihalainen puolestaan kehui nuorisotakuuta (tästä lisää myöhemmin, mutta mainittakoon, että nuorisotakuuseen varatuista varoista valtaosa on yritystukea) ja toivoi sukupolvisopimukselle jatkoa. Hetkinen, minkä sukupolven vanhemmat niissä vanhainkodeissa nyt makaavatkaan? Ja kuinka moni minun sukupolveni ihminen tosissaan uskoo saavansa joskus eläkettä?

Mitä minä juuri luin? Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

EK:n johtaja Leena Mörttinen toivoi tartuttavansa ihmisiin intoa vauhdittaa talouskasvua. Uutta yhteiskuntamalliakin hän kaipaili. Niin minäkin, mutta jotenkin luulen, että vähän erilaista. "Tulen maailmasta, jossa miljardit eivät ole mitään", hän hehkutti. Vau! Piffaatko meille pari? (Haluatko miljardööriksi? Mörttinen pisti Lehtistä paremmaksi!) "Jos ne on vihaisia, voisko ne olla myös nälkäisiä?" jatkoi hän miettien kansakunnan henkistä tilaa.

Kyllä, olemme. Ihan konkreettisesti.

Paneelin - jota ennen presidentti ja työministeri poistuivat - alkuun otettiin yleisökysymyksiä. Oli hyviä ja oli huonoja. Jälkimmäisiä edusti mielestäni eräänkin yrittäjän puheenvuoro, jossa hän harmitteli: "kaiken huippu on, että nuorille pitäisi maksaa tes:n mukainen palkka".

Itse törötin alusta asti puheenvuoroja jakavan Lasse Lehtisen edessä käpälä vaativasti pystyssä, mutta hän tuntui näkevän kaikkialle muualle paitsi eteensä. Kun mikin handuun lopulta sain ja pystyyn kampesin, julisti Lehtinen kierroksen päättyneeksi. Ehkä hänellä tosiaan on huono näkö.

Käytännön järjestelyistä luennolla vastannut hämmentynyt herrasmies pahoitteli kovin viedessään kapulani käskystä ja lähi-istuvaiset pukumiehet hymyilivät jokseenkin osanottavaisesti.

Ki-toos.

Lasse-setä on hyvin mietteliäs. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

Asiani, jota tulin Tampereelta asti sanomaan (kuriositeettina: koko päivän kestänyt reissu maksoi saman verran kuin on viikoittainen ruoka- ja taloustavarabudjettini), olisi ollut:

Niin kauan kuin ette myönnä, että syrjäytymisen taustalla on ensisijaisesti luokkayhteiskunnan vahvistuminen, säätykierron pysähtyminen ja hyvinvointivaltion määrätietoinen purku - jotka taas ovat seurausta harjoittamastanne jenkkiapinoidusta uusliberalistisesta politiikasta - ette taida asialle mitään.

Ennemmin tai myöhemmin - todennäköisesti myöhemmin, suomalaiset kun ovat tunnetusti sitkeitä, mutta taipuvaisia, siis katajaisia - homma tulee räjähtämään käsiin. Sen voin luvata.

Sillä mitä muuta voi seurata siitä, ettei yhteiskunnan hyvinvoivalla osalla ole enää minkäänlaista käsitystä siitä, miten huonompiosaiset elävät?

Luento - muutamista virkistävän asiantuntevista asiantuntijapuheenvuoroista huolimatta - valitettavasti vahvisti pelkoni, ettei heillä ole myöskään aitoa halua laajentaa ymmärrystään.

Eikä siinä. Se on heidän valintansa, josta he myös vastuun kantavat.

Np. "Syrjäytynyt nuori" soittaa kitaraa. Hyvin.

PS. Tänään vietetään asunnottomien yötä. Suomessa on 1500 asunnotonta nuorta. Todellinen luku on moninkertainen, koska nuorten asunnottomuudesta vain pieni osa näkyy tilastoissa. Kaikkiaan asuntoa vailla on Suomessa - pelkästään tilastojen mukaan - edelleen järkyttävät 8000 ihmistä.

25.9.2012

Syrjässä asiasta, edelleen - kritiikin vaientamisen ABC

Metka tämä syrjäytymiskeskustelu. Toistaiseksi sen konkreettisin vaikutus on ollut, että muutamat toimittajat ovat paljastaneet olevansa valtaeliitin puolella kriittisiä kansalaisia vastaan. Nyt vuorossa on Kalevan päätoimittaja Markku Mantila, joka tekee pääkirjoituksessaan kaikkensa, että puhuisimme jatkossakin asian vierestä.

Siis siitä, miten tyhmiä ja tuhmia olemme me, jotka olemme juljenneet vastoin virallista totuutta käydä. Emme ainakaan siitä, mikä meidän pointtime mahdollisesti saattoi olla. No, voin sen tässä toistaakin, noin kahdenteentoista kertaan, vaikka olis tässä vähän muutakin tekemistä:

Vika ei ole yksittäisten, huono-osaisten ihmisten tai heidän lähipiiriensä moraaleissa ja elämäntyyleissä. Ja jos olisikin, siihen ei olisi päättäjillä nokan koputtamista. Eikö toisten koteihin tunkeutuva politiikka ollutkaan Päivi Räsäsen yksinoikeus?

Siksi epämääräisen "syrjäytymisen" sijaan pitäisi puhua tuloeroja kasvattavasta politiikasta, hyvinvointivaltion tuhoamisesta, ihmisten syrjimisestä, köyhyydestä, työelämän raaistumisesta ja sensellaisesta. Siis sellaisesta, mihin poliitikot voivat vaikuttaa. Numeroita, taloutta ja politiikkaa!

Jos poliitikot puhuvat asioista, joihin he eivät voi vaikuttaa - kuten taskulämpimästä "yhteisöllisyydestä" - he pakenevat vastuutaan. Oli tarkoitus sitten kuinka hyvä tahansa, ajatus kuinka kaunis hyvänsä.

Mutta, kiitos Mantilan kaltaisten keskustelijoiden, joudumme käymään metakeskustelua edelleen. Siis keskustelua keskustelusta. Keskustelua siitä, miksi valtaaeliittiä ja virallista totuutta kritisoivat saavat paskaryöpyn niskaansa ja itse kritiikki vaietaan kuoliaaksi.

Pyydän anteeksi kaikkien asiakeskustelun ystävien puolesta - minua vituttaa tämä sivuraiteilu yhtä paljon kuin teitäkin - mutta näköjään keskustelu kritiikin vaientamisen tavoista on käytävä tässä yhteydessä. En voi olla oikomatta suorastaan valheellisia väitteitä, kun ne esitetään laajalevikkisen ja arvostetun sanomalehden sivuilla.

En esimerkiksi ole mikään helvetin "pieni vihreä nainen" vaan 174 senttimetriä paloautonpunaista kommunistia. Siis suuri ja punainen kuin Neuvostoliitto! (Okei, tämä oli se läppäosio, voitte tunkea ne Stalin-kortit takaisin pers...taskuihinne. Olin kolmen, kun Neukut hajosi.)

Sen sijaan se, että Mantila edelleen väittää kriitikoiden pelaavan poliittista peliä, loukkaa minua suuresti (okei, loukkaisi, jos kaiken maailman mantiloiden höperehtimisistä osaisin loukkaantua). No, on se kumminkin aika härski väite, koska en edelleenkään ole poliitikko, vaan ihan tämmönen perusjantteri (tai -pantteri, miten vaan).

Ja jos olisinkin - kuten muutama muu kriitikoista on, on meitä monta muutakin kuin minä - ei sekään tekisi kritiikkiä tyhjäksi, koska "itse olet kakkapylly" ei ole mikään argumentti. Ei ainakaan analyyttiseen ja rationaaliseen keskusteluun kuuluva.

Motiiveista vihjailu kertoo omalta osaltaan siitä, miten eri maailmoissa elämme. Eikö vastakriitikoille ole tullut mieleenkään, että ihmisen itseilmaisun taustalla saattaisi olla jotain muutakin kuin jokin henkilökohtaiseen hyötymiseen liittyvä syy? Jopa ihmisen poliittisen uran taustalla saattaa olla joku muu syy.

Itse asiassa, jos tavoitteenani olisi henkilökohtainen hyöty, tekisin jotain ihan muuta kuin nostaisin oman alani (journalismin) pitkän linjan tekijöiden typerehtimisiä framille. Sehän olisi sulaa hulluutta.

Tai siis, onhan tämä.

Siinä Mantila on oikeassa. Jos katsoisin silkkaa henkilökohtaista etuani, en ainakaan julkisesti nostaisi sanan säilää näitä vanhempia alan vaikuttajia vastaan - olkoonkin, että he siinä aloitteellisia ovat olleet. Vaikenisin, hymistelisin tai nuoleskelisin, mikä nyt kehenkin tepsii. Ei vaan ole ollut tapana. Enkä totta puhuen edes osaa.

Toimittajalle on kriittisyys valtaapitäviä kohtaan niin kovin ikävä ominaisuus. Kuten myös se, ettei kykene pitämään turpaansa kiinni epäoikeudenmukaisuuksista. Saati se, ettei kykene kirjoittamaan vastoin järkeään ja omaatuntoaan.

"Anteeksi maalaisuuteni, huomenna matkustan kaupunkiin", oli mummollani tapana sanoa. "Anteeksi rehellisyyteni, huomenna matkustan helvettiin", sanoisin minä, paitsi etten sano, koska olen tulossa sieltä.

Anteeksi pitäisi Mantilan mukaan ilmeisesti myös pyytää sitä, että on nuori ja nainen. Hänen mukaansa se tekee kritiikistä jotenkin tyhjää, vaikken syy-yhteyttä olekaan vielä ymmärtänyt. Vähän taas hävettää, kun kuvittelin, ettei Suomessa vuonna 2012 asioista keskustella sanomalla omasta poikkeavia mielipiteitä - ainakaan julkisesti - hysteeristen akkojen horinoiksi. Hups, päivitän käsitykseni takaisin vuoteen 1959 tai jotain.

Tämä harhani muuten lienee seurausta harvinaisen sivistyneestä lähipiiristä (jonka valtaosaa jotkut sydämeltään sivistymättömät ehkä kutsuisivat syrjäytyneeksi) ja mitä mainioimmista työkavereista (suurin osa vanhempia miehiä, niin toimituksissa kuin muillakin työpaikoillani), jotka eivät ole koskaan suhtautuneet minuun alentuvasti, vaan vertaisena. Kiitos heille siitä.

Mutta sitten se kolmanneksi tärkein asia: Markku Mantila on ihan vakavissaan sitä mieltä, että ne ovat "kiukkuiset vihreät naiset ja Arhinmäki", ketkä syövät raharössien ja lakeijoidensa pöydistä. On meitä kuulkaa muutama muukin, keitä tämä homma vituttaa. Ja ettei nyt kuitenkin menis toisin päin?

Ja siis, Apusen kolumnin tavoin tässä Mantilan pääkirjoituksessa ilmenee harvinaisen kauniilla tavalla se lähimmäisenrakkaus, sydämen sivistys ja yhteisöllinen välittäminen, joiden perään he kuulluttavat:

"TYHMÄ! HULLU! AKKA!"

Varsin rationaalinen ja viileän analyyttinen lähestymistapa.

Sitten se toiseksi tärkein asia: Väität, ettemme ole esittäneet vaihtoehtoja. Joko päätoimittajan lukutaito ja käsitys yhteiskunnallisen keskustelun kentästä on kovin rajoittunut tai sitten hän valehtelee. Vaihtoehtoja, myös ja etenkin tieteelliseen tutkimukseen nojaavia, on esitetty vuosikausia. Niitä ovat esittäneet myös syrjäytymistyöryhmässä edustettuina olleet järjestöt. Vaihtoehdot on kuitenkin järjestelmällisesti sivuutettu.

Ja oikeasti nyt, hyvät herrat. Väitättekö te aivan vakavissanne, ettei poliittisilla päättäjillä ole muuta vaihtoehtoa ratkaista syrjäytymistä (joka oli myös presidentin vaalilupaus) kuin luoda niksipirkka nettiin?

Ai niin ja, Markku Mantila. En nyt ihan ymmärtänyt, miten ydinvoiman vastustaminen kirjoituksessasi tähän syrjäytymisasiaan liittyy, mutta "ydinvoiman vastustajat ovat viherpiiperöhomoja" on kerrassaan mainio argumentti ydinvoiman puolesta. Siis aivan pettämätön. (Oletko ehkä Greenpeacen kaksoisagentti?)

Ja se kaikkein tärkein asia:

Voisiko Markku Mantila ystävällisesti avata, miksi on järjetöntä vaatia poliitikoilta politiikkaa? Ja myös, miksi poliitikkojen on ehdottoman järkevää näperrellä mietelauseiden parissa?

Tässä välissä on kyllä pakko heittää propsit Matti Apuselle ja Vesa Kärkkäiselle suoraselkäisyydestä siinä suhteessa, että he sentään nimesivät vasta-argumentoijansa. Se tarkoittaa, että kritiikille annetaan edes joku arvo ja kritiikin kohteet pääsevät vastaamaan heihin kohdistuvaan (vaikkakin epäreiluun) kritiikkiin samassa viestimessä.

Mantila tietää vastineoikeuden periaatteet varsin hyvin ja keskittyy siksi vain tamppaamaan itse rakentamaansa olkityttöstä. Siksi kirjoitan tämän vastineentapaisen tänne, enkä lähetä sitä Kalevaan. Tuskin maksaisi vaivaa.

Oikeasti en ole kovin pessimistinen sen aidon asiankaan suhteen, mistä alussa puhuin. Mediassa on edelleen näkynyt maohenkisten pressanylistysjuttujen lisäksi helvetin hyviä, analyyttisia ja kriittisiä juttuja, jotka kertovat erilaisista yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista - kuten median kuuluukin kertoa.

Turun Sanomat esimerkiksi kertoo, että rakenteellisia ongelmia paikataan liian usein lääkitsemällä yksilöitä: "Ahdinkotiloja on alettu tulkita asiayhteydestä irrotettuna. Kun henkilö esimerkiksi jää työttömäksi ja muuttuu sen seurauksena unettomaksi ja tuskaiseksi, diagnoosiksi saatetaan usein lyödä masennus."

Niin, onhan noita irtisanomisuutisia taas männäpäiviinkin mahtunut, yhtenä törkeimmistä Metson perseily. Kotitehtävä 1: Mitä tekemistä vanhemman potkuilla on lapsen syrjäytymisen kanssa?

Uusi Suomi puolestaan uutisoi ansiokkaasti, että suurimmalla osalla vangeista on taustallaan keskittymis- ja oppimisvaikeuksia, joita ei ole millään tavoin huomioitu, jos on noteerattukin. Kotitehtävä 2: Mitä tekemistä koululaitoksen tasa-arvoisuudella ja resursseilla on lapsen syrjäytymisen kanssa?

Että tehtailkaa vain jatkossakin niitä runovihkoja sille fudut saaneelle yksinhuoltajalle, jonka lapsi lasketaan paarialuokkaan ja häiriköksi heti ensi luokilta asti. Muistakaakin vaieta oppilashuollon resursseista, koulushoppailusta ja tasoryhmistä.

Ainakin vielä 90-luvulla oli varsin yleistä, että tarkkisluokkalaiset eivät saaneet edes ruokailla "normaalien" lasten kanssa.

Kotitehtävä 3: Käytä, rakas ystävä, elämästäsi edes puoli minuuttia miettiäksesi sitä.

Np. The Coup - Dig It

20.9.2012

Turvat tukkoon, huutavat hyvinvoijat

Terveisiä Absurdistanista. Päivän (21.9.) Aamulehti kirjoittaa, että me kampanjakriitikot tulittaisimme Kaarlo Kramsua, jos tämä olisi aikalaisemme. Tämä siis, koska mies kirjoitti "Ei oikeutta maassa saa / Ken itse sit' ei hanki". En nyt ihan saanut ajatuksesta kiinni, mutta hieno runo ja laini, jota olen noudattanut ja tulen jatkossakin noudattamaan.

En olisi ikinä uskonut, millainen mekkala nousisi Niinistön Niksi-Pirkan kritisoimisesta. Vähän sinisilmäisesti kuvittelin, että Suomessa on paitsi sallittua, jopa suotavaa arvioida valtaapitäviä - tarvittaessa myös vähemmän suopeasti.

Olin väärässä. Kritiikistämme nousi hillitön vastakritiikin myrsky, jossa hyvinvoiva "sivistynyt" eliitti ei toden totta esiintynyt edukseen.

Helvetin hyvä, että nousi.

Aiemmin en tiennyt paremman väen olevan niin täydellisen pihalla todellisuudesta. Kuka puuttuisi päättäjien syrjäytymiseen elämästä?

Kaikenlaiset todellisuuspakoiset pullamössöt ja hyvinvointikalkkunat pöyristyivät siitä, että puheen kohteetkin tohtivat avata suunsa. Sedät arvostivat nuorten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ohittamalla kritiikkimme tyystin ja keskittymällä parjaamaan sen esittäjiä.

Innokkaimmat (sedät Sauli Niinistö, Vesa Kärkkäinen ja Jari Sinkkonen) olivat raahaamassa ruodusta karanneita naisia häpeäpaaluun. Keskustelun viihdyttävyysaste sen kuin nousee asia-asteen laskiessa! (Oikein arvattu: ei, emme todellakaan aio leikkiä teidän säännöillänne. Pidempi vastineemme Kärkkäiselle julkaistaneen myöhemmin.)

Koko hässäkän alku oli tietysti vielä hupaisampi. Ensin nuoret syrjäytyneet Matti Apunen ja Mikael Jungner ryntäsivät puolustelemaan kampanjaansa televisio-ohjelmiin ja itkemään siitä, miten heitä - saati presidentti Niinistöä - tohditaan arvostella.

Ja siinä ainoassa radio-ohjelmassa, johon yksi nuorista kriitikoista eli tässä tapauksessa allekirjoittanut pääsi sentään puhelimitse osallistumaan, esiintyi aiemmin lähinnä sijoittajien oikeuksista huolissaan ollut kampanjan johtoveikko Sakari Huovinen.

Tulikos tässä nyt ihan huomaamattaan rikottua joku tabu? Tähän asti olin kuvitellut niitä olevan Suomessa enää noin kaksi: Mannerheim ja kuolema (yhdessä ja erikseen).

Itse presidentti Niinistökin noteerasi kritiikin - nimittäin torjumalla sen. Kumarsipa muutama demaripoliitikkokin Niinistölle pyllistäen samalla nuorille.

Okei, hyvin hoidettu, go for it. Asenne on tullut harvinaisen selväksi. Puolustakaa te kampanjaanne, me puolustamme itseämme ja oikeuksiamme. Ihan itse, kun teistä ei ole edes kuuntelemaan. Saati ymmärtämään. Se kun edellyttäisi kuuntelemista.

Koko hyvinvoiva Suomi huutaa sormet korvissa blaata.

Kärpästen surinaa, sano entinen mies Egyptissä.

Eli ei sen väliä.

Köyhyydestä on alettu puhua. Lopultakin.

Lehdissä on viime aikoina näkynyt toinen (1) toistaan (2) parempia artikkeleita, merkintöjä ja jopa ihan kelvollisia pääkirjoituksia köyhyydestä ja tosielämän karuista faktoista. Tästä se lähtee.

Kampanja-loverit puolestaan turvautuvat yhä siilipuolustukseen ja haukkuvat kriitikoita milloin miksikin. Niin turvautuu presidenttikin. Mikään ei ole estänyt häntä aiemmin kommentoimasta muita toimivaltansa ulkopuolisia asioita, kuten vastustamasta ILO-sopimuksen mukaista saamelaisten maaoikeuksien ratifiointia.

Syrjäytymis-casessakaan mikään ei olisi estänyt presidenttiä sanomasta, että lopettakaa eriarvoistava politiikka. Silloin olisin ollut ihan, että big up. Ei minulla olisi mitään Niinistöä vastaan, jos hän tekisi oikeasti hyviä tekoja. Minua kiinnostavat vain lopputulokset. Se ja sama, kuka niistä on vastuussa.

Vaikka olisihan se ehkä vähän lapsellista odottaa kokoomukselta köyhien puolustamista. Sen sijaan presidentiltä olisi ehkä lupa odottaa vaalilupaustensa lunastamista.

Jännä muuten, miksi taloudellisen ja poliittisen valtaeliitin motiiveja ei ole kyseenalaistettu kampanjan tiimoilta. Sen sijaan nobody-kansalaiset, kuten meikäläinen, ovat saaneet kuulla keräilevänsä poliittisia irtopisteitä ja ties mitä.

Ja mihinkähän minä niitä keräisin? Pärekoriin muuten vaan? En minä ole poliitikko. Sen sijaan olen kerta kaikkiaan liian täyspäinen ja tyytyväinen elämääni käyttääkseni aikaani tyhjän morkkaamiseen. Suloisesti syrjähtäneenäkin liian kiireinen käyttääkseni aikaani kirjoittaakseni asioista muun kuin niiden itsensä vuoksi.

Ei ole sitten käynyt mielessä, että möykkäämme asiasta, koska olemme nähneet ja kokeneet liikaa voidaksemme olla hiljaa?

Vastakritiikki on melko vaivattomasti luokiteltavissa viiteen eri kategoriaan:

1. Olette huonoja ja pahoja ihmisiä,
2. me olemme hyviä ja kilttejä,
3. miksi vastustatte kaikkea hyvää ja kaunista,
4. ei kampanjasta haittaakaan ole,
5. hyvinvointivaltio tekee ihmisistä itsekkäitä.

Tässä vastauksia, jotta ei tarvitse enää käyttää pateja ohilaukauksiin:

1. Ad hominem, hyvät ystävät,
2. siltäpä tosiaan vaikuttaa,
3. emme tietenkään vastusta,
4. itse asiassa on,
5. ei pidä paikkaansa.

Sekä tarkennuksia sisälukutaidottomille:

1. Tehän sen tiedätte.

2. Tervemenoa pohjalle. Kyllä se ääni kellossa muuttuu, kun siellä olet käynyt. Määräänsä enempää ei jaksa kukaan - tosin aika moni syrjäytetty on jaksanut. Kysykää heiltä vastuunkannosta siltä osin, kun tietoisuuteenne kaipaa täydennystä.

3. Ei, emme vastusta "yhteisöllisyyttä", toisista huolehtimista, solidaarisuutta saati pienistä arjen asioista nauttimista. Niissä vain ei ole köyhille mitään uutta. Oikeistolle näköjään on, mutta parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.

Älkää kuitenkaan väittäkö, että tämä teille uusi oivallus ratkaisisi ongelmamme, jotka te olette luoneet. Ilman läheisten apua (tai tavoilla, joista ei päivänvalossa ja blogeissa puhuta) Suomessa ei köyhä ole selvinnyt enää aikoihin. Paljon parjatut yhteiskunnan tukiverkot ovat niin sotkuiset, että niihin kuristuu, sikäli kun niitä ei ole jo silvottu.

4. Kyllä muuten on. Niin kauan kuin jengi kuvittelee, että on epäpoliittinen teko päättäjiltä tarjota itseaiheuttamiinsa valtaviin rakenteellisiin ongelmiin ratkaisuksi päänsilitystä, olemme kusessa. Se ei ole ihanaa höpönassuista koko kansan epäpolitiikkaa tai "yhteisöllisyyttä", se on mitä suurimmassa määrin politiikkaa, tarkkaan harkittu poliittinen valinta. Vieläpä äärimmäisen kova sellainen.

Anteeksi, mutta kuinka vitun kujalla te oikein olette? 

5. Itse asiassa päinvastoin. Lisää aiheesta esimerkiksi Henrietta Grönlundin tuoreessa väikkärissä. Sen mukaan hyvinvointivaltio, päinvastoin kuin usein väitetään, lisää intoa vapaaehtoistyöhön. Tämä johtuu siitä, että sekä hyvinvointivaltion että vapaaehtoistyön taustalla on sama tasa-arvoa ja inhimillisyyttä korostava arvomaailma.

Keskustelu toistaa hoitajamitoituskeskustelun kaavaa. Inhimillistä elämää ja omiaan pois vaativia syytetään kylmistä arvoista.

Jälleen toistan pyyntöni ja vaatimukseni siitä, että moralistisen lepertelyn sijaan alkaisimme puhua oikeista asioista.

Suomessa on viime vuosikymmenet johdonmukaisesti toteutettu tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille. Sen vuoksi monella on 50 vuoden raatamisesta jäänyt käteen vain känsät. Sen vuoksi monella nuorella ei ole mitään, mitä odottaa tai mitä menettää.

Suomi on maailman huipulla tuloerojen kasvussa ja romuttaa pikavauhtia julkisia palveluitaan. Köyhyys syrjäyttää ihmisiä, lasten hätä lisääntyy säästöjen myötä ja palveluiden leikkauksista maksetaan vielä kalliisti (pdf-tiedosto, THL:n tuore tutkimusraportti).

Vastaavia linkkejä voisin linkata satoja, jos jaksaisin. En jaksa. Tehkööt muutkin, paremmalla palkalla (tai palkalla ylipäänsä) olevat välillä kotiläksynsä.

Sen vain sanon, että tällaisessa tilanteessa niksikampanjan kaltainen moralistinen näpertely on pelkkää vastuunpakoilua ja löysää paskaa.

Joten:

Jos teitä ei kiinnosta puuttua todellisiin, itse luomiinne ongelmiin, niin pitäkää edes ne moraalisäteilevät pahantekijät poissa läheltämme. Antakaa ennemmin vaikka syrjäytyä kaikessa rauhassa.

Tai vittuakos tässä mitään lupia kyselemään.

Ja nämä eivät olleet syrjäytymiskeskustelun jälkilöylyt, vaan alkutahdit.

Np. Petos - Lopun alku

PS. Niksivinkki syrjäytyneille perheille: Hirsipuu soveltuu hyvin lapsillekin

Vastineemme Matti Apuselle Hesarissa 17.9.2012

11.9.2012

Miksi Apusen Matti pelkää pikkutyttöjä?

Kun EVA:n johtaja suuttuu Emilian Tampereelta moro vaan sullekin blogikirjoituksesta niin, ettei malta olla kettuilematta tälle ja muille random neverheardeille Hesarissa, sitä tietää tehneensä jotain oikein.

Tehdään nyt vielä selväksi muutama juttu ennen varsinaiseen asiaan kiinni käymistä.

Ensinnäkin, en aio olla hiljaa enkä tarvitse rauhoittavia päiväunia nyt, kun en tarvinnut kakaranakaan. Hysteerinen nainen -kortilla läiskiminen on sitä paitsi aika 1800-lukua ja muutenkin vähän alhaista.

Toisekseen, en koskaan kirjoita vihaisena, koska vihaisena tulee huonoa tekstiä, enkä minä kirjoita huonoa tekstiä, paitsi ehkä joskus vahingossa. Matti Apunen tietää kuitenkin paremmin: hän tietää minun kirjoittavan suorastaan "kiukusta punaisena".

Jos vastaisin Apusen tyyliin, kirjoittaisin tähän, että kova poika projisoimaan se Matti, pikku äkäpussi, mutta koska minut on opetettu kunnioittamaan kanssaihmisiäni, en kirjoita.

On tosin myös opetettu olemaan kumartelematta ketään, koska kukaan ei ole toistaan kummempi. Siksipä kirjoitan, että kuinka vanha on oltava ja millaisia meriittejä on löydyttävä, että tulee kutsutuksi sukunimellään tai koko nimellään? Ei tytötellyksi tyyliin "Lilja, Hanna ja Emilia". Olemmeko tehneet sinunkaupat? Masa ja Sale. Käy sekin - ainakin näin pakinallisissa kirjoituksissa.

Ymmärrän toki, että vanhemmat ihmiset saattavat sekoittaa nuoret aikuiset teinehin, ei siinä mitään. Sitä sen sijaan en ymmärrä, miksi Matti Apusta sitten kiinnostavat kaikenlaisten tytöteltävien hepsankeikkojen mielipiteet?

Sitäkin ihmettelen kovasti, ettei Apunen kokeneena mediahenkilönä nähnyt tekstini ilmiselvää pointtia. Hän luuli minun pitävän neuvoja huonoina, vaikka kirjoitin niiden olevan esimerkiksi "itsestäänselviä" ja ettei niissä "ole mitään uutta pienituloiselle ja syrjäytyneelle".

Onneksi voimme yhä oikaista tämän väärinkäsityksen: ne neuvot olivat ihan jees. Mutta ei niillä syrjäytymistä ehkäistä.

Kyllä jokainen tietää, että kantsii hei nukkua ja syödä hyvin, pienet arjen asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen ja silleen. Eivät ihmiset ole tyhmiä. Eivät edes ne, jotka eivät noita neuvoja syystä tai toisesta elämässään toteuta. Kyse ei ole tiedon puutteesta. Emme (enää) ole lukutaidottomia metsäläisiä.

Ja jos olisimme, niin menisimmekö intter webbiin, löytäisimme Ihan tavallisia asioita -sivun ja sitten alkaisimme autuaina toteuttaa sen neuvoja? Ja pim, syrjäytymisongelma olisi ratkaistu?

Apunen väittää tietävänsä, että syrjäytymisvaarassa oleva nuori kaipaa juuri sitä, mitä työryhmä ehdottaa. "Ai­kaa, huo­mio­ta, ra­jo­ja, luon­te­via pu­he­vä­le­jä." No, jos otetaan tämä lähtökohdaksi, niin tällä nettisivullako hän niitä saa?

Kauanko täytyy jaaritella, että voidaan alkaa puhua itse asiasta?

Syrjäytymisen syy numero yksi on raha. Tarkemmin sanoen sen puute. Vielä tarkemmin sanoen se, että toiset elävät toisten kustannuksella. Rikkaat elävät köyhien kustannuksella. Tätä politiikkaa Suomessa on 90-luvun lamasta alkaen johdonmukaisesti edistetty. Presidenttimme by the way oli valtiovarainministerinä vuosina 1996-2003.

Siksi koko syrjäytymiskampanja on pelkkää bluffia, vaikka ehkä osin hyväntahtoistakin. (Tie helvettiin on kivetty tiedättekö millä?) Rahasta ei sovi puhua. Poliittisista valinnoista ei sovi puhua. Se on ikävää. Mukavaa on puhua pullanpaistamisesta ja iltarukoilusta.

Joten: miten Matti Apunen ratkaisisi syrjäytymisen, valtavan rakenteellisen ongelman?

Syrjäytymisestä on olemassa valtavasti tutkimustietoa. Aivan tasan tarkkaan tiedetään, mistä se johtuu. Jostain syystä johtavat vaikuttajat ja poliitikot vain kieltäytyvät itsepäisesti edes vilkaisemasta siihen. Sen sijaan väitetään ongelman ratkeavan sillä, että hölmöt ihmiset ja ne syrjäytyneet vain ymmärtäisivät tehdä Ihan Tavallisia Asioita. Kuten esimerkiksi leipoa pullaa ja mennä ajoissa nukkumaan.

"Kyllä ne lapset pärjää, kun syövät aamupuuronsa. Vaikka olisivat patteriin kahlittuna", totesi eräs ystäväni. Mielestäni helvetin osuvasti, mitä tässä nyt on taas lastensuojelustakin viime aikoina puhuttu. Kerta toisensa jälkeen hämmästyn valtaapitävien todellisuuspakoisuutta. Miten noin hyvälle tripille pääsee?

Rakenteellinen ja periytyvä syrjäytyminen ovat heille kuin latinaa puhuisi (epäilen, etteivät osaa). Siinä ei kasvioiden keräilykehoitus paljoa auta, kun on nälkä ja palelee, ehkä tulee turpaan, ehkä selkään.

Hyvinvointivaltion ajatus oli, että vanhemmista ja tuloluokasta riippumatta jokaisella on mahdollisuus edetä kykyjensä mukaan. Enää se ei mene niin, jos on koskaan mennytkään. Tästä on kysymys.

Poliitikkojen ja asiantuntijoiden tehtävänä on puuttua asioihin, joihin he voivat puuttua. Naapuriapu tai sellainen ympäripyöreä hattaratermi kuin "yhteisöllisyys" eivät kuulu heidän vaikutusvaltansa piiriin. Siksipä niitä onkin niin näppärää vaatia!

"Niin nuori ja niin kovin kyyninen", päivitteli muuan kansainvälisen politiikan professorikin minulle Twitterissä (julkisesti, siksi tohdin kirjoittaa sen tähän) eikä voinut ymmärtää, mikä kampanjassa on mennyt vikaan.

Kyyninen? Sanoisin ennemmin, että realistinen. Missä vaiheessa tämä näin päin on kääntynyt? Setämiehet tarjoavat idealistisesti teetä ja empatiaa, nuorempi polvi yrittää sanoa, että katsokaa nyt vähän ympärillenne, tässä olis näitä tilastoja kans ja hei, tehtäskö jotain konkreettista.

Monen muunkin kampanjaa puolustelevan viesti on mallia "älkää nyt negatko, hymyä huuleen". Että naminami ja pusipusi vaan. Miksei takavuosien suosikki Bumtsibum estänyt syrjäytymistä?

Ehkäpä syrjäytyminen tosiaan on vain sitä, ettei jengi osaa tehdä elämässään niitä Ihan Tavallisia Asioita. Silkkaa urpouttaan. On se sitten hyvä, että nämä Life, handbook for dummies -neuvot löytyvät nyt intter webistä. Kyllä se siitä!

Apunen peräänkuuluttaa kirjoituksessaan kansalaisten suorastaan vallankumouksellisia välittämistalkoita. Jos hän olisi vaivautunut katselemaan ympärilleen, hän tietäisi, että sellaiset ovat aina olleet käynnissä.

Tai jos olisi vaivautunut lukemaan aiemman kirjoitukseni huolella: "Lässytyssivun ohjeissa ei ole mitään uutta pienituloiselle ja syrjäytyneelle. Jollekulle rapujuhlijalle sivun neuvot saattavat tietysti kuulostaa vallankumouksellisilta."

Niin en minä sillä, että teille.

Suomessa ei kansalainen (saati kansalaisoikeudeton) saa kritiikin sanaa lausua, jos ei itsellä ole saman tien esittää parempia ja kattavampia ratkaisuja kuin suurta palkkaa nauttivilla asiantuntijoilla. Mutta eipä hätiä! Kyllä meiltä löytyy ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Saa käyttää:

Lopettakaa leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollosta. Palkatkaa sinne tarpeeksi henkilöstöä. Lisätkää varoja erityisesti matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluihin, neuvolatoimintaan, kouluterveydenhuoltoon ja lastensuojeluun.

Uudistakaa sosiaaliturvajärjestelmää niin, että kyykytys ja juoksutus luukulta toiselle loppuu (riittävä perustulo). Kieltäkää pikavipit, perintäyritysten mielivalta, etuuksien viivyttely sekä erilaiset etuuskarenssit.

Lopettakaa eri nimikkeiden alla teetettävät orjatyöt. Älkää potkiko lasten ja nuorten vanhempia pois töistä. Antakaa niille tarpeeksi palkkaa, älkääkä pakottako ylitöihin ja tekemään useampaa duunia selvitäkseen.

Pistäkää stoppi koulujen eriarvoistumiselle. Pitäkää huolta, että oppimisvaikeuksista kärsivät saavat tarvitsemansa avun. Huolehtikaa siitä, että ihmisillä on kohtuuhintainen katto pään päällä. Ja niin edelleen.

Opi nyt hyve sete teste. Alku oppi ilman este.

Tässä nyt jotain ensimetreille. Lisää neuvoja saa kysymällä, mutta mielestäni päättäjät ja vaikuttajat saisivat oikeastaan tehdä kotiläksynsä ihan itse.

Ai ei ole rahaa vai? No tuota. Mitäs te sitten hassaatte harmaaseen talouteen? Pumppaatte yksityiseen terveysbisnekseen, joka taas kiertää veroja? Millä rahalla kevensitte hyvätuloisten verotusta? Millä takasitte sijoittajien voitot euroopanlaajuisessa katastrofikyhäelmässä? Myitte suomalaisen kaivostoiminnan ulkomaisille yrityksille pilkkahinnalla, kun infran rakentamiseen oli ensin käytetty mielettömästi veroeuroja? Ja niin edelleen.

Miksi joku tukari omistaa viisi kartanoa ja kolme ökyautoa, kun duunari tulee hädin tuskin toimeen?

Sellaisia kysymyksiä ei saa kysyä.

Kysykää sellaisia kysymyksiä.

Presidentti tietysti on aivan vallaton tekemään mitään, kuten kuuluukin (koko jobi on turha jäänne kokoomuslaisten muinaisista kuningashaaveista), mutta hänhän voisi nyt jyrähtää kotipuoleensa poliitikoille: Laittakaa eriarvoistumiskehitykselle stoppi! Siinä sitä olisi todellista arvojohtajuutta.

Mitäpä lottoatte, tuleeko näin käymään? Ja jos ei, miksi ei?

Ilmeisesti tässä maassa ovat vaihtoehdot melko vähissä, valtakunnan viralliseen totuuteen (jonka määrittelevät lähinnä elinkeinoelämä ja kokoomus) kajoaminen olematonta ja kritiikki laimeaa, kun kaltaiseni nobodyt saavat pinkkiotsikkoisilla blogikirjoituksillaan Elinkoinelämän valtuuskunnan johtajan puhisemaan raivosta valtakunnan johtavan sanomalehden sivuilla.

Jos Apunen ja muut todella uskovat sivuston ohjeisiin, niin voisivat aloittaa itsestään.

Siispä, erään toisen ystäväni sanoja mukaillen: Matti, miksi et jo leivo kanssamme pullaa? Siellä vain syrjit meitä Hesarissa.


Np. Raimo - Hyvää elämää


"Pelkkää hyvää elämää, mä oon täynnä
itseä, ekas luokassa mä lepään, ei
ongelmia, en niitä kerää, enkä myöskään
kerjää ja mulle kuuluu pelkkää hyvää, kun mä
vietän hyvää elämää..."