21.4.2012

Elämää juoksuhaudoissa

Hihamerkkitapauksen mälväys jatkuu yhä ainakin somen rinnakkaistodellisuudessa sekä Iltalehden kolumneissa. Ennalta-arvattava ja löysä huti on mielestäni vähän tylsä keskustelunaihe. Mutta koska kaikki keskustelijat ovat mielestäni väärässä, olen pakotettu tarjoamaan vastapainoksi muutamia oikeita havaintoja ja mielipiteitä.

 1. Kyllä, apinakin huomaa, että teksti on yritetty kirjoittaa satiirin muotoon. Sen sijaan kyldyyriälykötkään eivät huomanneet, että tekstin ironialta tippuu pohja, kun kirjoittaja kaikesta päätellen on oikeasti sitä mieltä, että ihmisten erottelu on jees.

2. Unohtakaa ne hihamerkit. Niillä ei ole tässä mitään merkitystä. Samassa tekstissä, sen ainoassa vakavassa kappaleessa, kirjoittaja kirjoittaa, että poliisilla on hyvä syy käyttäytyä "vähän gestapomaisesti", siis pysäytellä ihmisiä näiden ulkonäön perusteella. Vähemmistövaltuutettu saa poliisin toiminnasta paljon valituksia. Helena Eronen pitää ihan tosissaan ongelmana valitusten määrää, ei pysäyttelyä, mutta tarjoaa tähän ongelmaan ratkaisua läpällä.

3. En ymmärrä, miksi itkeä siitä, että lehti päättää itse sivuillaan julkaistavan materiaalin. (Terveisiä vaan James Hirvisaarelle, jonka ruikutus saa vienankarjalaisen itkijämummon häpeämään hilpeyttään!) Yksi omakin blogimerkintäni poistettiin US:n blogipalveluista. Epäilen sen johtuneen siitä, että otsikossa pyydettiin tuoretta presidenttiä ulostamaan tekstin minäpuhujan päälle. En itkenyt.

4. Huumorikin voi olla rasistista. Tämä ihan näin toteamuslauseena, vaatimatta minkään kieltämistä tai kenenkään päätä vadille.

5. Sen vaatiminen, ettei huonoa huumoria, huonoa tekstiä tai huonoa tilannetajua saisi arvostella, se vasta pahimmanlaatuista itkemistä onkin.

6. Se, ettei uskalla arvostella edellämainittuja, vaikka haluaisi, koska pelkää, että joku voi sitten arvostella näitä meikäläisenkin tekstejä apua sentään, on pelkuruutta ja älyllistä laiskuutta. En minä pelkää arvostella hyvienkään kirjoittajien tekstejä, jos ne feilaavat yhtä huolella kuin Erosen teksti.

7. Voidaanko keskustella asiasta ilman, että keskustelija on pakotettu valitsemaan seuraavista positioista: a) olen sanoja pelkäävä tosikko, vaadin lakeja, kieltoja ja päitä vadille, b) hymistellen hyväksyn huumorin varjolla kaiken ja ne, jotka eivät purematta niele, ovat tosikkoja, jotka vaativat lakeja, kieltoja ja päitä vadille. Siis: voidaanko keskustella asiasta?

8. Randomnevarin ja poliittisen toimijan, olkoon sitten vaikka vain kansanedustajan avustaja, tekstejä ja lausuntoja arvostellaan eri tavalla. Niin kuuluukin olla. Seppo Rädyn sutkatukset naurattivat, mutta presidentin suusta ne olisivat vähän tyhmiä. Aki Kaurismäen heitto rikkaiden lahtaamisesta olisi kannattanut ottaa keskustelunavauksena eriarvoisuuden kasvusta, pääministerille moinen olisi ollut vähän sopimatonta.

9. Yksittäiset sanat eivät ole kaikki, vaan myös kontekstilla on merkitystä. Kyseisessä tapauksessa konteksti oli tämä: rasistisista mielipiteistään tunnetun kansanedustajan ei-kovin-suvaitsevaisena-hänkään-tunnettu avustaja kirjoittaa julkisuuteen huonosti harkitun tekstin, jossa pitää poliisin gestapomaista toimintaa oikeutettuna.

10. Humoristi! Miksi pyydät anteeksi? Seiso ja kaadu juttujesi takana.

Np. Kohu-63 - Suksikaa vittuun

12.4.2012

Kommenttini Laasasen vastineeseen

Minua ei alun perinkään kiinnostanut käydä keskustelua markkina-arvouskovaisten kanssa, koska se muistuttaa keskustelua uskovaisten kanssa yleensä. Minä puhun aidasta, toinen aidanseipäästä, jos koko aitaa näkeekään. Lopulta keskustelun voittajaksi julistautuu se, jolla on eniten aikaa hengata US:n blogipalvelussa saivartelemassa.

Henry Laasanen puhuu markkinoista. Kuten kolumnissani totesin: ihmisten välisen sosiaalisen kanssakäymisen typistäminen markkinoiksi on yrityksenäkin tuomittu epäonnistumaan. Kaiken lisäksi sille ei viime kädessä ole muuta pohjaa kuin tekijän omat ja (rohkenen epäillä) jonkinlaisen katkeruuden värittämät ja vääristämät havainnot ja tulkinnat.

Mutta lienee kuitenkin kohteliasta vastata kirjoitukseen, joka on vastine kolumnilleni, jossa kritisoin vastineen kirjoittajan ideologiaa.

Markkina-arvoteoriassa on pohjaa tämän verran: ruma ja vittumainenkin mies saa edustusvaimon, jos on rikas. Se taas, mitä se kertoo ihmisten välisestä kanssakäymisestä yleensä jos mitään, on toinen juttu.

Teoriaa on yhtä mielekästä lähteä kumoamaan sen kehittäjälle kuin Raamattua sille, joka siihen uskoo. Jos sanot kiihkouskovaiselle "en usko Raamattuun", hän sanoo "odota, etsin sieltä kohdan, joka saa sinut uskomaan". Vähän sama tämän markkina-arvoteorian kohdalla.

Sitä paitsi koko kyhäelmä olisi kumottavissa jo yhdellä faktalla. Tämä tulee nyt varmaan järkytyksenä, mutta naisetkin haluavat seksiä seksin vuoksi. (Se todella pitää paikkansa, vaikka nämä itsensä ATM:ksi alentavat henkilöt eivät moisiin kummajaisiin olisi törmänneetkään.)

Laasasenkin olisi ehkä ihan hyvä tiedostaa, etteivät naiset ole mikään homogeeninen ryhmä vauvakuumeisia, hysteerisiä ja naiiveja kodinhengettäriä lukemassa harlekiineja ja haaveilemassa kynttiläillallisista unelmien prinssin kanssa. Itse asiassa tunnen enemmän sellaisia miehiä kuin naisia. Vaikkei heissäkään tietysti mitään vikaa ole. Kukin tyylillään.

Mutta edellä kerrotun faktan tiedostaminen saattaisi lisätä menestystä myös siellä "pariutumismarkkinoilla". Ihan vaan for your information. Mutta ei, Laasasella on pakottava tarve kuvitella naiset lapsenomaisiksi romantikoiksi (kuva vaikuttaa tyttökirjoista tai saippuasarjoista saadulta). Tarpeen pakottavuudesta kertoo aika paljon se, että hän pitää minua sellaisena.

Hän luulee sitten kertovansa julmia elämäntotuuksia jollekulle romantikolle. Puhuu siis jollekin, jota ei edes ole olemassa, asiasta, josta ei tiedä mitään. Näin sitä tiedettä tehdään!

Kuules ukko: mä olen realisti ja inhorealisti. Mä en punastu, ylläty enkä tyrmisty mistään. Elä sama elämä perässä ja tule sitten kertomaan mulle realismista. Mutta mitä elämään ja ihmisiin tulee, mä en ole katkera. Ja se on meidän eromme. Se näkyy myös siinä, kuinka hahmotamme maailmaa ja minkälaisiin teorioihin tukeudumme, mistä lähtökohdista niitä kehitämme. Teoriantekijäkin on ihmisyytensä ja menneisyytensä vanki. Objektiivisin myöntää sen.

Oikaisen vielä pari väärinkäsitystä vastineesta.

"Juurihan sinä sanoit, että 'toisilta ei voi oikeastaan vaatia mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään.' Nyt olet kuitenkin vaatimassa (feministien ohella), miten muiden pitäisi suhtautua sinuun pariutumis-markkinoilla. Et voi vaatia sellaista vapailla pariutumismarkkinoilla."

Ei "pariutumismarkkinoilla" (siis missä?) vaan elämässä yleensä. Enkä minä vaadi. Minä toivon. Ja yritän parhaani mukaan tehdä muille niin kuin toivoisin itselleni tehtävän. Ymmärrän kyllä, että tällainen ajattelu varmastikin on vierasta kaikenlaisessa markkina-ajattelussa.  

"Ei markkina-arvoteoria anna ihmisille ohjeita siihen, miten toisiin ihmisiin pitäisi suhtautua psykologisella tasolla."

Eipä kai, mutta sen kehittäjä niitä tuntuu jakelevan mitä auliimmin. Ohjeista on pääteltävissä, että jonkun on pakko kusta pahasti itse teoriassakin - sen verran irrallaan todellisuudesta ne ovat. Olen vain vähän huolissani niistä, jotka ottavat ne tosissaan. Niiden avulla kun on mahdollista onnistua hukkaamaan melko kivoja juttuja elämästään, mm. itsensä.

Päätän nyt tämän keskustelun osaltani tähän, mutta toivotan Henry Laasaselle hyvää onnea, myös naisten kanssa.

"Kaikkee on, beibi, sen sä tuut vielä hihvaamaan!"

Np. The Dayton Family - Blood Bath

10.4.2012

Kyllä mä en ole heikoimpien puolella

No nyt! Pitihän se nähdä tämäkin päivä, että Matti Apunen kirjoittaa Hesariin räpistä. Tai luulee kirjoittavansa, sillä todellisuudessa hän kirjoittaa pikemminkin urbaanista folkista. Yhtä kaikki Apusesta on väärin, että artisteilta ei vaadita samaa poliittista vastuuta kuin poliitikoilta.

"Poliitikkoa kuurnitaan lausuntojen välimerkeistäkin. Kun räppäri ryhtyy levyllään politikoimaan, hän saa sanoa yhteiskunnasta melkein mitä tahansa eikä joudu tilille"

Niin että mikäs se sellainen maailma on, jossa kaiken maailman räppärit saa sanoa ihan mitä huvittaa? Taiteilijat sen kun taiteilee ja retkut räkii menemään. Pahinta on, kun ne sekaantuvat politiikkaan. Eihän niillä ole edes solmioita!

Vakavasti, Matti Apunen. Miksi poliitikko kantaa poliittista vastuuta ja taiteilija taiteellista?

Kaikkea ne siellä EVAssa ehtivätkin miettiä.

Björn Wahlroos möläytti taannoin, että yrityksen ainoa yhteiskuntavastuu on olla kannattava osakkeenomistajille. Jos yhteiskunnassa giganttista valtaa käyttäviltä toimijoilta ei vaadita yhteiskuntavastuuta, miten helvetissä sitä voidaan vaatia yksittäisiltä taiteilijoilta? Olkoonkin, että ovat sitä kantaneet aika paljon komeammin kuin elinkeinoelämä ja sen edusmiehet.

Uskon ihmiseen sen verran, että tuskinpa Apunenkaan vakavissaan haluaa poliitikkoja ja taiteilijoita arvioitavan samoilla kriteereillä. Kyllä me molemmat tiedämme, mistä kiikastaa.

"[Karri] Miettinen julistaa avointa, tiukan vasemmistolaista sanomaa."

Ei niin saa tehdä.

Sitä paitsi se, että Apusen mielestä Palefacen sanoma on tiukan vasemmistolainen, kertoo kyllä enemmän Apusesta kuin Palefacen sanomasta.

No, se siitä. Apusella on hauskaa, kun hän yrittää analysoida suomirapin tilaa. Meikä voisi onnistua yhtä hyvin golfmailojen ominaisuuksien arvioimisessa. 

"Kaikkien aikojen suomalainen räppi on helppo koota samalla tavalla [kuin kliseinen euroviisubiisi]. Sen nimi olisi tietenkin Ahneus on vihan pelto. Sen ainesosat olisivat syrjäytyminen, itsekkyys, kapitalismi, luonnon tuhoutuminen, pillerit, katujen väkivalta, kaljabaarien apatia, uppoavat laivat ja kansainvälinen solidaarisuus."

Äkkivilkaisulla Apusen listasta uupuu ainakin yksi aivan olennainen aihealue: paneminen. Niin ikään kuvitteellisen kappaleen nimi kuulostaa enemmän Pasila-jaksoon tehdyltä iskelmäbiisiltä tai Lauri Tähkältä kuin räpiltä. Tuos on meidän vihan pellot, siellä se on se syyskuun kyy, hummani hei, kuka vaimoni vei, tiäkste.

Yhdessä asiassa Apunen on kuitenkin oikeassa.

"On myös selvää, että oikeistolaista räppiä ei ole eikä tule."

On sitä yritetty, ja isolla rahalla. Porvareillekin kelpaavaa "räppiä" on joka tuutti täynnä. Mutta kuten pitkän linjan rap-artisti Hannibal asiasta osuvasti totesi: eihän sellainen pophop (tai aerobic rap, kuten hän kaupallista shaibaa nimitti) ole edes kolikon toinen puoli, vaan kokonaan toinen kolikko.

Entäs sitten sellainen äärioikeistolainen räppi? No, se on sitten tällainen paradoksi. Enkä ota vastuuta linkin avaamisen aiheuttamista aivovaurioista.

Onneksi Matti Apusella ja EVAlla ei ole taiteellista vastuuta.

Np. IKT & RantaRemmi - Et oo itekkään kovin kummone (mixtape)

Mikset tahdo olla mun kaa?

Eka kolumnini Jyväskylän ylioppilaslehdessä.

Siinä, jonka kannessa on hyvä perse.