26.10.2012

Vähän enemmän kuin äänioikeus

Lupasin itselleni, etten kirjoita vaaleista tai mihinkään niihin liittyvästä sanaakaan, koska on tässä nyt vähän muitakin juttuja, eikä uskoni nykyisenlaiseen puoluepolitiikkaan vaikuttamisen väylänä ja demokratian toteuttajana ole ihan järjettömän korkealla.

Eräs lehti kuitenkin lähestyi kysymällä äänestämisestäni, joten jouduin asiaa jälleen aktiivisesti ajattelemaan. Koska tuosta jotain ajatteluntapaista sisältäneestä prosessista saa ihan siedettävän blogauksen, pyörrän päätökseni. Ja myös koska "sormet oli ristissä väärinpäin, toinen käsi Raamatulla, siinäkin risti väärinpäin".

Argumentteja äänestämistä vastaan

Paras peruste äänestämättömyydelle on tämä, internetpersoona Veera Hidas-Elinan muotoilema: "...parhaassa tapauksessa se johtaa maltilliseen vallankumoukseen, ja demokratiavajetta on täytettävä uusilla vaikuttamisen muodoilla."

Ja tottahan on, että uurnille yllyttävät aina eniten ne, keillä on eniten hävittävää. Se, että nukkuvien puolue (melkein 40 prosenttia suomalaisista ja tamperelaisista nuorista viime kunnallisvaaleissa yli 60 prosenttia) radikalisoituisi, on eliitin pahin painajainen.

Toistaiseksi olen kuitenkin äänestänyt kaikissa vaaleissa (kerran jopa itseäni), koskapa olen ajatellut, ettei yksi vaikuttamistapa ole pois jostain toisesta eikä antamaton ääneni näy missään sen enempää kuin annettukaan. Epäloogisesti siis vahvistan nykyisiä valtarakenteita äänestämällä - sentään kuvitellen vaikuttavani valtasuhteisiin.

Muita omasta näkökulmastani relevantteja, tosin ensimmäiseen liittyviä, syitä jättää äänestämättä olisivat: ei ole sopivaa ehdokasta ja jos onkin, ääni menee puolueelle, eikä ole sopivaa puoluetta ja jos onkin, sen vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Itse tiedän kyllä useita perkeleen teräviä ehdokkaita (jotka osoittavat tämän muun muassa tekemällä hapokkaita vaalivideoita), mutta tuo loppu vähän pygii. Vaalitavasta johtuen olen kuitenkin aina pyrkinyt äänestämään ensisijaisesti puoluetta.

Argumentteja äänestämisen puolesta, part 1

Edes jokseenkin tolkullisia argumentteja äänestämisen puolesta tässä ei kannata toistaa. Niistä on ilma jo muutenkin sakeanaan.

Sen sijaan typerin mahdollinen argumentti äänestämisen puolesta on se, että se olisi "velvollisuus". Nimittäin jos kysytään, miksi jokin on velvollisuus, vastaukseksi ei käy, että se on velvollisuus. Sitä paitsi se ei edes ole. Jos äänestäminen olisi niin sanottu kansalaisvelvollisuus, sen rikkomisesta saisi rangaistuksen. Vaan eipä saa.

Äänioikeutta ei annettu, se otettiin

Kansalaisoikeus äänestäminen kyllä on. Suomalaiset saivat tuon oikeuden vuonna 1906. Tai saivat ketkä saivat: kunnallisveroa maksamattomilta äänioikeus poistettiin hyvin pian, kommunisteilta se 30- ja 40-luvuilla evättiin, vangit saivat sen vasta 70-luvulla.

On myös aika fuulaa väittää, että äänioikeus kansalaisille annettiin. Ei sellaisia oikeuksia noin vain anneta, ne taistellaan. Käydään hirveää vääntöä ja pidetään mekkalaa.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli työväenliikkeen vaatimus, jota porvaristo ankarasti vastusti. Työväenliike vaati äänioikeutta suurlakon yhteydessä ja useissa mielenosoituksissa jo ennen sitä. Ilman tätä liikehdintää äänioikeus olisi jäänyt haaveeksi.

Oletteko koskaan tulleet sitä ajatelleeksi, te demottajien velliperseiset vakiohaukkujat?

Hupaisaa muuten, että kun Suomea naisten äänioikeuden mallimaana - mitä se toki historiallisessa katsannossa onkin - mainostetaan, niin kunnian siitä ottavat itselleen myös oikeistolaiset, vaikka aatteellisista esi-isistään liberaaleimmatkin olisivat olleet valmiit antamaan äänioikeuden vain porvarisnaisille.

Mainittakoon, ettei äänioikeutta ollut viime vuosisadan alussa kaikilla työläismiehilläkään. Äänioikeus oli siis myös luokka-, ei suinkaan vain sukupuolikysymys.

Demokratia ja "demokratia"

Äänioikeus hienona historiallisena saavutuksena ei vielä ole mikään syy äänestää. Jos työväestö 1900-luvun alussa olisi keskittynyt ihastelemaan menneitä saavutuksia, olisi äänioikeus jäänyt saavuttamatta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli utopia. Se oli tavoite, jolle moni vanhassa vallassa roikkuja ja oman asemansa puolesta pelkäävä vaivautuneesti nauroi.

Mikä on se tavoite, jota valtaapitävät pelkäävät ja jolle heidän hännystelijänsä nauravat nyt?

Maailma on reilussa sadassa vuodessa muuttunut valtavasti, mutta järjestelmä ei niin mihinkään. Vallalla on käsitys, jonka mukaan nykyisenlainen parlamentarismi on yhtä kuin demokratia, vaikka todellisuudessa se on aika kaukana siitä. Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. Kenen mielestä valta on tällä hetkellä kansalla?

Ongelma on paitsi se, ettei valta ole kansalla, myös se, ettei valta ole enää edes poliitikoilla. Sen valumisen koko poliittisen systeemin ulkopuolelle ovat kyllä mahdollistaneet poliitikot.

Argumentteja äänestämisen puolesta, part 2

Velvollisuusargumentin kanssa yhtäläistä typeryyttä edustaa "jos ei äänestä, ei ole oikeutta valittaa" -argumentti. Kukas sen valitusoikeuden tulee viemään ja millä oikeudella? Tervetuloa koittamaan vain!

Tai, jos luen paskasti muotoiltua epäargumenttia suotuisammin, "...ei ole suotavaa valittaa". Ai että jos ette leiki meidän säännöillämme, niin sitten ette saa leikkiä ollenkaan? Ei se niinkään mene.

Täten päädyn samaan lopputulemaan kuin eräs toinen blogisti samaa problematiikkaa ansiokkaasti käsittelevässä kirjoituksessaan: ainoa järkevä syy äänestää on, että äänestämättä jättäminen on ääni porvarille.

Miten niin? No koska rikkaat ja vallakkaat äänestävät, köyhät ja vallattomat jättävät äänestämättä. Ja sehän tässä huolestuttaa, että kuinka meidän perseaukisten käy.

Kaikki pyörii kapitalismin ehdoilla

Mutta eikö äänestämättömyyskin ole kannanotto ja kerro jostain? Jos köyhät eivät äänestä, eikö tästä voida päätellä, etteivät he katso äänestämisestä olevan mitään hyötyä? Köyhiä, pienituloisia, palkansaajia jne. on kuitenkin suomalaisissakin enemmän kuin rikkaita. Miksi he eivät usko äänensä kuuluvan järjestelmässä, vaikka heitä olisi enemmistö?

Itsestäänselvin vastaus on "koska se ei kuulu". Heidän asiaansa ei aja kukaan.

Seuraava, joskin edelliseen tiiviisti liittyvä, mieleen tuleva vastaus on, "koska suomalaiset kuvittelevat olevansa yhtä suurta keskiluokkaa". Se on kuitenkin aivan oman blogauksensa aihe. Itsehän pidän keskiluokkaa pelkkänä suurena kusetuksena.

"Vaalit mukailevat politiikassa niitä valtasuhteita, jotka talousjärjestelmä tuottaa", kirjoittaa eräs kolmas blogisti parlamentarismin ja demokratian suhteesta historiallisessa, tarkkanäköisessä ja seikkaperäisessä blogauksessaan.

Näin ollen paikan kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa voi käytännöllisesti katsoen ostaa, ovathan vaalit mielikuvamainontaa ja mainonta kysyy helvetisti pätäkkää. Ja niiltäkin osin kuin kyse ei ole suoraan rahasta, pelataan vallitsevien valtasuhteiden ehdoilla - myös mielikuvissa.

Lopputulema - vitunko väliä

"Ei voida sanoa, että äänestämättä jättäminen automaattisesti tukisi jotain muuta parempaa järjestelmää", Ilpo Puhakka ("eräs toinen blogisti") kuitenkin kirjoittaa aiemmin linkkaamassani blogauksessa. Tähän kiteytyy mielestäni kaikki olennainen asiasta - myös kääntäen.

Nimittäin, ettei sillä oikeasti ole suurtakaan väliä, äänestätkö vai etkö. Sillä taas on, mitä teet tai et tee sen lisäksi. Äänioikeuskin oli kansalaisaktivismin tulos.

Ja kansalaisaktivismilla tai tekemisellä en tässä tarkoita pelkästään jotain (jos ollenkaan mitään) järjestötoimintaa, vaan kaikkea olemista, ajattelua ja elämistä. (Tämäkin olisi oman bloginsa aihe: miten "vaikuttaminen" on muka jotain kaikesta muusta elämästä irrallista.) Se kun on aika rajoitettua tässäkin "vapaassa maassa": monet esimerkiksi sitoutuvat työsopimuksessaan olemaan lausumatta mitään negatiivista työpaikastaan - myös vapaa-ajallaan.

Kuulostaa totalitaristiselta, valtion paikalla vain on työnantaja.

Kun piraattinuori vankilassa kävi (no huh huh)

Ai niin ja. Muuan piraattinuori hiljan kannusti äänestämään vedoten siihen, että "alaston eristyssellivankikin äänestää". On tietysti pelkästään oikein, että Suomessa äänioikeus on myös laitoksiin suljetuilla. Nähdäkseni perustelu vain on vähän ontuva - samalla perusteella äänestäjä kun joutuisi tekemään joitamia muitakin asioita.

Siitä tosin olen jyrkästi samaa mieltä kirjoittajan kanssa, että vankien ja muiden laitosasukkaiden oikeus äänestää on koskematon. Tai pitäisi olla, koska äänioikeutta heillä ei ole vielä kaikissa itseään sivistyneiksi kutsuvissa länsimaissakaan. Asiasta ei pitäisi joutua edes keskustelemaan, mutta joutuupa vain kuitenkin.

Yhdysvalloissa puolestaan yritetään vaikeuttaa nuorten, köyhien ja eri etnisten ryhmien äänestämistä.

Np. Vähäiset äänet - Uli Uli

PS. Kun nyt vankilajuttuihin mentiin... Setä Putin on kuulemma äitynyt kehumaan Pussy Riotille langetettua tuomiota näin: "...naiset saivat ansionsa mukaan, koska he uhkasivat Venäjän moraalista arvopohjaa." Kuulostaako tutulta? Ihan vaan kuin olisin joskus kuullut jotain aivan tolkutonta paskaa perusteltavan niin, että milloin-mikäkin uhkaa "Suomen moraalista arvopohjaa". Voi tietysti olla, että olen vain nähnyt pahaa unta.

PPS. 28.10.2012: Niin se oli Aamulehti, joka kyseli. Vastaus ei tosin (tänään ilmestyneeseen) juttuun asti päätynyt: "Äänestämättä jättäminen on ääni porvarille ja tunnen monia skarppeja vasemman laidan hyökkääjiä. Äänestäminen tai äänestämättömyys eivät ole kummoisiakaan poliittisia tekoja. Molemmat tapahtuvat nykyisen järjestelmän ehdoilla."

17.10.2012

Herrojen kanssa nuorisometsällä

Sain mielenkiintoisen kutsun joitamia viikkoja sitten. Kutsu oli Väinö Tannerin Säätiön nuorten syrjäytymistä käsittelevälle luennolle Säätytalolle 16.10. Luennon nimenä oli "Kadonneen nuoren metsästys" ja luennolle kutsuttu lähinnä poliitikkoja, tutkijoita ja raharössejä.

Kaunis kiitos kutsusta, se oli hieno ele.

Valitettavasti jatkan kirjoittamista siitä huolimatta.

Luennon nimen "metsästys" kuulosti vähän pahaenteiseltä (ampuvatko ne heti vai kohta?), mutta avoimin ja uteliain mielin läksin matkaan. Ennen kaikkea ajattelin, että sehän hienoa, jos pääsen jossain välissä lyhyestikin tuomaan terveiset niiltä, ketkä puheenaiheenakin ovat.


Jo Sauli Niinistön aloituspuheenvuoro oli sanalla sanoen tyrmäävä. Miksi, siitä meillä oli paneelin vetäjän ja säätiön puheenjohtajan Lasse Lehtisen kanssa hieman eri näkemys. Lehtinen kuvaili tervehdystä sydämelliseksi ja sydämeenkäyväksi, minusta se oli kauniisti sanottuna patamusta. Sydämeenkäyvä se kyllä oli, mutta vähän samalla tapaa kuin moran terä.

Presidentti ja takaraivoja.  Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.
Presidentin puheen sisältö pähkinänkuoressa oli, että nuorten syrjäytyminen johtuu paskoista vanhemmista, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät osaa, tai niin laiskoja, etteivät viitsi kasvattaa kakaroitaan.

Kiitos nyt sitten tästäkin.

Niinistö kaipaili myös lisää kuria ja "koko kylä kasvattaa" -mallia. Veikkaan, että moni muu ei yhtäläisellä innolla haikaile paluuta agraariyhteiskunnan kyylänaapurimalliin.

"Lapset oppivat mallista hyvinvointia tai pahoinvointia", kasvatuspsykologisoi hän myös. Ilmeisesti on siis niin, että monet vanhemmat ihan syyttä suotta pilan päiten opettavan lapsilleen pahoinvointia. Voi teitä, tyhmät vanhemmat!

"Kysymykseni on sellainen, joka maallikon sopii esittää: mitä juuri minä voin tehdä?"

Hyvä kysymys! Mutta hei, olet presidentti. Et voi vastata kysymykseesi kuten maallikko.

Niinistö voi tietysti kiertää kertomassa ihmisille, että opettakaa lapsillenne hyvinvointia älkääkä pahoinvointia. Itse kyllä näkisin jotenkin tuloksellisempana, että hän laatisi asiantuntijaryhmineen poliitikoille ja muille olosuhdevastaaville täsmäohjeita yhteiskunnallisen pahoinvoinnin vähentämiseksi. (Hetkinen, tuli jotenkin olo, että olen sanonut tämän joskus aiemminkin.)

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että "hyvä arki" niine "ihan tavallisine asioineen" on hyvinvoinnin perusta.

Tavallisia asioita by Ville Turkka. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

Mutta mikä on tavallisen hyvän arjen edellytys? Tämä kysymys tuntuu olevan kerta kaikkiaan liian vaikea päättäjien ja monien ns. asiantuntijoidenkin vastata, mutta voin auttaa: riittävä ja edes suhteellisen varma toimeentulo.

Harmikseni jouduin toteamaan, ettei presidentti edelleenkään tunnu ymmärtäneen, ettei monilla vanhemmilla ole mitään edellytyksiä järjestää mitään "hyvää arkea", vaikka monet yrittävät mahdottomissa olosuhteissa voimiensa ylikin. Harvempi ihan kiusallaan "opettaa pahoinvointia" lapsilleen. Toki poikkeuksiakin on, mutta sen sortin kusipäisyys taas ei katso luokkarajoja.

"Aikuisten on opittava muokkaaman arkeaa lapsen tarpeiden mukaan."

Nämä olivat presidentin terveiset kahta duunia painavalle yksinhuoltajalle, loppumattomaan kurjuuteensa flipanneelle tai duunista juuri fudut saaneelle velkataakkansa alla.

Olen samaa mieltä presidentin kanssa siitäkin, ettei "aikuisen paikkaa voi koskaan täyttää viranomainen". 

Mutta toisin kuin hän, en tyydy toivomaan, että kaikilla lapsilla olisi joku läheinen aikuinen, vaan kysyn: pitäiskö kenties tehdä jotakin, että niillä aikuisilla olisi edes alkeelliset mahdollisuudet täyttää paikkansa? Tällaisia kysymyksiä soisin presidentin ja päättäjien mieluummin kyselevän itseltään.

"Pitää olla rohkeutta tehdä toisin...rakennamme nyt oman aikakautemme yhteiskunnallista eheyttä", päätti presidentti puheenvuoronsa.

Se oli hyvin sanottu. Toivon, että hän itse ymmärtäisi, miten hyvin.

Pics or didn't. Kuva: Lilja Tamminen. Kuvan oikeudet hänen tai minun.

Muut puheenvuorot aloitti hienoa järjestöduunia syrjäytyneiden poikien kanssa tekevä Ville Turkka, jolta tosin syrjäytymiskampanjan kritiikki tuntui menneen täysin ohi. Turkka kertoi koskettavia selviytymistarinoita, joista hänellä oli elävä esimerkkikin mukana, kaikki kunnia ja kaikkea hyvää hänelle. Sen sijaan Turkan väitettä, että "kaiken sen pahan, mitä maailmassa nähdään" aiheuttaisivat vaikeasti keskittymishäiriöiset pojat, joita on ikäluokastaan 4-6 prosenttia, en todellakaan allekirjoita. Kuten en sitäkään, että - sinänsä hieno ja arvostettava - järjestötyö olisi joku patenttiratkaisu.

MLL:n edustaja Mirjam Kalland piti ehkä hieman yllättäen yhden skarpeimmista ja asiapitoisimmista puheenvuoroista muistuttaen, että perhekin elää tietyissä yhteiskunnallisisa olosuhteissa. Köyhyys ja koulutus periytyvät ja julkisten palvelujen leikkauksista on maksettu kalliisti paitsi rahassa, myös inhimillisen kärsimyksen määrässä mitaten. Kalland viittasi myös useisiin tutkimuksiin. Hänen ehdotuksiaan syrjäytymisen ehkäisemiseen olivat mm.: universaalit palvelut, laadukas peruskoulu, tukea pikkulapsiperheille.

Alkoi jo kuulostaa hyvältä!

Norjalaisen sosiologian professorin Håkon Leiulfsrudin pitkä ja seikkaperäinen puheenvuoro oli samansuuntainen. Hänkin muistutti, että kysymys on pitkälti siitä, miten järjestetään yhteiskunta lasten ympärillä.

Työministeri Lauri Ihalainen puolestaan kehui nuorisotakuuta (tästä lisää myöhemmin, mutta mainittakoon, että nuorisotakuuseen varatuista varoista valtaosa on yritystukea) ja toivoi sukupolvisopimukselle jatkoa. Hetkinen, minkä sukupolven vanhemmat niissä vanhainkodeissa nyt makaavatkaan? Ja kuinka moni minun sukupolveni ihminen tosissaan uskoo saavansa joskus eläkettä?

Mitä minä juuri luin? Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

EK:n johtaja Leena Mörttinen toivoi tartuttavansa ihmisiin intoa vauhdittaa talouskasvua. Uutta yhteiskuntamalliakin hän kaipaili. Niin minäkin, mutta jotenkin luulen, että vähän erilaista. "Tulen maailmasta, jossa miljardit eivät ole mitään", hän hehkutti. Vau! Piffaatko meille pari? (Haluatko miljardööriksi? Mörttinen pisti Lehtistä paremmaksi!) "Jos ne on vihaisia, voisko ne olla myös nälkäisiä?" jatkoi hän miettien kansakunnan henkistä tilaa.

Kyllä, olemme. Ihan konkreettisesti.

Paneelin - jota ennen presidentti ja työministeri poistuivat - alkuun otettiin yleisökysymyksiä. Oli hyviä ja oli huonoja. Jälkimmäisiä edusti mielestäni eräänkin yrittäjän puheenvuoro, jossa hän harmitteli: "kaiken huippu on, että nuorille pitäisi maksaa tes:n mukainen palkka".

Itse törötin alusta asti puheenvuoroja jakavan Lasse Lehtisen edessä käpälä vaativasti pystyssä, mutta hän tuntui näkevän kaikkialle muualle paitsi eteensä. Kun mikin handuun lopulta sain ja pystyyn kampesin, julisti Lehtinen kierroksen päättyneeksi. Ehkä hänellä tosiaan on huono näkö.

Käytännön järjestelyistä luennolla vastannut hämmentynyt herrasmies pahoitteli kovin viedessään kapulani käskystä ja lähi-istuvaiset pukumiehet hymyilivät jokseenkin osanottavaisesti.

Ki-toos.

Lasse-setä on hyvin mietteliäs. Kuvan oikeudet: Emilia Kukkala.

Asiani, jota tulin Tampereelta asti sanomaan (kuriositeettina: koko päivän kestänyt reissu maksoi saman verran kuin on viikoittainen ruoka- ja taloustavarabudjettini), olisi ollut:

Niin kauan kuin ette myönnä, että syrjäytymisen taustalla on ensisijaisesti luokkayhteiskunnan vahvistuminen, säätykierron pysähtyminen ja hyvinvointivaltion määrätietoinen purku - jotka taas ovat seurausta harjoittamastanne jenkkiapinoidusta uusliberalistisesta politiikasta - ette taida asialle mitään.

Ennemmin tai myöhemmin - todennäköisesti myöhemmin, suomalaiset kun ovat tunnetusti sitkeitä, mutta taipuvaisia, siis katajaisia - homma tulee räjähtämään käsiin. Sen voin luvata.

Sillä mitä muuta voi seurata siitä, ettei yhteiskunnan hyvinvoivalla osalla ole enää minkäänlaista käsitystä siitä, miten huonompiosaiset elävät?

Luento - muutamista virkistävän asiantuntevista asiantuntijapuheenvuoroista huolimatta - valitettavasti vahvisti pelkoni, ettei heillä ole myöskään aitoa halua laajentaa ymmärrystään.

Eikä siinä. Se on heidän valintansa, josta he myös vastuun kantavat.

Np. "Syrjäytynyt nuori" soittaa kitaraa. Hyvin.

PS. Tänään vietetään asunnottomien yötä. Suomessa on 1500 asunnotonta nuorta. Todellinen luku on moninkertainen, koska nuorten asunnottomuudesta vain pieni osa näkyy tilastoissa. Kaikkiaan asuntoa vailla on Suomessa - pelkästään tilastojen mukaan - edelleen järkyttävät 8000 ihmistä.